Kun aloitin harjoitteluni, minulla ei ollut tarkkaa käsitystä siitä, mitä työtehtävät Katriumilla tulisivat olemaan. Yleisesti tiesin, että markkinointiharjoittelijana työni liittyisi todennäköisesti sisällön tuottamiseen ja verkkosivuston työstämiseen. Eniten minut kuitenkin yllätti tehtävien monipuolisuus.
Pääsin nopeasti työskentelemään suurempien ja vastuullisempien tehtävien parissa, ja minusta tuntui todella, että tekemälläni työllä oli merkitystä yrityksen toimintaan. Työtehtävät Katriumilla laajensivat osaamistani ja tietämystäni monella eri tavalla, ja olen tyytyväinen saamaani kokemukseen.
Kokemukseni Katriumilla
Olin stressaantunut liiketalouden opiskelija, joka halusi saada työharjoittelunsa suoritetuksi, jotta opinnot etenisivät ilman viivästyksiä. Harjoittelupaikan etsiminen oli ollut vaikeaa, ja tilanne tuntui melko epätoivoiselta. Mutta eräänä aamuna löysin Katriumin työpaikkailmoituksen suomalaiselta työnhakusivustolta, jossa haettiin markkinoinnin harjoittelijoita. Ilmoitus vastasi opintojeni vaatimuksia ja yrityksen toiminta vaikutti kiinnostavalta, joten päätin hakea. Nopean haku- ja haastatteluprosessin jälkeen aloitin harjoittelun muutaman kuukauden päästä ja pääsin tutustumaan siihen, millaiset työtehtävät Katriumilla käytännössä olivat.
Yksi Katriumilla työskentelyn merkittävistä puolista oli toimitusjohtaja Katri, joka oli johdonmukainen, määrätietoinen ja samalla erittäin ystävällinen. Hän kannusti minua harjoittelun aikana tekemään asioita, joihin en aluksi uskonut pystyväni, ja tarjosi tarvittaessa tukea ja ohjausta. Hän luotti siihen, että pystyin tekemään itsenäisiä ratkaisuja, ja rohkaisi minua toimimaan omien päätöksien perusteella. Koin, että mielipidettäni arvostettiin ja että minua kohdattiin osaajana, jonka näkemyksillä oli merkitystä.
Vaikka työtehtävät Katriumilla olivat monipuolisia ja opettavaisia, ne olivat myös haastavia. Jouduin usein toimimaan mukavuusalueeni ulkopuolella ja oppimaan uusia asioita nopeasti. Vaikka se oli hetkessä vaikeaa, olen jälkeenpäin kiitollinen jatkuvasta kannustuksesta kehittää taitojani. Se osoittaa, että kaikista tilanteista voidaan selvitä, kun on valmis panostamaan itseensä ja yrittämään parhaansa.
Työtehtävät Katriumilla ja mitä ne minulle opetti
Vaikka olin markkinoinnin harjoittelija, minulle annetut työtehtävät Katriumilla laajenivat myös tämän roolin ulkopuolelle. Erilaisten tehtävien parissa työskentely piti päivät vaihtelevina ja kiinnostavina. Alla on joitakin harjoitteluni aikana minulle annettuja tehtäviä.

Sisällöntuotanto ja SEO
Työtehtävät, joiden parissa työskentelin suurimman osan harjoittelustani, liittyivät sisällöntuotantoon ja hakukoneoptimointiin. Nämä työtehtävät Katriumilla sisälsivät artikkeleiden kirjoittamista SEO-ohjeiden mukaisesti, ja minut nimettiin nopeasti myös varmistamaan, että muut tuottivat sisältönsä ohjeiden mukaan. Lisäksi vastasin muiden kirjoittamien tekstien aikatauluttamisesta ja julkaisemisesta yrityksen verkkosivuilla.
Harjoittelun aikana opin suorittamaan laadunvarmistuksen asianmukaisesti, käyttämään WordPressiä ja indeksoimaan uusia alisivustoja alustoilla, kuten Google Search Consolessa ja Bing Webmaster Toolsissa.
Verkkosivujen kehitys
Yksi mielenkiintoisimmista projekteista oli Katriumin verkkosivuston parantaminen. Minulle annettiin tehtäväksi analysoida sivuston sisältöä ja suositella korjauksia sen toiminnallisuuden ja visuaalisen ilmeen kehittämiseksi. Oli palkitsevaa nähdä oman ideani ja tekemäni esimerkin päätyvän yrityksen etusivulle.
Työskennellessäni yrityksen verkkosivuston parissa opin käyttämään työkaluja, kuten Screaming Frogia, WordPressiä ja Elementoria. Vastuuseeni kuului myös sivuston ylläpito, kuten lisäosapäivitysten aiheuttamien virheiden korjaaminen, uusien sivujen toteuttaminen ja esimerkiksi alatunnisteen muokkaaminen uuden sisällön lisäämiseksi.
Hallinnolliset tehtävät
Ehkä yllättävimmät työtehtävät Katriumilla liittyivät hallinnollisiin tehtäviin, sillä en ollut aikasemmin tehnyt mitään samankaltaista opintojeni ulkopuolella.
Minulle annettiin tutkimushaastattelijoina työskentelevien freelancereiden kuukausittaisten tuntilaskelmien laatiminen. Opin käyttämään Google Sheetsiä sekä tunnistamaan, mitkä komennot olivat tehokkaimpia ja tarkoituksenmukaisimpia laskelmien tekemiseen. Tehtävä vaati huolellisuutta, tarkkaavaisuutta ja loogista ajattelua.
Rekrytointi ja HR-tehtävät
Toinen minulle annettu tehtävä, joka tuntui täysin uudelta, oli tutkimushaastattelijoina työskentelevien freelancereiden työhaastattelujen pitäminen. Katri ehdotti tätä tehtävää minulle, ja se kiinnosti minua, koska olin suorittanut joitakin HR-kursseja opintojeni aikana. Koska olin ensimmäinen, joka otti nämä tehtävät haltuunsa Katriumilla, jouduin oppimaan käytännöt paikan päällä ja kehittämään toimivat menetelmät sekä ohjeet haastatteluprosessia varten. Katri tarjosi tukea koko prosessin ajan.
Tehtävässä opin rekrytointiprosessin alusta loppuun. Käytin esimerkiksi Calendya haastatteluaikojen sopimiseen hakijoiden kanssa ja näin käytännössä, miten HR-prosessi etenee Katriumissa.

Koulutus- ja ohjeistusmateriaalien teko
Työskennellessäni ja kehittäessäni uusia tapoja hoitaa tiettyjä tehtäviä sain myös tehtäväkseni luoda koulutusmateriaaleja tuleville harjoittelijoille, jotka ottaisivat työni haltuunsa. Materiaalit vaihtelivat kirjallisista ja visuaalisista ohjeista tallennettuihin videoihin. Lisäksi päivitin aiempia materiaaleja vastaamaan uusia ja parannettuja toimintatapoja. Tehtävä opetti minulle, kuinka tuottaa materiaaleja, jotka ovat riittävän selkeitä kenen tahansa omaksuttaviksi, mutta samalla tarpeeksi perusteellisia, jotta tärkeät vaiheet eivät jää huomaamatta.
Mistä toivon, että minut muistetaan
Haluan tulla muistetuksi työmoraalistani ja sitoutumisestani työhöni. Arvostin minulle annettuja tehtäviä ja suoritin ne aina parhaani mukaan, joten toivon, että tämä välittyi myös muille. Toivon, että kehittämäni uudet toimintatavat otetaan käyttöön ja tukevat tulevia harjoittelijoita heidän työssään. Näiden lisäksi toivon myös, että Katriumiin jättämäni vaikutus on myönteinen ja että työtoverini sekä esihenkilöni muistavat minut avuliaana, määrätietoisena ja intohimoisena henkilönä.
Kenelle Katrium sopii?
Katrium on loistava paikka kaikille, jotka haluavat hankkia työkokemusta tai laajentaa asiantuntemustaan liiketoimintaympäristössä. Yrityksen kannustava työyhteisö ja ystävällinen johtaminen tukevat ammatillista kasvua. Suosittelen luottamaan itseesi ja omiin kykyihisi sekä soveltamaan niitä aktiivisesti roolissasi. Motivaatio ja itsevarmuus huomataan, ja niiden avulla työtehtävät Katriumilla tarjoavat sinulle mahdollisuuden kehittyä merkittävästi.
Tutustu Katriumin harjoittelumahdollisuuksiin. Jokaiselle löytyy jotakin!






