Suoritin opintoihini kuuluvan 2 kuukauden työharjoittelun Katriumilla. Harjoittelu sujui helposti etänä verkkoyhteyden välityksellä, mikä oli toimiva ratkaisu muiden kesätöideni ohella. Kokemus Katriumilla oli monella tapaa opettavainen, ja voin nyt aidosti sanoa ymmärtäväni, miksi toimintojen ulkoistaminen kannattaa.
Harjoittelupaikan löytäminen
Kun lähdin ihan vuoden alussa etsimään itselleni harjoittelupaikkaa, sain huomata – varmasti monen muunkin opiskelijan tavoin – että kilpailu on kovaa. Samoja paikkoja kanssani haki huomattavasti kokeneemmat maisteriopiskelijat. Niinpä kielteiset rekrytointipäätökset kilahtelivat toinen toisensa perään sähköpostiini, ja tunsin itseni epätoivoiseksi. Onneksi lopulta silmiini osui Katriumin ilmoitus.
Toisin kuin useat harjoittelupaikat, Katrium ei esittänyt monikohtaisia lähtövaatimuksia. Ei tarvinnut olla seitsemää kieltä puhuva markkinoinnin ja myynnin moniosaaja yli kymmenen vuoden kokemuksella. Päinvastoin. Tunsin, että Katriumin lähtökohtana oli ennemmin opettaa opiskelijalle jotain uutta kuin vaatia valmiiksi huippuosaamista. Sehän työharjoittelun ideakin on: oppia työelämästä. Työtehtävien tarjonta oli myös laaja, joten harjoittelun saattoi räätälöidä juuri itselleen sopivaksi. Minun kohdallani tuo tarkoitti pääosin hakukoneoptimointia, jonka saloihin sain seuraavien kahden kuukauden aikana todella paneutua.
Valintaprosessi Katriumille oli melko yksinkertainen. Sain kutsun työhaastatteluun, jonka lopuksi Katri pyysi minua tekemään vielä lyhyen kirjoitustehtävän, jolla voisin näyttää taitoni. Muutaman päivän päästä palautin tehtävän ja sain Katrilta melkein heti vastauksen. Tehtävä oli tehty hyvin – saisin työharjoittelupaikan.
Millainen harjoittelu sitten oli?
Aloitin harjoittelun toukokuussa heti opintojeni siirryttyä kesätauolle. Alku oli melko helppo ja vaivaton, ja sain laajan perehdytyksen niin yleisiin yrityksen käytäntöihin kuin SEO-artikkelien kirjoittamiseenkin. Tämän jälkeen olinkin vapaa tekemään itsenäisesti töitä. Toisin kuin olisi voinut luulla, se ei hirvittänyt. Ohjeistus oli ollut sen verran kattava, että saatoin nauttia vapaudestani kirjoittamisen parissa. Lisäksi huoliini aina vastattiin, jos sellaisia vain tuli.
Ensimmäiset viikot kuluivat pääosin Katriumin blogiin kirjoittaessa. Opin ulkoistamisen hyödyistä ja tarjotuista palveluista. Lisäksi Google Sheets ja Docs tulivat hyvin tutuiksi erilaisine ominaisuuksineen. Vähitellen pääsin myös kirjoittamaan haastavampia, kansainvälisille asiakkaille suunnattuja tekstejä, jotka vaativat jo perusteellista taustatyötä. Sain huomata, kuinka tärkeää oli niinkin yksinkertainen asia kuin ohjeiden lukeminen. Kun ohjeet luki huolellisesti moneen kertaan, lopputulos oli usein vaaditun kaltainen. Vaikka työharjoitteluni oli vahvasti kirjoituspainotteinen, pääsin myös perehdyttämään uusia harjoittelijoita sekä suomeksi että englanniksi, oikolukemaan valmiita tekstejä ja keräämään dataa kilpailijoiden sivuilta.
Etätyöskentely oli kiva tapa tehdä töitä. Sain itse määrittää työtuntini aikatauluihini sopiviksi ja tarvittaessa siirtää tunteja toisille päiville. Usein tein aivan tavallisen työpäivän yhdeksästä viiteen, mutta toisinaan pidin taukoa työpäivän keskellä tai siirsin osan työpäivästä viikonlopulle. Etätyö ja joustavat työajat istuivat hyvin muiden kesätöideni ohelle ja olivat myös omiaan edistämään tehokkaampaa työntekoa.
Työilmapiiri Katriumilla oli hyvä. Katri huolehti, että harjoittelu sujui vaivatta ja vastaili aina kysymyksiini. Tunsin myös, että sain oman ääneni kuuluviin. En ollut vain hutiloiva harjoittelija, vaan aito osa tiimiä. Esittämiäni ehdotuksia ja huomioita kuunneltiin, ja niiden pohjalta tehtiin jopa muutoksia käytäntöihin. Oli myös hienoa päästä työskentelemään kansainvälisessä tiimissä, jossa työntekijät saattoivat työskennellä aivan eri puolilta maailmaa.
Lopuksi
Työharjoittelu Katriumilla tarjosi minulle arvokasta kokemusta työelämästä ja avasi myös silmäni aivan uudenlaisille ansaintamalleille. Ulkoistaminen ei ole sellainen asia, mikä näyttelisi kovin suurta roolia tavallisen ihmisen arjessa, mutta liiketoiminnassa sen merkitystä ei voi kiistää. Ulkoistaminen sisältää myös monipuolisia tietotyötehtäviä, joiden ympärille voi rakentaa liiketoiminnan, niin kuin Katrium, tai toimia vaikkapa freelancerina.
Niin hakukoneoptimointi kuin ylipäätään digitaalisen markkinointisisällön kirjoittaminen olivat minulle suurelta osin tuntemattomia asioita vielä harjoittelua aloittaessani, mutta kattavan perehdytyksen ja kokemuksen myötä opin tuntemaan ne hyvin. Uskon, että kokemuksella on aitoa arvoa tehdessäni uravalintoja tulevaisuudessa.
Suosittelen Katriumia lämpimästi kaikille, jotka pitävät itsenäisestä työskentelystä ja haluavat kokemusta monipuolisista työtehtävistä.






