Estonia tutkimus on saavuttanut suurta julkisuutta yrittäjien keskuudessa. Tutkimus valottaa aukottomasti seikat, jotka tekevät maasta suotuisan yrityksen perustamiseen. Maailmalla on pantu merkille, miten virolaiset yritykset kasvavat hyvin nopeasti ja kykenevät ketterään päätöksentekoon ja navigointiin markkinoilla. Kilpailukykyinen hinta yhdistettynä kovaan katteeseen on jokaisen yrittäjän unelma, mutta mistä tämä yhdistelmä oikein saadaan aikaiseksi, ovathan kyseessä usein vastakkaisen päämäärät? Ja miten virolaiset yrityksen onnistuvat siinä muita eurooppalaisia yrityksiä keskimääräisesti paremmin? Estonia tutkimus valottaa aihetta perinpohjin.
Yhteisöveron puuttuminen tekee virolaisista yrityksistä 20% kannattavampia
Natura Siberica, Skype, Bolt, Kalev, Starman. Tässä vain muutamia menestyneitä virolaisia yrityksiä, lista jatkuu lähes loputtomiin. Kuten Estonia tutkimus paljastaa, virolaisten yrityksen menestystä selittää osin maan verotussysteemi. Suomessa esimerkiksi osakeyhtiöt maksavat 20% suuruista yhteisöveroa, kun tämä vero puuttuu taas kokonaan virolaisessa verotussysteemissä.
Estonia tutkimus tuo esiin avaintekijän etenkin pienyritysten onnistuneeseen alkutaipaleeseen ja sitä kautta tapahtuvaan laajentumiseen. Virolaiset yritykset maksavat siis 20% vähemmän veroja. Kyseessä on hyvin tuntuva summa, joka voidaan sijoittaa yritystoiminnan kehittämiseen, laajentamiseen ja uusien markkinoiden valtaamiseen. Uusilla markkinoilla tuotteita voidaan myydä hyvin kilpailukykyiseen hintaan alhaisesta verotuksesta johtuen, ja tämä osaltaan lisää virolaisten tuotteiden myyntiä ja tätä kautta hyvää katetta. Positiivinen kehä on valmis.
Jos yritys tekee tulosta esimerkiksi 100 000 euroa, Suomessa yritys maksaa tästä yhteisöveroa 20%, eli 20 000 euroa. Virolainen yritys maksaa veroa vasta voitoista, eli yrityksen käyttöön jää 20 000 euroa enemmän. Tämä tuo etumatkaa moneen asiaan, ja tuotto voidaan käyttää monella tavalla.
Katrium antaa lisää tietoa ja vinkkejä verotuksesta, ja erilaisista yritysmuodoista, onhan meillä monen kymmenen vuoden kokemus virolaisena menestyvänä yrityksenä!
Suotuisa verotus säästää rahaa, sujuva byrokratia aikaa
Yrittäjän päänvaiva verotuksen lisäksi on usein jähmeä byrokratia. Paperityötä vaaditaan Suomessa paljon, ja selvityksiä täytyy tehdä lukuisia. Kaiken tarpeellisen paperityön tekemiseen kuluu huomattavasti aikaa, joka tekee yrityksen perustamisesta ja johtamisesta huomattavasti jähmeämpää. Aika on rahaa, josta on usein puutetta.
Toisissa Euroopan maissa byrokratia ei ole ainoastaan paljon paperityötä vaativaa, vaan suorastaan ristiriitaista ja toimimatonta. Eri maakuntien välillä voi olla erilaisia säädöksiä, joka vähentää ketterän laajentumisen mahdollisuutta. Ohjeet ovat epäselkeitä, ja niiden toteutus riippuu hyvin usein paikallisesta virastosta ja jopa yksittäisestä virkailijasta ja hänen toimintatavasta.
Ennalta-arvaamattomuus tekee yrityksen johtamisesta vaikeampaa, ja tarvittavaa aikaa erilaisiin byrokraattisiin prosesseihin on usein vaikea kertoa ennakolta. Tämä aikatauluttomuus hankaloittaa suunnittelua ja investointien ajoittamista.
Estonia tutkimus paljastaa virolaisen byrokratian olevan kevyttä ja sujuvaa. Kaiken voi hoitaa maassa sähköisesti, ja näin kokonaan maan rajojen ulkopuolella. Tämä tekee kansainvälisen yrityksen johtamisesta ketterää. Aikaa byrokratiaan ei kulu turhaan, ja sidosryhmien kanssa asiointi on helppoa johtuen sidosryhmien laadukkuudesta ja korkeasta koulutuksesta. Virossa on erittäin toimiva koulutusjärjestelmä, ja korkeasti koulutetut tahot takaavat sujuvan ja ammattimaisen yhteistyön.
Me Katriumilla tunnemme virolaisen byrokratian kuin omat taskumme. Anna meidän auttaa yrityksesi perustamisessa ja sujuvoita prosessia!

Estonia tutkimus: Innovatiivinen ilmapiiri tukee yrittäjiä kasvussa
Luovien ja hyvien ideoiden syntyminen vaatii oikeanlaista ilmapiiriä. Kaavoihin kangistunut työyhteisö ei esimerkiksi tue out-of-the-box-tyyppistä ajattelutapaa, joka on hyvin usein uusien ja toimivien keksintöjen tapana. Yrittäjillä tulee olla tilaa ideoida, ja mitä enemmän ympärillä on kannustavia esimerkkejä oma-aloitteisuudesta, yritteliäisyydestä ja kekseliäisyydestä, sitä enemmän uusia ideoita syntyy.
Lannistava asenne-ilmapiiri hankaloittaa tarpeettomasti uusia ideoita ja yrityksiä. Pessimistinen ajattelutapa kuihduttaa monta hyvää liikeideaa ennen alkujaan eivätkä kaikki edes uskalla haaveilla yrityksen perustamisesta. Liikeidean ei tarvitse olla ainut laatuaan, vaan usein sopiva ajoitus ja kysyntä riittävät. Yksinkertaisuus on usein nerokkuutta, ja loppu on vain toteutusta ja tekemistä. Kun kuviosta poistetaan ankara verotus ja byrokratiaan käytetty tarpeeton aika, jää jäljelle vain itse yrittäjyys – ideointi, markkinointi ja työnteko!
Virolaiset yritykset nauttivat siis keskimääräistä korkeampaa työhyvinvointia, kun yrittäjää kuormittavat tekijät on minimoitu. Yrittäjät pääsevät nauttimaan työnsä tuloksista ilman kuormittavia välikäsiä ja tämä motivoi yrittäjiä entisestään laajentamaan toimintaansa ja perustamaan jopa uusia yrityksiä. Tämä yrittäjien ahkeruus on osittain taustavaikuttajana Viron talouden vahvaan noususuhdanteeseen, ja tämä on osoitus maan verotuksen ja yrittäjä ystävällisyyden järkevyydestä, joista moni muu maa voisi ottaa oppia.
Lopuksi
Katrium on toiminut lähes kaksikymmentä vuotta virolaisessa yritysympäristössä, ja päässyt osaltaan nauttimaan virolaisesta yrittäjäystävällisestä asenneilmapiiristä. Oma kasvumme on auttanut toimimaan suunnannäyttäjinä monelle muulle aloittelevalle yritykselle. Olemme auttaneet useita pieniä yrityksiä ottamaan ensiaskeleensa, sekä laajentumaan uusille markkinoille. Tarjoamme erilaisia yrityksen tukipalveluita, jotka auttavat yritystä skaalautumaan ketterästi. Tunnemme virolaisen yritysmaailman kuin omat taskumme, ja tarjoamme apua, mikäli olet kiinnostunut yrityksen perustamisesta Viroon. Toteutamme myös paikallista markkinatutkimusta, mikäli Estonia tutkimus ja paikalliset markkinaraot kiinnostavat. Ota yhteyttä tästä, ja varaa aika e-kahville. Olet myös lämpimästi tervetullut toimistollemme Tallinnaan.







