Blogin kirjoitus on paras toteuttaa suunnitelmallisesti ja vaihe vaiheelta. Liian epämääräiseltä tuntuva tehtävä jää helposti aloittamatta ja tällöin tehtävän suoritus kannattaa jakaa osiin. Tässä artikkelissa tarkastelemme, kuinka blogin kirjoitus on hyvä toteuttaa mahdollisimman tehokkaasti. Blogin kirjoittamisen valmistelu alkaa aiheen valinnasta, avainsanatutkimuksesta, aiheen jakamisesta pienempii alaotsikoihin ja itse runkotekstin kirjoittamisesta. Ennen blogin julkaisua kannattaa se vielä tarkistaa kielioppivirheiden varalta.
Blogin kirjoitus alkaa aiheen valinnasta
- Ensiksi tulee kirkastaa itselleen blogin aihe. Jos et ole vielä kirjoittanut ylös, tai kysynyt blogin kirjoittajien ammattilaisilta idea listaa blogin aiheisiin, kannattaa se tehdä ensin. Valmiit aiheet säästävät ajatustyötä ja antavat jotakin, johon tarttua kiinni niinäkin päivinä kun et tunne olevasi luovimmillasi. Blogin aiheet voivat liittyä palveluusi tai yrityksesi tarjoamaan tuotteeseen. Blogin aiheet voivat käsitellä ammattiin liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä. Blogissa yrittäjä voi myös avata omia henkilökohtaisia ajatuksiaan.
- Blogin aiheet voivat olla ajastettuja ja liittyä juhlapäiviin. Esimerkiksi naistenpäivänä yritys voi julkaista blogin, jossa esitellään ja tunnustetaan yrityksen ansioituneita naistyöntekijöitä. Joulun aikaan voi julkaista blogin, jossa esitellään yrityksen jouluun liittyviä palveluita ja toimintaa.
- Yritykselle voi keksiä muutaman malliasiakkaan. Yrityksen asiakaskunnan hahmottaminen auttaa blogiaiheiden kirjoittamisessa. Blogin kirjoitus on aina suunnattu todelliselle henkilölle, ei vain katoamaan bittiavaruuteen. Kenelle kirjoitetaan? Minkälainen sisältö kiinnostaa juuri tätä asiakaskuntaa? Näin saat valittua aiheet ja tyylit jotka varmasti kiinnostavat kohderyhmääsi.
Tee avainsanatutkimus
Blogin kirjoitus yrityksen sivuilla on markkinointityökalu. Aktiivinen SEO-optimoitu sisältö parantaa yrityksesi näkyvyyttä hakukonetuloksissa. Avainsanatutkimuksen avulla saat selville, mitä hakusanoja käyttäjät hakevat eniten hakukoneilla. Näiden hakusanojen ympärille voit muodostaa tulevan blogisi aiheen, tai vähintään sisällyttää avainsanan aiheeseen. Näin blogisi löytyy parhaimmassa tapauksessa hakukonetulosten ensimmäiseltä sivulta ja sivusi saa näin automaattisesti lisää näkyvyyttä ja kävijöitä.
Sivu halutaan hakutulosten kärkeen sen ensisijaisen avainsanan perusteella. Hakusana voi olla yksi sana, jolloin hakusanalla on enemmän hakuja, mutta myös enemmän tuloksia. Hakusana voi olla myös niin kutsuttu “long-tail hakusana” eli täsmällisempi, useamman sanan hakusana. Sivulla voidaan käyttää myös toissijaista hakusanaa, kuten hakusanan synonyymiä. Hakusanaa on käytettävä kuitenkin luonnollisesti, sillä liian tiheä hakusanan käyttö huonontaa tekstin luettavuutta ja hakukone arvioi sen näin epärelevantiksi tekstiksi, joka laskee hakukonesijoitusta.

Kirjoita ensin runkoteksti
Blogin kirjoitus kannattaa aloittaa runkotekstistä. Runkoteksti keskittyy blogin aiheen käsittelyyn. Teema käsitellään jäsennellysti, selkeästi ja ytimekkäästi. Hakukoneet eivät pidä tekstistä, joka rönsyilee, eikä pysy aiheessa. Siksi johdonmukaisuus aiheen käsittelyssä on hakukoneystävällistä ja hakukone arvostaa tällaista tekstiä. Myös lukija arvostaa johdonmukaista ja hyvin jäsenneltyä tekstiä, joten hakukone tekee aivan oikein nostaessaan tällaisen sisällön korkeammalle sijoituksissa.
Blogia kirjoittaessa teema jaetaan pienemmiksi aihekokonaisuuksiksi omien alaotsikoiden alle. Kunkin alaotsikon alle kirjoitetaan kahdesta kolmeen kappaletta, mikäli kyseessä on lyhyehkö blogi.
Ensimmäinen kappale ja loppuyhteenveto kannattaa kirjoittaa vasta viimeisenä, kun itse runkoteksti on jo valmis. Näin varmistat, että johdanto ja loppuyhteenveto varmasti heijastelee mahdollisimman tarkasti blogin aihetta.
Otsikoiden tekemiseen tulee myös kiinnittää erityistä huomiota, sillä hyvät otsikot ovat avainasemassa. Niillä saa herätettyä lukijoiden mielenkiinnon ja houkuteltua heitä lukemaan lisää. Otsikoista kannattaakin tehdä mielenkiintoisia, uteliaisuutta herättäviä ja selkeitä.
Visuaalinen houkuttelevuus
Blogia kirjoittaessa tulee muistaa myös huomioida sen visuaalinen houkuttelevuus. Kun lisäät blogiisi esimerkiksi kuvia, grafiikkaa tai muita visuaalisia elementtejä, saat tehtyä siitä visuaalisesti houkuttelevamman. Hyvin valituilla kuvilla tai muilla visuaalisilla elementeillä voit myös helpottaa lukijaa ymmärtämään sisältöä paremmin.
Varmista blogin laatu ja oikeinkirjoitus ennen julkaisua
Blogin kirjoitus lähenee loppuaan, kun olemme määritelleet blogin aiheen, avainsanan, ja hahmotelleet runkotekstin omien alaotsikoiden alle. Ennen blogin julkistamista, on blogi kuitenkin hyvä tarkistaa kielioppivirheiden varalta. Blogin tulee olla myös helposti seurattava, hyvin jäsennelty ja helppotajuinen. Tällaista tekstiä kutsutaan SEO-ystävälliseksi tai SEO-optimoiduksi tekstiksi. Verkosta löytyy työkaluja, joilla oman tekstin SEO-ystävällisyyden voi tarkistaa.
Tässä artikkelissa olemme jakaneet vaihe vaiheelta blogin kirjoituksen askeleet. Kun blogia kirjoittaa säännöllisesti, kehittyy siihen rutiini ja kirjoitustyö helpottuu.
Blogin kirjoitus & ulkoistaminen
Tuntuuko blogin kirjoittaminen hankalalta, et keksi aiheita, tai sinulla ei ylipäätänsä ole aikaa tai mielenkiintoa sellaisten kirjoittamiseen? Blogin kirjoituksen voi ulkoistaa ammattilaisille. Näin blogin ylläpito tehostuu ja helpottuu, kun ammattilaiset tekevät laadukasta jälkeä tehokkaasti.
Meillä Katriumilla on ammattilaiset sisällöntuottajat kirjoittamassa blogeja, joilta kirjoittaminen sujuu kuin luonnostaan. Saat juuri sinulle sopivat blogit kustannustehokkaasti, ilman että joudut käyttämään itse aikaa niiden tekemiseen. Tarjoamme 10 valmista aihetta kuukausittain, joista voit valita neljä sinulle mieleisintä ja kirjoitamme sinulle niistä blogit.
Ota yhteyttä, niin voimme keskustella lisää siitä, kuinka ulkoistaa blogin kirjoitus!

Blogin kirjoitus – Yhteenveto
Blogin kirjoitus vaatii siis hieman suunnittelua ja hyvän blogin aikaansaamiseksi kannattaakin kirjoitus suunnitella hyvin, sekä kiinnittää huomiota rakenteeseen, otsikoihin, visuaaliseen ilmeeseen sekä selkeään, helposti luettavaan ja kiinnostavaan tekstiin.
Blogien julkaisuissa tulisi kiinnittää huomiota myös julkaisurytmiin. Kun julkaiset blogeja johdonmukaisesti ja tasaisesti, pysyvät lukijat kiinnostuneina ja palaavat lukemaan blogiasi uudelleen. Myöskään blogin julkaisun jälkeen ei tule unohtaa hoitaa vuorovaikutusta lukijoiden kanssa. Kun vastaat kommentteihin ja osallistut keskusteluun lukijoiden kanssa aktiivisesti, luo se yhteisöllisyyttä ja sitouttaa lukijoitasi blogiin. Tulee myös muistaa, että blogisi ja kommenttisi edustavat sinun yritystäsi, joten pidä asiallinen linja, jotta et vahingoittaisi yrityksesi brändiä.
Blogin kirjoittaminen ei ole rakettitiedettä, mutta se vaatii tiettyä panostusta ja hieman innovaatio kykyä mielenkiintoisten aiheiden kehittämiseksi. Blogin kirjoittamisella on kuitenkin paljon hyötyjä yritykselle, niiden avulla voit esimerkiksi tavoittaa uusia asiakkaita, nostaa hakukonenäkyvyyttä ja erottua kilpailijoista. Joten mikäli haluat luoda yrityksellesi lisää arvoa, kannattaa blogin kirjoittamista todellakin harkita.







3 Responses