Etäassistentti on suhteellisen uusi tehtävänimike, joka on syntynyt viimeaikaisten työelämän muutosten pohjalla. Yksi näistä on työnteon siirtyminen etäyhteyden varaan. Näemme monenlaisia hybridimalleja etätyöstä, ja sen fasilitoimiseen on otettu käyttöön erilaisia etäyhteyden varassa toimivia yhteydenpitokanavia.
Vaikka monet yritykset toimivat edelleen pääsääntöisesti toimistolla, elämme globaalissa yritysmaailmassa. Tästä syystä täysin etäyhteyden varassa toimiva työ on tullut jäädäkseen.
Monia yrityksen tarjoamia palveluita on mahdollisuus resursoida kokonaan etänä. Assistenttien tai edes kirjanpitäjien ei ole pakollista olla fyysisesti toimistossanne paikan päälle hoitaakseen tehtävänsä pätevästi ja tehokkaasti. Koska etäassistentin käsite on suhteellisen tuore, haluamme avata aihetta tässä artikkelissa.
Tämä kirjoitus käsittelee muutamia pointteja, joita monelle herää liittyen täysin etänä työskenteleviin assistentteihin.
Etäassistentti – kustannukset
Virtuaaliassistentin kustannukset riippuvat kokemuksesta, osaamisesta ja asiantuntemuksesta eri tehtäväalueilla. Myös assistentin sijainti, sekä työn kesto ja laajuus vaikuttavat tässä. Palkkaus voi määrittyä freelancerien tapaan tehdyn työn ja hoidettujen asiakkaiden perusteella, tai päivystykseen käytettyinä tunteina.
Etäyhteyden päässä toimiva assistentti on kustannustehokas, sillä hän ei vie toimistotiloja. Jos yrityksenne toimipiste sijaitsee ulkomailla ja tarvitsee suomenkielisen assistentin, on kätevä ratkaisu palkata hänet Skype-yhteyden päähän. Näin säästyy myös valtava määrä paperityötä, jota toimistolle tulevan assistentin työviisumien kirjoittelu olisi vaatinut.
Työn monitorointi ja turvallisuus
Yrityksen menestys riippuu tarjottujen palvelujen laadusta. Etäyhteyden avulla työskentelevän työntekijän työn laatua seurataan samalla tavoin, kuin toimistolla paikan päällä työskentelevän. Työn laatu puhuu puolestaan, ja assistenttisi suorittamat tehtävät ovat hänen taidonnäytteensä ja henkilökohtainen allekirjoituksensa.
Usein projektipalkkiolla etätöissä tekevä assistentti saa enemmän aikaan lyhyemmässä ajassa, kun hän voi keskittyä tehtävään omassa rauhassa ilman kompleksista toimistoelämää. Etäyhteyden työtä voi monitoroida turvallisesti työaikaa seuraavilla ohjelmilla, tai hinnoittelemalla työn palkkion etukäteen tehdyn työn mukaan. Näin työajan määritteleminen siirtyy etäassistentille, joka aikatauluttaa sen itselleen sopivalla tavalla. Call centereissä puhelut myös nauhoitetaan, ja taataan näin laadunvalvonta. Yritys voi ottaa käyttöönsä myös suoran asiakaspalautteen asiakaspalvelun- ja viimeisimmän puhelun laadusta pysyäkseen pulssilla asiakastyytyväisyydestä.
Etäassistentti – osaaminen
Oletko koskaan kuullut tilanteesta, jossa hoitaja tietää diagnoosin jo ennen lääkäriä?
Assistenteilla on usein näkemystä mitä erilaisimpien yritysten toimintamekanismeihin-ja tehtäviin. Hän työskennellyt monessa erilaisessa yrityksessä, ja nähnyt monta erilaista tapaa toimia. Tämä auttaa heitä hahmottamaan kokonaisuuksia lennosta, ja tekemään osansa kaikkia hyödyttävällä tavalla.
Onko etäassistentti liiankin etäinen?
Esimerkiksi puhelimen välityksellä tapahtuva asiakaspalvelu ei ole tietenkään samanlaista, kuin kasvotusten tapahtuva. Moni yhdistää asiakaspalvelijaan aamun ensimmäisen lämpimän hymyn hänen avatessaan kauppaa uuteen päivään.
Nykymaailman globalisaation tuomion haasteiden edessä olemme joutuneet etsimään vaihtoehtoisia tapoja mahdollisimman lämpimään ja persoonalliseen yhteydenpitoon silloinkin, kun torilla ei välttämättä tavata. Assistentilla on erinomaiset viestintätaidot, minkä ansiosta he voivat tarjota persoonallista kosketusta, jota asiakkaat arvostavat.
Usein assintentilla on kokemusta niin kasvotusten, kuin etänä tapahtuvasta asiakaspalvelusta, joka auttaa tuomaan työhön perspektiiviä. Äänensävyillä ja rennolla otteella puhelimen päästä löytyvä asiakaspalvelija ei ole etäinen, ja mikäli asiakasvaihdettasi hoitaa yksi ja sama henkilö, alkavat asiakkaat muistamaan hänet siinä missä kasvokkain kohtaamansa asiakaspalvelijan.
Nykyaikaiset videotyökalut voivat tarjota entistä enemmän inhimillistä yhteyttä ja parantaa siten merkittävästi asiakastyytyväisyyttä. Palaverit voidaan hoitaa yrityksen sisäisesti videotyökaluilla. Moni kielenopettaja turvautuu yhä useammin etätunteihin.
Tutustu lisää miten erilaisissa tehtävissä virtuaaliassistentit voivat avustaa sinua.
Voit myös ottaa yhteyttä ja keskustelemme kanssasi mielellämme lisää.
Tarjoamme Katriumille ulkoistettuja tukipalveluita keskisuurille ja pienille yrityksille kansainvälisesti ja kotimaassa. Olemme kehittäneet toimintaamme 16 vuoden ajan.
- Yhteydenottopalvelut: Otamme puolestasi yhteyttä olemassaoleviin asiakkaisiisi, ja tartumme tuumasta toimeen lämmittääksemme potentiaaliset liidit. Alk.15eur/h.
- Asiakaspalvelu 24/7: Monikanavainen asiakaspalvelu hoitaa asiakkaitasi vuoden jokaisena päivänä puhelin-, chat-, ja emailin välityksellä. Alk. 150eur/kk
- Virtuaaliassistentin palvelut: Anna etänä toimivan assistenttimme hoitaa puolestasi toimiston juoksevat asiat. Rekisterin keruu, ajanvaraukset, litteroinnit, oikoluvut ja paljon muuta. Etänä toimivan tehokkaan back office-tiimin ansiosta yrityksesi toimii salamannopeasti. Alk. 15eur/h
- Kilpailijatutkimus: Oletko koskaan miettinyt, kumpi on parempi, sinä vai kilpailijasi? Missä kohdin olet ykkönen, missä kohdin voisit parantaa kilpailijaasi nähden? Minkälaisen mielikuvan yrityksesi herättää asiakkaissasi?
- SOME ja SEO palvelut: Löydätkö sivusi ja palvelusi Google-haulla, ja myös GoogleMapsista? Miten on internetsivujesi laita? Olkoonkin blogi-ja internetsivusi vasta ajatuksen tasolla, tai vain pientä päivittämistä vailla, otamme homman haltuun ja teemme verkkoilmeestäsi ensiluokkaisen ja hakukoneilla korkealle sijoitukselle yltävän sivuston. Pakettimme räätälöidään aina yksilöllisesti. Alk. 250eur/kk
Tästä pääset lukemaan lisää palveluistamme.







2 Responses