Blogi

MOTIVAATIO JA JAKSAMINEN ETÄTYÖSSÄ

Modernissa yhteiskunnassamme etätyö kuuluu monen arkeen. Sillä mahdollistetaan työntekijälle tai yrittäjälle sellainen ympäristö, jossa henkilö itse viihtyy ja tarvittaessa on kykenevä liikkumaan paikasta toiseen niin, ettei työ jää tekemättä. Usein etätyön kanssa saattaa käydä kuitenkin niin, että varsinkin yrittäjät ovat…

Etätyöskentely antoi Heinille mahdollisuuden muuttaa ulkomaille asumaan

Heini on 22-vuotias, kotoisin Tampereelta ja koulutukseltaan ravintolakokki. Kyseistä työtä hän teki Suomessa kolmen vuoden ajan. Heini teki rohkean päätöksen vuoden 2011 lomamatkan ja useiden vierailujen jälkeen, ja muutti Afrikkaan. Hän on asunut Gambiassa nyt jo hieman yli neljän kuukauden…

Myynnin tehostaminen buukkausten avulla

Yrityksen toimiva myynti pitää yrityksen elossa ja menestyksekkäänä. Myyntiä voidaan tehdä monella eri tapaa, sekä se toimii usein markkinoinnin kanssa yhdessä. Myynnissä tärkeintä on muistaa kuitenkin se, että se tapahtuu aina ihmiseltä ihmiselle. Oli kyseessä B2B (business to business)- tai…

Asiakaspalvelun ulkoistaminen

Asiakaspalvelu on lähes jokaisen yrityksen ja organisaation yksi kulmakivistä. Se on monille asiakkaille ensikosketus tarjolla oleviin palveluihin ja tuotteisiin. Siksi onkin tärkeää, että asiakaspalvelu on ammattitaitoinen ja toimiva kokonaisuus, joka tukee yritystoimintaa ja pitää asiakkaat tyytyväisinä. Asiakaspalvelu ei kuitenkaan ole…

Mutu saattaa toimia, mutta se ei tuota aina puolueettomia vastauksia

Tutkimushaastattelut Katriumilla Tiedätkö sinä, miten mahdolliset uudet asiakkaat reagoivat kuullessaan yrityksesi nimen? Mutu saattaa toimia, mutta se ei tuota aina puolueettomia vastauksia. Tutkimushaastatteluja toteutetaan, jotta yritys saisi luotettavaa tietoa siitä, miten heidän brändinsä näkyy ja kuuluu markkinoilla. Tutkimushaastatteluja voidaan toteuttaa…