ulkoistamisen-hyodyt-yrityksille
Published on 13 toukokuun, 2024

Ulkoistamisen hyödyt yrityksille niiden jokapäiväiseen toimintaan ovat lähes loputtomat! On vanhentunutta ajatella, että kaiken osaamisen tulisi löytyä yrityksen sisältä. Ulkoistaminen yksinkertaisesti tarkoittaa liiketoimintaprosessia, jossa yritys siirtää tiettyjä toimintojaan tai palvelujaan kolmannen osapuolen hoidettavaksi. Ulkoistettuna voi olla jokin tietty liiketoiminnan osa-alue, tai se voi käsittää laajoja eri kokonaisuuksia. Muutamia esimerkkejä töistä, joita voi ulkoistaa, ovat sanelu, litterointi, käännökset, sähköpostien kirjoittaminen, rekisterin keruu ja monikanavaisten kommunikaatiokanavien ylläpito. 

Ulkoistamisen strategia on yhä yleisempi yritysmaailmassa, sillä se tuo yrityksille monia merkittäviä etuja. Sen mahdollisuudet ovat myös todella laajat ja monipuoliset. Ulkoistamisen hyödyt yrityksille voivat esimerkiksi liittyä yrityksen tehokkuuteen, tuottavuuteen ja kannattavuuteen.

Ulkoistamisella on monia etuja yritykselle

Kustannussäästöt  

Yksi ulkoistamisen merkittävimmistä eduista on kustannussäästöt. Ulkoistaminen voi usein olla merkittävästi kustannustehokkaampaa kuin tiettyjen toimintojen hoitaminen sisäisesti. Ulkoistaminen voi auttaa vähentämään henkilöstökuluja sekä henkilökunnan koulutus- ja ylläpitokustannuksia, kun kaikkien osaajien ei tarvitse olla suoraan yrityksen henkilöstölistalla ja toimistotilaa viemässä. Lisäksi ulkoistaminen voi tarjota yritykselle mahdollisuuden hyödyntää kustannuksiltaan kilpailukykyisempiä työvoiman ja resurssien markkinoita, erityisesti maissa, joissa työvoimakustannukset ovat alhaisemmat. Liiketoiminnan laajentaminen helpottuu, kun ulkoistamisen kautta kielitaito laajenee omaa osaamista pidemmälle. Erityisesti pienille yrityksille ulkoistaminen säästää tärkeitä henkilöstöresursseja ja on kustannustehokkaampaa.

Asiantuntemuksen ja innovoinnin lisääntyminen  

Ulkoistamisen hyödyt yrityksille voi tuoda käyttöön uutta laajaa asiantuntemusta ja osaamista, jota sillä ei välttämättä ole vielä sisäisesti. Kolmannen osapuolen palveluntarjoajat ovat usein erikoistuneempia tiettyihin aloihin tai toimintoihin, mikä voi tuoda yritykselle uusia näkökulmia ja parempia käytäntöjä. Ulkoistamalla taataan, että oman alansa asiantuntijat ja ekspertit voivat antaa jakamattoman huomionsa omaan tehtäväänsä. Lisäksi ulkoistaminen voi kannustaa, tehostaa sekä monipuolistaa innovointia, kun yritys uskaltaa hyödyntää ulkopuolisen kumppanin tuomia ideoita ja ratkaisuja omassa toiminnassaan. 

Mahdollisuus keskittyä ydintoimintoihin 

Ulkoistaminen vapauttaa yrityksen resursseja ja antaa enemmän aikaa keskittymiseen sen ydintoimintoihin ja strategisiin tavoitteisiin. Kun tietyt toiminnot siirretään kolmannen osapuolen, kuten Katriumin, hoidettavaksi, yritys voi keskittää aikansa omien vahvuuksiensa kehittämiseen ja kilpailuedun parantamiseen markkinoilla. Saat itse keskittyä oleellisiin ja mielekkäämpiin yrityksen asioihin, kun ulkoistat esimerkiksi monikanavaisen asiakaspalvelun siihen erikoistuneelle ja sopivat laitteet omaavalle Katriumin väelle. Tämä johtaa usein tehokkaampaan ja kilpailukykyisempään toimintaan. Lisäksi ulkoistamisen hyödyt ulottuvat työntekijöihin ja heidän aikansa parempaan jakautumiseen. Tehokas ulkoistaminen luo merkittävää kilpailuetua markkinoilla!

Joustavuuden ja skaalautuvuuden lisääntyminen 

Ulkoistamisen pointti on auttaa yritystä saavuttamaan tiettyjä tavoitteitaan nopeammin ja tehokkaammin kuin se voisi tehdä omin resurssein. Ulkoistaminen tarjoaa yrityksille joustavuutta sekä skaalautuvuutta liiketoiminnan tarpeiden muuttuessa. Kolmannen osapuolen käyttäminen mahdollistaa nopeamman ja helpomman kapasiteetin laajentamisen tai supistamisen yrityksen tarpeiden mukaan. Tämä johtuu siitä, että palveluntarjoajilla on yleensä tarvittava kokemus ja laitteet, mikä auttaa yritystä saavuttamaan parempia tuloksia lyhyessä ajassa.

Ajanhallinnan parantaminen

Toistuvat ja rutiininomaiset toimistotehtävät, kuten palavereiden sanelut ja litterointi, käännökset, rekisterin keruu sekä kalenteri- ja ajanhallinta vievät yllättävän paljon aikaa. Tätä aikaa kuluu henkilöiltä, joiden pätevyyttä tarvitaan muihin yrityksen tärkeisiin ja kompleksisiin tehtäviin. Tämän ajanhukan välttämiseksi ulkoistamisen hyödyt yrityksille ovat keskeisessä roolissa.

Nämä pienet silpputehtävät myös rikkovat keskittymistä. Vaikka multitaskaus onkin rautaisen ammattilaisen perustaito, myös pitkäjänteinen keskittyminen omaan tehtävään ilman keskeytyksiä tuo yllättävää syvätehokkuutta.

Kompleksiset tehtävät vaativat omanlaistaan luovuutta, ja luovuudessa oikean keskittymisen ja vireen saavuttaminen on elintärkeää. Kaikki tämä vaatii aikaa. Kun puhelin pirisee väärään aikaan, käsillä ollut ajatuksenaihio joudutaan pahimmillaan aloittamaan alusta. 

Hyödyt työrauhalle

Nämä harmittomalta vaikuttavat keskeytykset tekevät pitkällä juoksulla merkittävää hallaa yrityksen tulokselle. Myös työhyvinvointiin vaikuttaa heikentävästi sekava toimenkuva. Työntekijäsi kiittävät, kun kalenteri selkeytyy ja auttaa oman panoksen parempaan esiin tuontiin.

Tarkastele alaistesi tehtäviä ja mieti, voisiko jotain kenties ulkoistaa ja näin päästää alaistesi ammattitaidon paremmin oikeuksiinsa. Et varmaankaan palkannut erikoiskoulutusta omaavia eksperttejä vastaamaan pelkästään sähköposteihin?

Kiireen tunne voi vaikuttaa tehokkuudelta, mutta todellisuudessa tulos on päinvastainen. Pieni paine tuottaa toki positiivista eustressiä, joka tutkitusti tehostaa keskittymistä. Positiivinen stressi syntyy mielekkäästä haasteesta, jonka tavoittaminen on todennäköistä. Mielekäs työtehtävä, johon on resursoitu riittävästi aikaa, tuottaa positiivista eustressiä.

Tämän vastakohta on kaikkien tuntema negatiivinen stressi. Negatiivinen stressi syntyy tunteesta, ettei omat resurssit riitä ympäristön asettamiin vaatimuksiin. Kiire ja vaatimukset liian monesta kanavasta luovat nimenomaisesti negatiivista stressiä. Tämä vaikuttaa henkilöstön hyvinvointiin samoin kuin jatkuva alihinnalla myynti taseeseen.

Kun vastuu silpputehtävistä on niihin erikoistuneilla assistenteilla, oma ja työntekijöidesi aika vapautuu tärkeämpiin tehtäviin. Puhelimeen vastaaminen, viestien välittäminen ja muut back office -tehtävät sujuvat silmäkulmassa pilkkeen kanssa monella kielellä multitaskauksen eksperteiltä Katriumissa. Mikset antaisi meidän hoitaa hommaa puolestasi!

Riskienhallinnan parantaminen 

Ulkoistamisen hyödyt yrityksille voivat lisäksi olla parempaa riskienhallintaa erilaisten yrityksen toimintojen ja prosessien hallinnan osalta. Siirtämällä tiettyjä vastuita ja tehtäviä kolmannen osapuolen hoidettavaksi yritys pystyy jakamaan riskejä ja vähentämään riippuvuuttaan yksittäisistä resursseista tai tekijöistä. Lisäksi ulkoistaminen voi auttaa yrityksiä noudattamaan helpommin lainsäädäntöä sekä erilaisia sääntelyjä. Ulkoiset palveluntarjoajat ovat usein erikoistuneet tekemiinsä tehtäviin, toimivat ammattimaisesti ja ovat pätevämpiä tiettyjen standardien noudattamisessa.

Infograafi Ulkoistamisen hyödyt yrityksille: kustannussäästöt, asiantuntemus ja innovointi, keskity ydintoimintoihin, joustavuus ja skaalautuvuus, ajanhallinta ja työrauha ja riskienhallinnan parantaminen.

Ulkoistamisen hyödyt yrityksille käytännössä

Miten ulkoistamisen hyödyt yrityksille saadaan toimimaan käytännössä? Ulkoistaminen tarjoaa yrityksille monia merkittäviä etuja, kuten kustannussäästöjä, asiantuntemuksen lisääntymistä ja keskittymistä ydintoimintoihin.

Tehokas ulkoistaminen antaa yrityksille mahdollisuuden parantaa liiketoiminnan joustavuutta, skaalautuvuutta sekä riskienhallintaa. Vaikka ulkoistamisen käyttöönottoon saattaisi liittyä omia haasteita ja riskejä, sen tuomat edut kuitenkin auttavat yrityksiä parantamaan tehokkuuttaan, kilpailukykyään sekä kannattavuuttaan nykyaikaisessa liiketoimintaympäristössä. Katriumilta saat helposti apua tehokkaaseen ulkoistamiseen. 

Me Katriumilla olemme joustavuuden ammattilaisia ja keskitymme mieluusti omaan ydinosaamiseemme, eli yrityksesi avustamiseen! Lue lisää, mitä hyötyjä yrityksesi saavuttaa yhteistyöstä kanssamme, ja ota yhteyttä jo tänään! 

Kuvassa teksti: Ulkoista fiksusti -Katrium


2 Responses

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Discover more from

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading