Myynti- ja ajanvarauspalvelut ovat olennaisia monen kokoisille yrityksille. Nämä palvelut tukevat myyntiprosessia sekä tarjoavat mahdollisuuden tehdä yritystoiminnasta vieläkin kannattavampaa. Kaikilla yrityksen tekemillä toimilla on vaikutus asiakaskokemukseen, jonka vuoksi näitäkin palveluita on hyvä kehittää vastaamaan paremmin yrityksen omiin sekä sen asiakkaiden tarpeisiin.
Mitä ovat myynti- ja ajanvarauspalvelut?
Myyntipalvelut sisältävät paljon erilaisia osa-alueita, kuten asiakaspalvelun, neuvonnan ja myynnin edistämisen. Pääasiallinen tavoite on kuitenkin auttaa asiakasta tekemään ostopäätös ja siten toteuttaa myyntiä. Myyntipalveluja voidaan tarjota eri muodoissa ja monikanavaiset palvelut ovat yrityksen etu, koska silloin ollaan monipuolisesti asiakkaan saavutettavissa.
Ajanvarauspalvelut puolestaan mahdollistavat sen, että asiakas voi varata ajan tapaamiseen esimerkiksi myynnin ammattilaisen kanssa. Usein tämä tapahtuu niin, että asiakas klikkaa verkossa olevasta kalenterista itselleen sopivan ajan. Toinen saatavilla oleva vaihtoehto on yleensä ajan varaaminen soittaen tai sähköpostin välityksellä. Yritysten on myös hyvä huomioida, että ajanvarauksen yhteydessä asiakkaasta kerätty tieto muodostaa asiakasrekisterin, joka vaatii säännöllistä päivittämistä ja yleistä ylläpitoa. Myynti- ja ajanvarauspalvelut vaativat siis aikaa ja resursseja, jotta asiakkaita voidaan palvella oikeaoppisesti ja asiakaslähtöisesti.

Hyödyt yritykselle
Asiakaskontaktien määrää voidaan kasvattaa buukkaamisella ja helppokäyttöisen ajanvarauskalenterin käyttöönotolla. Buukkaajat voivat selvittää asiakkaan kanssa sopivaa tapaamispäivää ja lisätä sen sitten ammattilaisen kalenteriin. Tapaamisia sovitaan asiakkaiden kanssa, jotka ovat kiinnostuneita yrityksen tarjonnasta ja harkitsevat ostamista. Lisäksi verkkosivujen kautta löytyvän varaustoiminnon avulla voidaan tavoittaa enemmän niin nykyisiä kuin potentiaalisiakin asiakkaita.
Myynti- ja ajanvarauspalvelut säästää jokaisen aikaa. Myyjien ei enää tarvitse käyttää aikaa tapaamisten sopimiseen, jos joku muu onkin jo pistänyt ne kalenteriin. Sen sijaan he voivat keskittyä asiakastapaamisten hoitamiseen. Tällä vapautetaan myös asiakkaan aikaa, koska enää ei tarvitse jonottaa puhelin korvalla asiakaspalveluun. Myyntiprosessia saadaan tehostettua, kun tapaamisilla on selkeät tavoitteet ja molemmat osapuolet ehtivät tarpeen mukaan valmistautua siihen.
Resursseja voidaan tarvittaessa myös ulkoistaa muualle, joka vapauttaa työntekijöitä suorittamaan olennaisempia työtehtäviä kuitenkaan tekemättä kompromissia tarjonnan suhteen. Tämä selkeyttää työtehtäviä ja lisää tehokkuutta, jotka puolestaan vaikuttavat positiivisesti myyntiin. Buukkauksen ulkoistaminen on erinomainen vaihtoehto, jos yritys on kiinnostunut myynti- ja ajanvarauspalveluiden kehittämisestä. Ulkoistamalla kokeneelle ja ammattitaitoiselle kumppanille, voi yritys vapauttaa resursseja muuhun käyttöön. Ulkoistaminen auttaa säästämään yrityksen henkilöstökuluissa ja mahdollistaa vapaana olevien resurssien ohjaamisen esimerkiksi asiakassuhteiden ylläpitoon ja myyntitapaamisten hoitamiseen.
Onnistuneet myynti- ja ajanvarauspalvelut parantavat asiakaskokemusta. Nykypäivänä kaikki pyörii asiakastyytyväisyyden ja -kokemuksen ympärillä. Laajan tarjonnan maailmassa asiakkailla on varaa valita asiakasystävällisin ja tehokkain ratkaisu. Positiivisella asiakaskokemuksella on vaikutus asiakkaiden sitouttamiseen ja brändimielikuvan luomiseen. Siksi yritysten tuleekin panostaa näihin asioihin.
Yritys siis hyötyy myynti- ja ajanvarauspalveluista seuraavasti:
- Asiakasmäärien kasvattaminen
- Ajankäytön tehostaminen
- Resurssien ohjaaminen sinne, missä niitä tarvitaan.
- Asiakaskokemuksen ylläpitäminen ja parantaminen
Esimerkkejä myynti- ja ajanvarauspalveluista
Contact center on huippuhyvä tapa hoitaa myynti- ja ajanvarauspalvelut yhden monikanavaisen palvelun alla. Contact centeriin voi olla yhteydessä juuri siihen kellon aikaan kun itselle parhaiten sopii. Asiakkaita palvelee aina tehtäviin koulutetut asiakaspalvelijat. Yrityksen menestymisen kannalta on tärkeää vastata asiakkaiden tarpeisiin sekä panostaa asiakaatyytyväisyysteen.
Myynti- ja ajanvarauspalvelut sisältävät myös buukkauksen. Buukkauksen avulla yritys voi välttää turhia tapaamisia ja siten varata ajan asiakkaille, jotka ovat kiinnostuneita ja halukkaita keskustelemaan yrityksen tarjonnasta. Buukkaajat tekevät töitä myyntiprosessin alkupäässä ikään kuin sisäänheittäjinä varsinaisille myyjille. Heidän ansiostaan myyjät voivat keskittyä pääasiassa vain myyntityöhön ja tapaamisiin.
Ajanvarausjärjestelmät verkkosivuilla, joiden kautta asiakkaat voivat omatoimisesti varata itselleen sopivimman ajan. Varauskalenteria voi hyödyntää myyntitapaamisten järjestämisessä ja siten säästää aikaa, koska myyjien ei tarvitse erikseen soittaa ja sopia molemmille osapuolille sopivaa aikaa.

Lopuksi
Kaikilla edellä mainituilla toimilla on suora vaikutus asiakaskokemukseen. Ammattitaidolla hoidetut myynti- ja ajanvarauspalvelut edesauttaa positiivisen brändimielikuvan luontia, varmentaa luottamussuhdetta sekä myöskin sitouttaa asiakkaita yritykseen. Katriumilta saat yrityksellesi yksilöllisesti räätälöityä ja laadukasta palvelua tilanteeseen kuin tilanteeseen. Löydämme varmasti juuri sinun tarpeisiin parhaan mahdollisen ratkaisun.
Ota yhteyttä ja keskustellaan lisää!






