Skip to main content

Suoritin työharjoitteluni Katriumilla ja harjoittelu oli kokonaisuudessaan todella positiivinen ja opettavainen kokemus. Lähdin harjoitteluun avoimin mielin ja toivoin ennen kaikkea saavani käytännön kokemusta työelämästä sekä mahdollisuuden kehittää omaa osaamistani. Halusin nähdä, millaista asiantuntijatyö ja asiakasprojektit ovat käytännössä sekä oppia ottamaan enemmän vastuuta. Harjoittelun aikana nämä tavoitteet toteutuivat hyvin ja opin paljon uutta.

Työtehtävät ja vastuut

Harjoitteluni alkoi eri yritys- ja yhteystietojen keräämisellä rekistereihin. Pääsin kuitenkin nopeasti mukaan tekemään myös muita työtehtäviä ja sain pian ensimmäisen oman projektini hoidettavaksi. Työtehtäviini kuului muun muassa asiakasprojektien hoitaminen, perehdyttäminen, asiakaspalvelu puhelimitse ja sähköpostitse sekä muita administratiivisia tehtäviä.

Työtehtävät olivat monipuolisia ja työpäivät vaihtelevia. Yksikään päivä ollut täysin samanlainen, mikä teki työstä mielenkiintoista. Harjoittelun aikana huomasin, että työelämässä tarvitaan paljon muutakin kuin oman työn tekemistä. Yhteistyö muiden kanssa, oma-aloitteisuus ja kyky ratkaista eteentulevia tilanteita ovat yhtä tärkeitä asioita. Monipuolisten työtehtävien kautta organisointitaitoni, ongelmanratkaisukykyni ja itsenäinen työskentelyni kehittyivät.

Etätyö kehitti itsenäisyyttä

Harjoittelu tehtiin kokonaan etänä, mikä oli minulle uusi kokemus. Aluksi mietin, millaista etätyö olisi, mutta siihen tottui nopeasti. Opin suunnittelemaan työpäiväni paremmin ja huolehtimaan siitä, että tehtävät tulivat hoidettua ajallaan ilman jatkuvaa ohjeistusta. 

Etätyö korosti myös hyvän ja selkeän viestinnän merkitystä. Opin kysymään rohkeasti apua silloin, kun sitä tarvitsin, mutta samalla myös etsimään ratkaisuja itse. Harjoittelun edetessä huomasin, että luotin omaan osaamiseeni koko ajan enemmän.

Kannustava työyhteisö

Yksi harjoittelun parhaista puolista oli lämminhenkinen ja kannustava työyhteisö. Kaikki olivat ystävällisiä, helposti lähestyttäviä ja aina valmiita auttamaan tarvittaessa. Vaikka työskentely tapahtui etänä, yhteistyö sujui hyvin ja ilmapiiri oli kannustava. Ei ollut hetkeäkään, milloin olisin tuntenut jääväni yksin. 

Pidin erityisesti siitä, että harjoittelijaan luotettiin ja osaamiseen uskottiin. Sain työskennellä itsenäisesti, mutta tiesin saavani apua aina tarvittaessa. Tällainen työilmapiiri lisäsi motivaatiotani ja loi turvallisen ympäristön oppia uusia asioita. Oli myös rohkaisevaa huomata, että virheitä pidettiin oppimisen välineenä eikä epäonnistumisena.

Mitä harjoittelusta jäi käteen?

Harjoittelun aikana opin paljon sellaisia taitoja, joista uskon olevan hyötyä tulevaisuudessa. Erityisesti vastuunkanto, yhteistyötaidot, ajanhallinta, oma-aloitteisuus sekä kyky sopeutua erilaisiin tilanteisiin ovat asioita, joista on hyötyä työelämässä riippumatta siitä, mille alalle loppujen lopuksi sitten päädynkään. Harjoittelu vahvisti käsitystäni myös siitä, että viihdyn työssä, jossa työtehtävät ovat monipuolisia, työajat joustavia ja jossa on mahdollisuus kehittää omaa osaamistaan jatkuvasti.

Sain myös realistisen kuvan työelämästä ja siitä, mitä työntekijältä odotetaan. Opin, että hyvä asenne, aktiivisuus, vastuullisuus ja halu oppia ovat ominaisuuksia, joita arvostetaan. Harjoittelu vahvisti ammatillista itseluottamustani ja antoi varmuutta tuleviin työtehtäviin. Tärkeimpänä oppina pidän kuitenkin sitä, että virheitä ei tarvitse pelätä. Jokainen tekee niitä joskus ja niistä oppii eniten.

Suosittelen lämpimästi Katriumia harjoittelupaikaksi myös muille opiskelijoille. Työtehtävät ovat monipuolisia ja työtä voi tehdä joustavasti myös opintojen ohella. Harjoittelijoihin luotetaan ja heille annetaan vastuuta osaamisen karttuessa. Tällainen ilmapiiri tekee oppimisesta mielekästä ja rohkaisee haastamaan itseään. 

Kokonaisuudessaan harjoittelu ylitti odotukseni monella eri tavalla. Se tarjosi arvokkaita kokemuksia, uusia taitoja ja onnistumisen tunteita, jotka vahvistivat uskoani omaan osaamiseeni ja tulevaisuuteeni työelämässä. Olen todella kiitollinen siitä, että sain suorittaa harjoitteluni juuri Katriumilla. Harjoittelusta jäi ennen kaikkea positiivinen mieli ja vahva tunne siitä, että otin tärkeän askeleen kohti tulevaa työuraa. 

Kiitos Katrium!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Discover more from

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading