ulkoistettu blogipalvelu
Published on 14 marraskuun, 2023

Ulkoistettu blogipalvelu voi tuoda monelle yritykselle lisäarvoa. Blogin merkitys asiakashankinnassa ja markkinoinnissa on vuosien saatossa kasvanut huomattavasti. Siitä on tullut yksi tärkeimmistä kanavista, yrityksen luotettavuuden ja brändin luomisen kannalta. Yrittäjälle, jolle blogin kirjoitus on kuitenkin melko tuntematon asia, voi sen perustaminen tuntua haastavalta ajatukselta. Täytyy helpotukseksi huomauttaa, ettei blogikirjoitusten sisällön tarvitse olla hienoa, ammattikirjoittajan laatimaa tekstiä, vaan tärkeimmäksi asiaksi nousee selkeys, asianmukaisuus, hyödyllisyys ja helppolukuisuus.                                                       

Yksi suurimmista merkityksistä blogin kirjoittamisessa on säännöllisyydellä. Viikoittain päivittyvä blogi tuottaa jo paljon tulosta, ja päivittäin julkaistava blogi vielä enemmän. Tilastot osoittavat, että yritykset, jotka julkaisevat n. kolme blogipostausta viikossa saavuttavat 3.5 kertaa enemmän liikennettä sivuilleen, kuin ne, jotka julkaisevat blogeja harvemmin (HubSpot). Tässä kohtaa saatetaan törmätä kuitenkin ajankäytön ja resurssien tuomaan ongelmaan. Varsinkin, kun kyse on pienyrityksistä voi ajan varaaminen viikoittaiselle bloggaamiselle olla yksinkertaisesti mahdotonta. Onneksi tässä asiassa ei tarvitse jäädä yksin, sillä yrityksellä on mahdollisuus ulkoistaa blogin kirjoitus. 

Ulkoistettu blogipalvelu säästää yritykseltäsi aikaa ja varoja 

Ajansäästö

Yrittäjän aika on rajallista ja säännöllisen blogin pitäminen voi olla aikaa vievää hommaa. Ulkoistettu blogipalvelu mahdollistaa sen, että yrittäjä voi keskittää oman aikansa ydinliiketoimintansa kehittämiseen. 

Jatkuva sisällön virta 

Ulkoistettu blogipalvelu takaa yritykselle jatkuvan sisällön virran. Säännöllinen blogikirjoitusten julkaiseminen pitää sivuston sisällön tuoreena ja houkuttelevana. Hakukoneet vaativat nettisivujen jatkuvaa päivitystä, jotta ne näkyisivät korkealla hakutuloksissa. Säännöllinen bloggaaminen on ratkaisu tähän, sillä jokaisen uuden blogitekstin julkaisu on tilaisuus näkyä hakukoneille ja ohjata liikennettä omille verkkosivuille. Ajassa elävää blogia tulisi päivittää vähintään kerran viikossa, mieluiten 2-3 kertaa viikossa. 

Houkutteleva sisältö

Ulkoistaminen varmistaa, että tekstin kirjoittaa henkilö, joka osaa tuottaa laadukasta ja kiinnostavaa sisältöä. Kirjoittajalla on taitoa luoda houkuttelevia blogikirjoituksia, jotka puhuttelevat kohdeyleisöä. Blogin sisältö pysyy suunnitelmallisena, kun teemat on mietitty tarkkaan etukäteen. Ulkoistettu blogipalvelu takaa myös, että teksteissä käytetään oikeita avainsanoja, jotka parantavat sivustosi näkyvyyttä hakukonetuloksissa.  

Kustannustehokkuus 

Monet yritykset saattavat pelätä, että ulkoistettu blogipalvelu on kallis lisäpalvelu, mutta hyvä uutinen on se, että tämä luulo on väärä. Ulkoistettuja blogipalveluita voi saada hyvinkin edulliseen hintaan ja yritys pystyy räätälöimään ne oman tarpeensa mukaan. Bloggaamisen tulokset konkretisoituvat pitkällä aikavälillä, sillä se miten bloggaus vaikuttaa tapahtuu pitkälti hakukoneiden kautta. Vaikka päivittäinen bloggaus tuottaisi aluksi vain kohtuullisia näyttöjä ja liidejä, todelliset tulokset ilmenevät vasta myöhemmin. Blogipostauksen vaikutus voi olla aluksi rajallinen, mutta postaus jatkaa sen jälkeen hakemistaan hakukoneissa. Ajan myötä postaus voi tuoda jatkuvasti liikennettä sivustolle, vaikka sitä ei päivittäisi. Noin 70% kuukausittaisesta liikenteestä ja noin 90% liideistä tulee vanhoista blogeista. Näin ollen, vaikka bloggaaminen ei aina näyttäisikään tuovan välittömiä tuloksia, sen vaikutukset voivat muodostua tuhansiksi vierailijoiksi ja sadoiksi liideiksi tulevaisuudessa. Blogipalveluiden arvo nousee näin nopeasti niistä laskutettavan hinnan yläpuolelle. 

Mitä muuta konkreettista hyötyä ulkoistettu blogipalvelu tarjoaa?

Vaikuttaa asiakkaisiin 

Kun mietitään yritykselle tärkeimpiä asioita, ensimmäiseksi nousee ehdottomasti asiakkaiden tavoittaminen, saaminen ja pitäminen. Usein ei välttämättä tule kuitenkaan ajatelleeksi miten tärkeä rooli blogin pitämisellä voi olla tässä asiassa. Säännöllisesti päivitetty blogi tuo uusia kävijöitä ja näin ollen potentiaalisia asiakkaita yrityksen verkkosivuille. Laadukas ja kiinnostava sisältö houkuttelee lukijoita ja auttaa osoittamaan yrityksen asiantuntemuksen. Tutkimukset osoittavat, että yli 80% asiakkaista, pitää blogeista saamaansa tietoa luotettavana ja hyödyllisenä (Written). Blogin avulla luodaan vuorovaikutteista yhteyttä asiakkaisiin. Kommenttien ja palautteen kautta yritys voi saada arvokasta tietoa asiakkaiden tarpeista ja odotuksista. Jatkuvalla vuorovaikutuksella asiakkaiden kanssa, on suuri, positiivinen vaikutus yrityksen luotettavuuteen. 

Parantaa hakukonenäkyvyyttä 

Tasokas, ajankohtainen ja säännöllisesti päivitetty blogi parantaa yrityksen hakukonenäkyvyyttä toimien liikenteenohjaajana yrityksen nettisivuille. Pelkän bloggauksen avulla on 434% suurempi todennäköisyys, että sivustosi sijoittuu korkeammalle hakutuloksissa (TechClient). Hakukoneet suosivat tuoretta, säännöllistä sisältöä ja blogipostauksen sisältämät avainsanat, parantavat näkyvyyttä hakutuloksissa. Tällä on todella suuri merkitys, sillä 75% ihmisistä, ei jatka hakukoneen ensimmäistä sivua pidemmälle (PersuasionNation). Mitä enemmän liikennettä saat ohjattua nettisivuillesi, sitä paremmin menestyt hakutuloksissa. 

Toimii hyvänä markkinointikanavana

Blogikirjoitukset auttavat lisäämään tietoisuutta yrityksen tarjoamista tuotteista ja palveluista. Esittelemällä blogeissa uutuuksia, kokemuksia ja asiakastarinoita, asiakkaat voivat ymmärtää paremmin, mitä yritys tarjoaa. Blogi antaa mahdollisuuden pehmeämpään markkinointiin. Sen sijaan, että suoraan myytäisiin tuotteita tai palveluita, voidaan blogissa tarjota arvokasta tietoa, ratkaisua ongelmiin ja vinkkejä. Tämä voi houkutella asiakkaita yrityksen tarjoamien tuotteiden ja palveluiden äärelle. Tutkimukset osoittavat, että yli 60% asiakkaista on päätynyt tekemään ostoksia lukemansa blogin perusteella (PersuationNation). 

Auttaa erottumaan kilpailijoista

Ulkoistettu blogipalvelu voi tuoda huomattavaa kilpailuetua. Jos kilpailijat eivät hyödynnä blogipalveluita, aktiivinen blogi voi tarjota yritykselle etulyöntiaseman. Se erottaa yrityksen muista saman alan toimijoista ja houkuttelee asiakkaan valitsemaan juuri kyseisen yrityksen, tämä taas vahvistaa yrityksen asemaa alan johtavana toimijana ja asiantuntijana.

Yritys-bloggaamiseen liittyvää statistiikkaa

  • Säännöllisesti bloggaavat yritykset (yli 16 postausta kk), saavuttavat 3.5 kertaa enemmän liikennettä sivuilleen, kuin ne jotka julkaisevat blogeja harvemmin. (Lähde: HubSpot)
  • B2B yritykset, jotka bloggaavat saavuttavat 67% enemmän potentiaalisia asiakkaita, kuin yritykset, jotka eivät bloggaa. (Lähde: InsideView)
  • Pienyritykset, jotka bloggaavat saavuttavat 126% prosenttia enemmän potentiaalisia asiakkaita, kuin yritykset, jotka eivät bloggaa. (Lähde: Impact)
  • Yli 60% asiakkaista tuntee yrityksen luotettavammaksi, luettuaan kustomoitua tekstiä näiden sivuilta. (Content Marketing Institute)
  • Säännöllisesti bloggaavat yritykset, saavuttavat 97% enemmän klikkauksia sivuilleen. (Lähde: HubSpot)
  • Yli 77% internetin käyttäjistä lukee blogeja, ja yrityksillä, jotka bloggaavat on 55% enemmän kävijöitä nettisivuillaan. (Lähde: HubSpot, ”The Ultimate List of Marketing Statistics for 2022” )

Ulkoistettu blogipalvelu ja yleisimpiä harhaluuloja

Meidän tekstejä voi kirjoittaa vain asiantuntija.

Blogitekstien ei ole tarkoitus olla väitöskirjoja aiheesta. Hyvällä kirjoittajalla on laaja yleissivistys monesta eri aiheesta, aivan kuten journalistilla. Blogitekstin tarkoituksena on herättää lukijan mielenkiinto aiheeseen ja pitää hänet sitoutuneena. Blogissa voidaan lähestyä asiakasta hänen omasta rajapinnastaan käsin, ja tarvittaessa etsiä taustatietoa aiheesta. Jos yrityksesi on joogasali, blogikirjoittajan ei tarvitse olla erikoistunut Intian eri joogakoulukuntien suuntauksiin ja historiaan. Hän voi lähestyä lukijakuntaa muistuttamalla pysähtymisen tärkeydestä arjen keskellä ja sen vaikutuksista stressinhallintaan. Lukija varaa itse joogatunnin saadakseen lisää tietoa suoraan asiantuntijalta, yrittäjältä.

Yrityksen ei ole myöskään tarkoitus todistaa asiantuntevuuttaan blogin avulla, vaan tehdä itsensä helposti lähestyttäväksi ja ylläpitää vuorovaikutusta asiakkaiden kanssa. Kun yritys jakaa ajatuksiaan avoimesti blogissa, syntyy asiakkaalle kuva helposti lähestyttävästä ja avoimesta yrityksestä. On syytä muistaa, että pelkkä asiantuntevuus ilman lämpöä ja hyviä ihmistaitoja voi antaa yrityksestä kylmän, jopa pelottavan kuvan. Aktiivisen blogin avulla asiakas voi luottaa, että yritys panostaa aikaa reflektointiin ja inhimillisyyden välittämiseen. Kun yrittäjä jakaa syvällisesti ajatuksiaan blogissa, uskaltaa asiakas itse tehdä saman. Hyvä kirjoittaja hoitaa omaa tonttiaan omalla sarallaan, ja hänen kirjoittamistyönsä painii eri sarjassa, kuin yrityksen ydinasiantuntijuus. 

Ette tunne alaamme.

Katriumilla työskentelee monta lahjakasta blogikirjoittajaa. Laajasta freelancerien verkostosta löytyy erikoisosaamista monelta eri alalta erilaisten taustojen vuoksi. Hyvä blogikirjoittaja tuntee oman alansa, kirjoittamisen. Tarpeelliset taustatiedot ovat aina opiskeltavissa, ja blogikirjoittaja voi lähestyä aihetta myös omasta tulokulmastaan. Blogikirjoittaja voi tuoda myös uusia ideoita ja tulokulmaa nivoutuen yrityksen tarjoamiin palveluihin. Yritys omaa itse käytännön viisauden ja asiantuntevuuden tarjoamistaan palveluista, mutta blogikirjoittaja voi keskittyä aiheessaan esimerkiksi miksi aineettoman lahjan antaminen kannattaa, sen sijaan että keskittyisi kertomaan seikkaperäisesti erilaisista hierontatyyleistä hierontayrityksen blogissa.  

”Ulkoistettu blogipalvelu on liian kallis.

Hankkimalla blogipalvelun ulkoistettuna Katriumilta et maksa ylimääräisestä, lisäksi saat ensimmäisen blogin ilmaiseksi ilman minkäänlaisia sitoumuksia. Hinnoittelumme ovat hyvin läpinäkyvät, ja ulkoistettu bloggaaja ei vie toimistotilaa tai aiheuta koulutuskustannuksia. Bloggaamista voi myös kokeilla kevyesti, ja ulkoistetun bloggaajan kohdalla kokeileminen on riskitöntä ilman pitkiä irtisanomisaikoja, ellei blogin tulos liiketoimintaan, SEO-optimointiin ja kävijäliikenteeseen ole toivotunlainen. Blogi on sijoitus ja strategisesti viisas valinta liiketoiminnalle, eikä vain kiva harrastus. Hakukoneoptimoitu blogi ohjaa kävijävirtaa verkkosivustolle ja parantaa sivuston hakukonenäkyvyyttä.  Blogin vaikutus liiketoimintaan ei ole epämääräinen vaan mitattavissa oleva. Blogin vaikutusta voidaan tarkastella mitattavasti kävijämäärissä ja hakukonesijoituksissa. 

Meillä on jo Instagram.

Instagram on hyvä kanava saavuttaa laajasti ja nopeasti näkyvyyttä. Markkinoijat ymmärtävät kovan kilpailun kuluttajien ajasta. Instagram-mainonta soveltuu visuaaliseen viestintään, jolla voidaan nopeasti välittää haluttu vaikutelma ja vangita kohdeyleisön mielenkiinto. Tämä ei kuitenkaan yksistään riitä, mikäli seuraavia askeleita ei ole mietitty. Kaikki asiakkaat eivät ole välittömästi valmiita ostamaan tuotetta, vaikka kuuluvat kohderyhmään. Asiakkaat ovat vasta kiinnostuneita tuotteesta ja tunnistavat tarpeen tuotteelle tai palvelulle. Tarvitaan lisää tietoa asiakkaan vakuuttamiseksi ja ostopäätöksen sinetöimiseksi. Blogi tarjoaa tietoa laajasti kiinnostuneelle asiakkaalle. Blogin merkitys korostuu kompleksisia palveluita myyvällä yrityksellä ja asiakas saa blogista laajemmin tietoa, kuin ehtisi kysyä lyhyellä soitolla asiakaspalveluun. Asiakas palaa asiantuntevaa tietoa tarjoavaan blogiin esimerkiksi remonttia suunnittelemalla. Kun asiakas ymmärtää remonttitarpeensa ja siihen liittyvät tekniikat, on luontevaa ostaa palvelu yritykseltä joka on valmiiksi tuotteistanut palvelunsa asiakkaalle ymmärrettävällä tavalla blogissa.

Meillä on jo Facebook.

Facebookissa on toki myös mahdollisuus jakaa laajempiakin tekstejä, ja blogimaista pohdintaa. Facebook on kuitenkin jaettu sosiaalisen median alusta, ja itse kauppojen tekeminen ja tarkempi tuotteeseen tai palveluun perehtyminen tapahtuu usein yrityksen omalla verkkosivulla. Blogi on hyvä kanava saada toivottua asiakasvirtaa verkkosivuille, ja hyvin ylläpidetty SEO-optimoitu blogi auttaa asiakkaita löytämään sivuston myös verkosta. Näin säästetään kalliissa markkinointikuluissa hakukoneen tuodessa orgaanisesti kävijäliikennettä sivustolle. Ja mitä enemmän kävijöitä on, sitä korkeammalle sivun relevanttius ja näin ollen listaus hakukoneiden sijoituksessa lopulta on. Tästä muodostuu positiivinen kierre. Facebook on mainio alusta verkostoitua, luoda ja jakaa tapahtumia ja päivityksiä. Facebook ja blogi voivat kuitenkin kulkea käsikädessä, ja jokaisesta uudesta blogipäivityksestä saa myös mainion Facebook-julkaisun. Blogi auttaa Facebook-tilin ylläpitämisessä, mutta erillisellä blogilla on myös oma tehtävänsä, johon Facebook ei kykene.

Blogi on vanhentunut työkalu.

Artikkelit ovat klassikkoja, eivätkä suinkaan vanhentuneita. On totta, että markkinoinnin uusimmat trendit ovat siirtyneet pikavideoiden maailmaan ja keskittyvät sisällön nopeuteen syvyyden kustannuksella. On syytä muistaa kuitenkin erilaiset asiakaskunnat. Osa asiakkaista arvostaa hitaampaa, syvempää, laadukkaampaa ja pureutuvampaa sisältöä tuotetun blogitekstin muodossa. Moni suomalainen on kiinnittänyt huomiota äidinkielemme köyhtymiseen, kun viestintä siirtyy yhä enemmän sosiaaliseen mediaan englanninkieliseksi. On arvokasta ja omaperäistä jakaa tarkkaanhiottuja ajatuksia kirjallisessa muodossa, kuin panostaa massasomesisältöön. Hyvin ylläpidetty blogi auttaa yritystä erottumaan todella positiivisesti edukseen sen harvinaisuutensa vuoksi pikasisällön ja kiihtyvän tietotulvaliikenteen maailmassa. Blogitekstien, vanhalta nimeltään artikkeleiden kirjoittaminen on luonteeltaan syvällisempää, kuin lyhyiden twiittien laatiminen. Uusimpien trendien ajan hermolla on tietysti hyvä pysytellä, mutta muodin mukana ei sokeasti kannata mennä. Monet blogia vanhentuneeksi nimittävät ovat kenties vain itse unohtaneet kirjoittamisen jalon taidon, ja siksi ylenkatsovat sitä.

Bloggauksesta ei ole mitään hyötyä. 

Artikkelien kirjoitus ensin painettuna sanana, sittemmin sähköiseksi siirtyneenä on ollut yksi vanhimmista julkisista kommunikaatiomuodoista yhteiskunnassamme. Artikkelit ovat sisältäneet aina arvovaltaa ja vaikuttaneet julkiseen mielipiteeseen. Lääkärien velvollisuus on ollut jakaa uusimpia löytöjä ja oivalluksia oman aikansa painetuissa sanomalehdissä. Nykypäivän yritykset ovat jatkumoa tälle osana yhteiskuntaa ja jakavat saman yhteiskuntavastuun. Yrityksen osallistuminen julkiseen keskusteluun ja tiedonvälitykseen blogien välityksellä on itsessään arvokasta, yhteiskunnallista vaikuttamistyötä.

Artikkelien kirjoittamisen jalo taito on kenties päässyt yhteiskunnassamme ruostumaan, mutta se ei tarkoita, etteikö siitä olisi edelleen suurta hyötyä. Blogitekstit auttavat kohentamaan asiakassitoutuneisuutta, ne toimivat puheenaiheina ja viittauksina yrittäjien välisissä keskusteluissa, ne jakavat tietoa ammattikunnassa laajemmin ja toimivat sen kaltaisena syvällisenä siltana asiakkaisiin, johon arkipäivän nopeissa kohtaamisissa ei välttämättä ole tilaa. Blogit ovat motivoivia, kehittäviä, inspiroivia ja innostavia. Blogien avulla sanomaa voi jakaa laaja-tahoisemmin ja selvemmin. Pikakommunikaatiossa ja 120 merkkiin tiivistetyissä twiiteissä on aina väärinymmärryksen ja kärjistämisen riski, joka on aikamme vitsaus. Blogiteksti muotonsa vuoksi välttää nämä sudenkuopat, ja on siksi loistava kommunikaatiokanava. Blogin avulla yrittäjä voi todella avata ajatuksiaan ja välittää yrityksen arvoja. 

Aktiivinen blogi myös parantaa hakukonenäkyvyyttä. Hyvin harva asiakas vaivautuu Google-tulosten ensimmäistä sivua pidemmälle. Julkaisemamme blogit ovat hakukoneoptimoituja, joten ne auttavat yritystäsi sijoittumaan ensimmäiselle sivulle Google-hakutuloksissa oikein kirjoitetulla ja aktiivisella blogilla. Tämä on ilmaista markkinointia, ja luo positiivisen kierteen. Mitä enemmän käyttäjiä ohjautuu sivustolle, sitä korkeammalle sen sijoitus nousee.

”En osaa julkaista blogeja. 

Kirjoittaminen on taitoa, harjoittelua, kokemusta ja lahjoja vaativa laji. Toisilla on luonnostaan laajempi sanavarasto, ja sanan säilä pysyy paremmin hallussa. Katriumin bloggaajan ammattilaiset loihtivat sinulle blogitekstejä aiheesta kuin aiheesta erilaisilla sävyillä toiveesi mukaan. Onko toiveenasi tehdä asiantunteva blogi? Vai haluatko rennon ja helposti lähestyttävän blogin? Me Katriumilla tuomme ulottuvillesi pääsyn myös tietotaitoomme blogialuistoista, ja hoidamme tarvittaessa kaiken ideoinnista oikolukuun ja julkaisuun alustalle. 

Meillä on some käytössä.

Sosiaalisen median ja blogikirjoitusten ei tarvitse sulkea toisiaan pois, tai viedä arvokasta työaikaa kummastakaan tehtävästä. Parhaimmillaan blogitekstit ja sosiaalisen median ylläpidon voi yhdistää. Blogiteksteistä saa hyvää materiaalia uudelleenmuotoiltuna ja tiivistettynä sosiaalisen median päivityksiin, ja blogi toimii hyvänä taustalähteenä asiasta enemmän kiinnostuneille tiedonjanon ja uteliaisuuden herätessä. Lyhyitä, mutta sisällöltään rikkaita somepäivityksiä voi olla hankala keksiä, mutta niitä on helppo tehdä blogien perusteella. Pelkkä some voi jäädä sisällöltään köyhäksi, ja sosiaalisen median feed on äkkiä selattu läpi. Sosiaalisessa mediassa voi jakaa hauskoja ja ytimekkäitä julkaisuja, muistutuksia merkkipäivistä ja ajankohtaisista tapahtumista, mutta blogissa on enemmän syvyyttä ja substanssia.

Sivut on päivitetty 2003, miksi pitäisi taas päivittää? ”

Sivuston aktiivinen sisällöntuotanto auttaa sivustoa pysymään relevanttina hakukoneiden silmissä. Tämä on hyvin tärkeää, sillä iso osa asiakkaista etsii tuotetta tai palveluita hakukoneita käyttämällä. Jos kilpailijalla on aktiivisesti ylläpidetty blogi, tulee heidän sivustonsa ja palvelunsa ensisijaisesti esiin asiakkaan hakiessa tietoa tuotteesta tai palvelusta. Jos sivuja ei päivitetä koskaan, sivuston löydettävyys ei vain heikkene hakukoneilla, se saattaa pahimmassa tapauksessa olla täysin mahdoton löytää. Tällöin asiakas ei kykene tekemään kilpailutusta sinun ja kilpailijasi tuotteita verratessa, sillä pahimmassa tapauksessa asiakkaat eivät löydä koko yrityksesi palveluita. Hyvin päivitetty sivusto on siis ennen kaikkea kilpailuetu.

Mistä hankkia ulkoistettu blogipalvelu? 

Ei varmasti ole enää epäselvää, millä kaikin tavoin säännöllisesti julkaistut blogikirjoitukset voivat auttaa yritystäsi. Ja hienoin asia tässä on se, ettei blogipalvelun ulkoistaminen vaadi yritykseltä kuin sen käyttöönoton, tämän jälkeen firma, jolle palvelu on ulkoistettu, hoitaa loput.

Yrittäjälle on tärkeää pystyä keskittämään mahdollisimman paljon omaa aikaansa yrityksen ydinliiketoiminnan kehittämiselle. Tämän ajan käytön optimoinnissa auttaa huomattavasti se, kun asiakashankintaa, asiakastyytyväisyyttä ja liiketoimintaa tukevat palvelut pyörivät omalla painollaan. Kun yrityksellä on käytössä ulkoistettu blogipalvelu, yrittäjä voi luottaa siihen, että yrityksen näkyvyys, luotettavuus ja asema paranevat jatkuvasti. Yritys hyödyntää näin ollen kaikkia mahdollisia keinoja liiketoimintansa edistämiseksi, ilman että sen täytyy itse tehdä kaikkea. 

Katrium tarjoaa yrityksellesi ulkoistetun sisällöntuotantopalvelun tuottamalla mielenkiintoisia ja ajankohtaisia tekstejä, jotka puhuttelevat lukijaa. Kasvata hakukonenäkyvyyttä sekä nettisivuillesi virtaavia kävijämääriä. Vakuuta, innosta ja herätä mielenkiintoa. Lue lisää täältä ja ota yhteyttä, niin kerromme lisää!



5 Responses

  1. Paluuviite: Blogipalvelut
  2. Paluuviite: LinkedIn vai blogi?
  3. Paluuviite: Blogin kirjoitus

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Discover more from

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading