Tämä on tarina yrittäjästä, joka yritti tehdä kaiken itse. Janne ajaa väsyneenä kotiin, ja katselee ohi liikkuvia tummia maisemia. Jälleen kerran hänen työpäivänsä on venynyt koko päivän mittaiseksi. Kotona Jannea odottaa vaimo ja pieni poika, joiden kanssa vietetty aika on valitettavasti jäänyt viime kuukausina vähäiseksi. Janne on intohimoinen kuljetusalan yrittäjä, joka on hiljattain perustanut pienen, erikoiskuljetuksiin keskittyvän, logistiikkayrityksen. Tämä yritys on ollut Jannen unelma siitä asti, kun hän on ensimmäisen kerran nuorena miehenä saanut työpaikan tältä alalta. Janne on ahkera, omistautunut ja motivoitunut liikemies, jolla on aina ollut tapana hoitaa kaikki tehtävät itse. Nyt tämä tapa ei näytä kuitenkaan olevan enään eduksi Jannelle.

Päivät olivat jo pitkään venyneet iltaan asti ja Janne huomasi pian olevansa lopen uupunut. Oli todella raskasta yrittää pyörittää koko yrityksen toimintaa itse. Sen sijaan, että Janne olisi voinut keskittyä liiketoimintansa kasvattamiseen ja kehittämiseen, hukkui hän tällä hetkellä täysin jokapäiväisiin operatiivisiin ja hallinnollisiin tehtäviin. Vaikka Janne teki parhaansa, olivat hänen voimansa hupenemassa ja liiketoiminnan kasvu oli uhattuna.
Janne saapuu viimein kotiin ja tervehtii suukottaen vaimoaan eteisessä. Vaimo kertoo, että hän on ehtinyt laittaa pojan jo nukkumaan. Jannen luulisi olevan tottunut tähän, toistuuhan sen päivittäin, mutta silti tuon lauseen kuuleminen riipaisee Jannen rintaa joka kerta. Vaimo kertoo olevansa väsynyt ja menevänsä myös nukkumaan. Janne haluaisi liittyä vaimonsa seuraan, mutta ei pysty karistamaan tarvetta istahtaa vielä hetkeksi tietokoneen ääreen. Hän kaivaa esiin läppärinsä, ja avaa Facebookin, tarkistaakseen yrityksensä sivut. Etusivulla hänen huomionsa herättää kuitenkin kollegan jakama artikkeli, joka kertoo virtuaaliassistenttipalveluista. Jannen mielenkiinto herää ja hän klikkaa artikkeliin johtavaa linkkiä. Luettuaan tekstin alusta loppuun, Jannen mielenkiinto herää. Voisiko tässä olla ratkaisu hänen ongelmaansa? Hän siirtyy artikkelin lopussa mainitulle sivulle ja lähettää yhteydenottopyynnön.

Janne ajaa jälleen töistä kotiin, mutta nyt ohi liikkuvat maisemat kylpevät vielä päivänvalossa. On kulunut muutama kuukausi siitä, kun hän päätti kokeilla virtuaaliassistenttipalveluita ja jo ensimmäiset viikot olivat Jannelle silmiä avaava kokemus. Virtuaaliassistentti hoiti tehokkaasti monia päivittäisiä tehtäviä, kuten ajanvarauksen, asiakaspalvelun, kalenterin hallinnan ja laskutuksen. Näiden asioiden opettaminen assistentille otti oman aikansa, mutta opittuaan, hän on hoitanut tehtävät hyvinkin mallikkaasti. Ei tietenkään yhtä hyvin kuin Janne itse, mutta hyvä asia on se, ettei näin myös tarvitsekaan olla.
Virtuaaliassistentin johdosta Jannelle vapautui aikaa keskittyä strategiseen suunnitteluun ja uusien liiketoimintamahdollisuuksien tutkimiseen. Pian Janne huomasi liiketoimintansa kasvavan vauhdilla, kun hän pystyi ottamaan suurempia projekteja vastaan ja laajentamaan asiakaskuntaansa. Hän ymmärsi, ettei yrittäjän tarvitse tehdä kaikkea itse, ja että ulkopuolisten ammattilaisten avulla yrityksen liiketoiminta voi saavuttaa uusia korkeuksia.
Janne saapuu kotiin ja haistaa eteiseen kantautuvan herkullisen ruuan tuoksun. Pian vaimo ilmestyykin nurkan takaa kantaen sylissään heidän pientä poikaansa. Janne kietoo molemmat tiukkaan syleilyyn, jonka jälkeen perhe suuntaa yhdessä nauttimaan illallista. Janne ei voisi olla kiitollisempi siitä, että yrityksen menestyksekkään pyörittämisen lisäksi, hänellä jää myös aikaa keskittyä perheeseensä.

Yllä lukemasi tarina yrittäjästä on fiktiivinen, mutta kuvaa todenmukaisesti asiaa, jonka kanssa monet yrittäjät joutuvat kamppailemaan. Päivittäisten tehtävien delegointi ammattitaitoiselle virtuaaliassistentille, antaa sinulle mahdollisuuden keskittyä omiin vahvuuksiisi ja yrityksesi ydintoimintaan.
Kiinnostuitko?
Jätä yhteystiedot, niin jutellaan!
Varaa Etätapaaminen







5 Responses