Nykypäivän markkinoinnissa monikanavaisuus on päivän sana. Tämä saattaa hämmentää, kun käytettävissä on rajallinen määrä aikaa ja energiaa. Mihin kanavaan kannattaa keskittyä? LinkedIn vai blogi? Olemme Katriumilla huomanneet, että monikanavaisuuden tarjoamia mahdollisuuksia ei saada hyödynnettyä, mikäli sisältöä tuotetaan sattumanvaraisesti ja puuskittain jokaiseen kanavaan. Jokaisella kanavalla on omat erityispiirteensä ja ei voida yksiselitteisesti sanoa toisen olevan toista tärkeämpi. Optimaalisimman hyödyn saavuttamiseksi tulee ottaa huomioon kuitenkin muutama tärkeä seikka kunkin kanavan ominaispiirteistä.
LinkedIn kohdennettuun verkostoitumiseen
LinkedIn on alusta, jossa ammattilaiset voivat esitellä omaa portfoliotaan ja osaamistaan. Yritykset voivat julkaista avoimia työpaikkoja, ja ammattilaiset voivat ottaa suoraan yhteyttä toisiinsa kiinnostavan profiilin perusteella. LinkedIn on yrittäjälle ja kenelle tahansa työelämässä olevalle tärkeä työkalu, jonka perusteet kannattaa ottaa haltuun. Moni verkostoituminen saa alkunsa juuri LinkedInissa, ja yritykset tavoittavat alan ammattilaiset vaivatta.
Moni yritys julkaisee LinkedInissä sisältöä, kuten yrityksen tärkeitä merkkipaaluja tai kannanottoja alansa ajankohtaisiin aiheisiin. LinkedIn vaatii rekisteröitymisen, ja ilman tiliä oleva käyttäjä tai asiakas ei pääse hyödyntämään LinkedInissä olevaa sisältöä. LinkedInin voidaankin nähdä olevan tarkoitettu ammattilaisen keskinäiseen verkostoitumiseen, ja suhteellisen täsmälliseen sellaiseen. Usein käyttäjä jo tietää, mitä etsii, etsiessään yritystä LinkedInistä.

Blogi auttaa yrityksen verkkosivua hakukonenäkyvyydessä
LinkedIn vai blogi? Mitä eroa näillä kahdella kanavalla on? Haluatko kuulla lisää, miten Katriumin ammattilaiset hyödyntävät kutakin kanavaa?
LinkedIn avaa kanavan yhteydenotolle yrittäjien välillä. B2B-myynnissä LinkedInissä yritystäsi voidaan lähestyä suoraan, tai voit lähestyä kohdeyrityksiä itse. LinkedIn ei kuitenkaan auta yrityksesi omaa henkilökohtaista sivustoa nousemaan näkyväksi hakukonetuloksissa. Kun olet saanut yhteyden kohteeseesi LinkedInissä, ja hän on kiinnostunut yrityksestäsi, alkaa luonnollisesti taustatyö. Yrityksen LinkedInin ulkopuolisten verkkosivujen on oltava kunnossa kiinnostuneen yritysasiakkaan, tai kuluttaja-asiakkaan, tehdessä taustatutkimusta yrityksestä.
Hyvin ylläpidetty verkkosivu kielii yrityksesi aktiivisuudesta, luotettavuudesta ja sitoutuneisuudesta. Hyvin ylläpidetty blogi on merkki markkinajohtajuudesta ja asiantuntemuksesta. Yrittäjät ja asiakkaat etsivät sitoutunutta ja johdonmukaista kumppania.
Kumpi kannattaa siis valita, LinkedIn vai blogi? Vastaus ei ole joko-tai, vaan sekä-että. Yritysblogi on suositeltavaa valita ensisijaiseksi sisällöntuotannon alustaksi, ja ottaa sen tueksi yhdestä kahteen vaihtoehtoista kanavaa, kuten Facebook, Instagram tai LinkedIn. LinkedInissä jaetaan lyhyempiä ja ytimekkäitä julkaisuja näkyvyyden ja mielenkiinnon herättämiseen. Hyvä ensivaikutelma on korostuneen tärkeää LinkedInissä, jossa julkaisu tilaa on rajallinen määrä. Minkälaista sisältöä sinä julkaisisit vain LinkedInissä?
LinkedIn on siis kuin käyntikortti, joka huolellisesti laadittuna saa yrityksesi jäämään mieleen. LinkedInistä asiakas ohjataan edelleen yrityksen verkkosivuille, jotka ovat selkeät ja laadukkaat. Yritysblogissa asiakas pääsee edelleen syventymään yrityksesi tarjoamiin palveluihin, arvoihin ja ammattitaitoon. Me Katriumilla emme tuota sisältöä sokeasti, vaan omaamme syvän näkemyksen siihen, minkälaista sisältöä kannattaa tuottaa eri kanaviin.
Kuinka myydään, ilman että myydään?
Linkedinin ja yritysblogin päämäärä on loppupeleissä sama; myynti ja liiketoiminnan kasvu. Ne eivät kuitenkaan sisällä välttämättä suoria myyntikehoituksia tai alennuskampanjoita, vaan niiden tarkoituksena on esitellä yritystä ja sen ammattitaitoa. Yrittäjä kertoo blogissaan omasta alastaan ja jakaa näkemyksiään ja tietämystään. Tätä kautta asiakas pääsee kiinni yrityksen tapaan ajatella ja tehdä asioita. Yrityksen sisällöntuotannon ollessa laadukasta, ajantasaista ja jatkuvaa, asiakas voi luottaa siihen, että yritys tuo samat ominaisuudet myös yhteistyöhön asiakkaan kanssa. Me Katriumilla tuomme asiakkaillemme sisällöntuotannon lisäksi näkemyksemme ja neuvokkuutemme yhteistyöhön.
Yritysblogissa voi herätellä myös laajempaa keskustelua alan ajankohtaisista aiheista, ja vahvistaa näin ammattitaitoa sidosryhmien kesken. Tämän kaltainen kumppanuus saa asiakkaan ostomuuria alennettua, ja valmiutta myös resursoida maksullisia palveluita jatkossa yritykseltä.

LinkedIn ja yritysblogi kulkevat käsi kädessä
Me Katriumilla tiedämme, että sisällöntuotanto on kovaa työtä. LinkedIn vai blogi? -kysymys nousee esiin juuri resursseja pohtiessa. Kumpaan kannattaa panostaa enemmän? Vastauksena on kanavien toisiaan tukeva tarkoitus. Kun ensisijaisesti pidetään huolta yritysblogista, yrityksen sisällöntuotannon niin kutsuttu pääoma kasvaa. Tästä pääomasta saadaan materiaalia myös LinkedIn-julkaisuihin. Blogitekstit ovat yrityksen omaisuutta, ja harva muistaa jokaista netistä lukemaansa julkaisua vuosien aikajanalla. Vanhoista blogiteksteistä voi ottaa suoria lainauksia uusiin julkaisuihin, tai vähintään inspiroitua.
Oli kyseessä sitten LinkedIn vai blogi, me autamme sinua!
Ota yhteyttä, mikäli haluat kuulla lisää Katriumin tarjoamista bloggauspalveluista ja muista sisällöntuotannon tukipalveluista! Olemme erikoistuneet SEO-optimoidun sisällön tuottamiseen monikanavaisesti, ja lähestymme aihetta strategisesti kävijäliikenteen lisääminen tavoitteena. Ei haittaa, vaikka sinulla ei ole visiota, meillä on ja kerromme sen mielellämme!







2 Responses