Soittoprojekti pitää sisällään kaiken puhelimitse tapahtuvan kontaktoinnin, sekä asiakkaisiin että yhteistyökumppaneihin ja- sidosryhmiin. Soittojen avulla voidaan toteuttaa erilaisia funktioita, kuten markkinatutkimusta, buukkauksia tai suoraa myyntiä. Soittoprojektien onnistumisen kannalta huolellinen suunnittelu ja täsmällinen toteutus ovat avainsanoja. Ulkoistetun kumppanin avulla soittoprojekti hoituu tehokkaasti ja kustannustehokkaasti.
Kontaktointi on avainasemassa suhteiden ylläpidossa
Kontaktointi on kaiken a ja o. Oli kyseessä sitten asiakasrajapinnassa vaikuttaminen, tai sidosryhmien kontaktointi, johdonmukaisuus on tärkeää. Soittotyö vaatii pitkäjänteisyyttä ja aikaa toteutuakseen kunnolla. Sidosryhmien kontaktoinnin ollessa kyseessä johdonmukaisuus ja toistuvuus on tärkeää luottamuksen rakentumisen kannalta ja kysely on hyvä toteuttaa ajallaan.
Soittoprojekti on aikaa ja resursseja vievä urakka, sillä se vaatii suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Kaikkiin kontakteihin ei saada ensimmäisellä yrityksellä yhteyttä, aika soitolle voidaan sopia myöhemmäksi ja on hyvin tärkeää, että sovitut soittopyynnöt toteutuvat. Myös kontaktilistan kerääminen ottaa aikansa, ja kontakteja pitää päivittää säännöllisesti. Kesk
On järkevää varata omat työntekijät soittoprojektien toteuttamiseen, jotta projekti saadaan päätökseen aikataulussa ja soittajat voivat keskittyä omaan työhönsä ilman keskeytyksiä.
Katriumin tiimissä työskentelee laaja verkosto ammattitaitoisia puhelintyön ja- kontaktoinnin ammattilaisia, jotka toteuttavat reippaalla otteella kaiken puhelimitse tapahtuvan työn.
Tarkasti määritellyt tavoitteet auttavat suunnittelussa
Soittoprojektit aloitetaan määrittelemällä tarkasti tavoite. Onko kyseessä yhteistyökumppaneille suunnattu tyytyväisyyskysely? Halutaanko soittoprojektilla täsmällistä tietoa esimerkiksi yhteistyökumppanien osallistumisesta tulevaan seminaariin? Haetaanko kyselyillä tietoa strategisen päätöksenteon tueksi? Vai onko soittoprojektin tavoite laajemmin ylläpitää suhteita ja muistuttaa yrityksen olemassaolosta?
Tavoitteiden määrittämiseen kuuluu myös haluttujen vastausten määrän asettaminen. Kuinka monta vastausta halutaan ja tarvitaan, jotta otanta on luotettava? Erotellaanko vastauskategoriat vielä edelleen esimerkiksi iän, tai paikkakunnan mukaan?
Jos yrityksellä on esimerkiksi liikkeitä monella eri paikkakunnalla, on oleellista erottaa eri paikkakuntalaisten vastaukset ja hallitusti kerätä vastauksia juuri niiltä, joita kiintiöstä vielä puuttuu.

Soittoprojekti palkitsee, joskus merkityksellisyydellä, toisinaan lahjakorteilla
Yhteistyökumppaneille suunnattu kontaktointi tapahtuu usein hyvässä yhteishengessä, sillä yhteistyökumppanit ja- sidosryhmät omaavat myös intressejä yhteydenpitoon ja palautteenantoon. Sopivaa aikaa joutuu joskus hakemaan, mutta usein se on vain kalenterointikysymys.
Kuluttaja-asiakkaiden kontaktointi voi olla joskus työläämpää, sillä vapaa-ajalla olevat ihmiset ovat joskus hyvin kiireisiä, tai eivät muusta syystä halua vastata. Tällaisissa projekteissa sinnikkyys ja reippaus on tärkeää. On mahdollista asettaa myös palkinto kyselyyn osallistumisesta, esimerkiksi arpomalla yrityksen, tai muun tahon lahjakortin palkinnoksi osallistujien kesken. Yksi vaihtoehto on kertoa, että yritys lahjoittaa tietyn summan hyväntekeväisyyteen jokaisesta osallistujasta.
Kohdeyleisö tuntemalla saadaan määritettyä paras kompensaatio. Joskus kompensaatioksi riittää, kun avaa miksi projektiin osallistuminen on hyödyllistä laajemmassa mielessä – ihmiset haluavat tuntea olonsa merkityksellisiksi. Tätä tapaa voidaan hyödyntää esimerkiksi eurobarometrikyselyissä, ja muissa yhteiskunnan ilmiöitä hahmottavissa mielipidemittauksissa.
Katriumilla on vuosikymmenten kokemus projekteista, ja osaamme antaa parhaat vinkit miten spiikki saadaan hiottua nasevaksi ja osallistuminen mahdollisimman houkuttelevaksi! On tärkeää esitellä asia lyhyesti, ytimekkäästi ja samalla kiinnostavasti, jotta kohdeyleisö tarttuu täkyyn.
Miksi valita Katrium..
Soittoprojekti alkaa siis tavoitteiden määrittelystä, rekisterin keräämisestä, spiikin hiomisesta ja muista teknisistä seikoista. Soitto-ohjelmat testataan ja niihin luodaan tarvittavat tunnukset soittajille. Kun otat avuksesi Katriumin, tuomme mukanamme tietoteknisen osaamisemme ja omat soitto-ohjelmamme, joilla soittoprojektit onnistuvat edullisesti. Hoidamme koko projektin alun suunnittelusta ja tietoteknisestä puolesta aina toteutukseen ja jälkistatistiikkaan asti.
Laaja verkosto ammattilaisiamme hoitaa soitot fiksusti, tehokkaasti ja lämpimästi. Huolehdimme, että yrityksestä välittyvä kuva on ammattimainen ja edustava. Jokainen puhelimitse tapahtuva asiakaskontakti edustaa lopulta yritystä itseään, ja hoidamme jokaisen kohtaamisen tilanteen vaatimalla arvokkuudella.
Pisimmät yhteistyökumppanuutemme ovat jatkuneet yli 16 vuoden ajan, mikä kielii korkeasta asiakastyytyväisyydestä. Katriumissa yhdistyy helposti lähestyttävyys ja laadukkuus, neuvottelemme kaikesta joustavasti kumppanimme kanssa. Noudatamme viimeisimpiä laatumääräyksiä, nauhoitamme ja kirjaamme tarkasti tehdyt puhelut ja seuraamme jatkuvasti GDPR-ohjeita.
Ota yhteyttä tästä, ja suunnitellaan yhdessä soittoprojektit!






