Viro tutkimus paljastaa Viron olevan maailman paras maa yrityksen perustamista varten, paljastaa Maailman Talousfoorumin teettämä tuorein raportti. Järjestö perustelee valintaa sillä, että Viro tarjoaa poikkeuksellisen hyvät olosuhteet innovatiiviseen ja tehokkaaseen yrityskulttuuriin. Kyse ei ole vain yrittäjäystävällisestä verotuksesta, vaan Viron ainutlaatuisesta ja kannustavasta ilmapiiristä, jossa uudet ideat kukoistavat.
Viro on yrittäjäystävällisen toiminnan mallimaa
Virossa on suuri määrä aloittelevia yrityksiä. Juuri yrityksen ensiaskeleet saattavat olla haastavia, ja ankara verotus saattaa tehdä kilpailun pienyrittäjille yksinkertaisesti epäreiluksi ja lannistavaksi. Kirjat voidaan myöhemmin siirtää Suomeen, mutta uusien innovaatioiden kehittymiseksi tarvitaan pienyrittäjiä kannustava ilmapiiri. Hyvät puitteet vähentävät yrittäjän stressiä.
Viro tutkimus osoittaa, että Viron korkea koulutustaso vaikuttaa osaltaan asioinnin helppouteen ja korkealuokkaisiin palveluihin. Tämä vaivattomuus toimintaympäristössä yhdistettynä ainutlaatuiseen verotussysteemiin tekee Virosta tutkimuksessa Euroopan parhaan maan yrittämiseen. Vilkas start up-yrittämisen kenttä on kiihdyttänyt Viron talouskasvua.

Miksi yhtiö kannattaa perustaa juuri Viroon?
Viro tutkimus paljastaa monen suotuisan seikan yrityksen perustamisen kannalta. Yrittäjälle kynnyskysymys on verotus. Viron verotuksesta tekee erityisen yrittäjäystävällistä se seikka, että veroja maksetaan vasta voitoista. Tämä tekee verotuksesta aloittelevalle yrittäjälle riskitöntä ja vähentää yrittäjän stressiä. Valitettavan moni hyvä liikeidea jää syntymättä, koska yrittäjä ei halua vaarantaa omaa talouttaan.
Yhteisöverotuksen ja ennakkoverotuksen puuttuminen tekee Virosta ihanteellisen paikan yritytoiminnalle. Suomessa yhteisövero on 20%, kun taas virolainen osaühing (OÜ) ei maksa veroa yrityksen tuloksesta. Tämä tekee virolaisesta yhtiöstä 20% kannattavamman. Tuotot voidaan sijoittaa kokonaisuudessaan oman yrityksen kasvattamiseen ja kehittämiseen.
Toinen seikka, joka tekee Virosta suotuisan maan yrityksen perustamiselle, on maan erittäin toimiva byrokratia. Byrokratia on toimivaa, tehokasta ja mutkatonta. Lisäksi kaiken voi hoitaa sähköisesti, mikä tekee asioinnista esimerkiksi toisesta maasta käsin kätevää. Aika on rahaa, ja etenkin yrittäjälle, joten toimiva byrokratia säästää aikaa ja hermoja. Tämän paikkariippumattomuus on edesauttanut jo 16 000 kansainvälisen yrityksen rekisteröitymisen Viroon.
Mikä yritysmuoto on paras virolaiselle yhtiölle?
Viron yleisin yritysmuoto pienille yrityksille on rajavastuuyhtiö eli OÜ. Se käy yhden tai useamman henkilön yrityksille. Minimiosakepääomaa tulee olla 2 500€, mutta tämänkin maksussa ollaan joustavia, eikä sitä ole pakollista maksaa heti. Tämä yhtiömuoto vastaa osittain suomalaista osakeyhtiötä sillä erotuksella, että päätöksenteko on osakeyhtiötä joustavampaa.
Julkinen osakeyhtiö (AS) on vaihtoehto isommille yrityksille. Sen voi perustaa rajavastuuyhtiön tavoin yksin, mutta osakepääomaa tulee olla vähintään 25 000€.
Toiminimen perustaminen on myös mahdollista, sekä työskentely Viron verotusmallien alaisena alustatyön- eli freelancertyön kautta.
Yrityksen perustaminen Viroon on vaivaton prosessi, mikäli perustaja omaa jo virolaisen ID-kortin tai e-kansalaisuuden. Mikäli kumpaakaan näistä edellämainitusta ei ole, konsulttiapu vauhdittaa asian hoitoa. Tulkkausapu on myös tehokas tapa sujuvoittaa prosessia. Onneksi yrityksen perustamisen voi ulkoistaa myös kokonaan, jolloin se hoituu hyvin sujuvasti ja yrittäjä voi olla varma, että kaikki on hoidettu asianmukaisesti.
Lopuksi
Viro tutkimus osoittaa, että Virossa start up-yrityksiä on asukasta kohden enemmän kuin missään muualla maailmassa. Tämä ei ole tapahtunut vahingossa, vaan taustalla on Viron ihanteellinen ilmapiiri pienyrityksille.
Katrium on esimerkki menestyksekkäästä Viroon perustetusta yrityksestä. Tarjoamme apua konsultaatiosta käytännön toimenpiteisiin. Pitkän kokemuksemme myötä tunnemme virolaisen lainsäädännön ja verotukselliset seikat kuin omat taskumme, ja olemme auttaneet monia yrityksiä menestyksekkäästi ottamaan ensiaskeleet. Olemme toimineet monille yrityksille pitkäaikaisina kumppaneina tarjoten erilaisia yrityksen tukipalveluita, sekä arvokasta kokemuksen suomaa näkemystä. Ota yhteyttä tästä, ja jutellaan lisää!






