tyoharjoittelu-katriumilla
Published on 30 toukokuun, 2025

Työnhaku vei minut yllättävään suuntaan, kun etsin työpaikkaa työvalmentajani kanssa. Silmiini osui Katriumin ilmoitus työmarkkinasivustolla ja jokin siinä pysäytti minut. Yrityksen kansainvälinen toiminta, monipuoliset palvelut ja erityisesti mahdollisuus etätyöhön herättivät kiinnostuksen minussa heti. En ollut koskaan aikaisemmin tehnyt etätöitä, joten ajatus tuntui mielenkiintoiselta ja jännittävältä. Etätyöt kuitenkin lisääntyvät tulevaisuudessa koko ajan, joten etätyön taito kannattaa opetella. Katrium itsessään ja heidän verkkosivunsa antoivat vaikutelman lämminhenkisestä ja avoimesta työyhteisöstä. Minulle jäi heti fiilis, että tässä työpaikassa ihmiset oikeasti viihtyvät. Mieleeni jäi erityisesti se, että harjoittelijoille tarjotaan vastuuta ja aidosti kehittäviä tehtäviä ja paikkaa tärkeänä osana työyhteisöä, juuri sitä olin etsimässä.

Odotukset harjoittelulle

Halusin mukaan, koska työ vaikutti olevan kirjoittamispainotteista, mikä on juuri minun juttuni. Tiesin heti, että tässä olisi minulle sopiva harjoittelupaikka. Katrium erottui joukosta tarjoamalla mahdollisuuden oppia oikeiden työtehtävien kautta, ei pelkästään seuraamalla sivusta, kun muut tekevät. Hain harjoittelupaikkaa heti ja hakuprosessi sujuikin nopeasti ilman pitkiä odotusaikoja. Pisteet Katriumille siitä.

Tavoitteenani työharjoittelulle oli oppia lisää blogien kirjoittamisesta, tutustua eri blogialustoihin ja käyttää sujuvasti Googlen työkaluja, kuten Drivea, Sheetsiä ja Docsia. Lisäksi halusin kasvattaa itsevarmuuttani työelämässä. Halusin saada selville, millaista etätyöskentely oikeasti on: miten kommunikointi ja tiimi toimii, kun kaikki ovat eri paikoissa ja miten itse siihen sopeudun. Koin nämä tärkeiksi asioiksi oppia, koska olen itse todella tuore yksilö työelämässä, eikä minulla ole vielä paljoa työkokemusta, varsinkaan etätyöstä. 

Harjoittelun aikana sain kokea kaikkea tätä ja paljon enemmän. Opin käytännön taitoja, kuten asiakaspalveluviestintää, tietojärjestelmien käyttöä ja itsenäistä työskentelyä. Harjoittelu etänä opetti ajanhallintaa, vastuunkantoa ja itseluottamusta. Itseluottamus kasvoi työtehtäviä tehtäessä, kun palaute oli aina kannustavaa ja rakentavaa. Virheitäkin sattui, kuten kaikille harjoittelijoille, mutta niistä selvittiin rakentavan kritiikin ja selkeämpien ohjeiden avulla.

Kun tekee töitä etänä täytyy itse huolehtia myös aikatauluista ja opin pitämään kiinni tavoitteista myös itsenäisesti työskennellessäni. Suuri plussa Katriumilla on joustavat työajat, jolloin esimerkiksi työpäivän voi aloittaa silloin, kun itselle sopii, kunhan työtehtävät tulevat ajoissa tehtyä.

Sain arvokasta työkokemusta ja vahvistusta omalle osaamiselleni. Sain myös kokonaisvaltaisen käsityksen etätyöstä ja siitä, mitä se vaatii. Työskentelin erilaisten ihmisten kanssa eri puolilta maailmaa, ja opin samalla paljon vuorovaikutuksesta, yhteistyöstä ja oman työn merkityksestä.

Yksi tärkeimmistä oivalluksista oli se, kuinka tärkeää on olla oma-aloitteinen ja aktiivinen. Etätöissä kukaan ei istu vieressä muistuttamassa, vastuu omasta työstä on täysin itsellä. Onneksi Katriumilla apua sai aina nopeasti, ja työkaverit olivat aidosti ystävällisiä ja tukevia. Vaikka työ tehdään etänä, on Katriumilla hyvä työyhteisö, joka työskentelee yhdessä kohti tavoitteita. 

Työharjoittelu Katriumilla

Nyrölän luontopolku, Keski-Suomi, Miika Koivula

Kiinnostuitko?

Suosittelen Katriumia lämpimästi kaikille, jotka ovat kiinnostuneita kansainvälisestä työskentelystä ja joustavasta työympäristöstä. Katriumille voi hakea harjoitteluun, vaikka kielitaito olisikin ruosteessa. Katriumin harjoittelussa tärkeintä on hyvä asenne: oma-aloitteisuus, halu oppia uutta ja motivoituneisuus vievät pitkälle. Katriumilla annetaan tilaa kehittää taitojaan. Täällä ei jää yksin, koko Katrium tukee ja kannustaa sinua ja työn merkityksellisyyden tuntee selvästi. Tämä on paikka, jossa opit, kasvat ja tunnet, että työpanostasi arvostetaan. Ja ei ole mitään väliä, missä päin maailmaa olet, voit silti työskennellä Katriumilla vapaasti etätyön ansiosta. Kiitos koko Katrium väelle!
Miika Koivula



Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Discover more from

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading