markkinatutkimus-menetelmät
Published on 14 toukokuun, 2025

Markkinatutkimus menetelmät – mitä ne ovat ja mitä markkinatutkimuksella voidaan selvittää? Yrityksen on kannattavaa toteuttaa erilaisia tutkimuksia, sillä niiden avulla saadaan dataa, jonka perusteella voidaan tehdä päätöksiä toimista. Päätöksiä ei ole järkevää perustaa luulon pohjalta, sillä se voi vaikuttaa yrityksen tulokseen ja toimintaan negatiivisesti.

Me Katriumilla tarjoamme tutkimus- ja tiedonkeruupalveluja yli kahdenkymmenen vuoden kokemuksella. Voit siis luottaa markkinatutkimuksen asiantuntijatiimimme hoidettavaksi ja keskittyä liiketoimintasi muihin tärkeisiin osa-alueisiin. Markkinatutkimus menetelmät ovat meille tuttuja, ja teemme mielellämme yrityksellesi markkinatutkimuksen.

Mitä markkinatutkimus on?

Markkinatutkimus on yrityksen liiketoiminnan arvokas työkalu, jonka avulla kerätään ja analysoidaan tietoa liiketoimintaan vaikuttavista tekijöistä, kuten yrityksen kilpailijoista, markkinoista ja asiakkaista. Markkinatutkimuksen pääasiallinen tehtävä on auttaa yritystä tekemään parempia ja järkevämpiä päätöksiä. Päätökset voivat koskea yrityksen tuotteita tai palveluja sekä niiden hinnoittelua, markkinointia tai laajentumista.

Markkinatutkimus menetelmät käsittävät useita eri lähestymistapoja, joita käsitellään tässä kirjoituksessa myöhemmin.

Markkinatutkimus: Mitä sen avulla voidaan selvittää?

Laadukas ja hyvin toteutettu markkinatutkimus auttaa yrityksiä ymmärtämään, mitä tuotteita tai palveluja asiakkaat etsivät ja kuinka paljon he ovat valmiita maksamaan niistä. Yrityksen on alkuun oleellista määritellä asiakassegmentti. Markkinatutkimuksella voidaan selvittää, millainen on yrityksen asiakas: mihin ikäryhmään hän keskimäärin sijoittuu, mitkä hänen kiinnostuksen kohteensa ovat, mitä sukupuolta hän on sekä millaisen ostokäyttäytymisen hän omaa. Kun nämä tiedetään, yritys voi kohdistaa sekä tuotteensa ja palvelunsa että markkinointinsa kohdeyleisölleen. 

Lisäksi markkinatutkimus voi antaa tietoa asiakkaiden käyttäytymisestä ja tulevista trendeistä. Tavoitteena on parempi asiakasymmärrys asiakaskontaktin kautta. Ymmärtämällä nämä asiat yritys pystyy suunnittelemaan tulevaisuuden tuotteita ja palveluja sekä parantamaan jo olemassa olevia. Näin yritys pystyy takaamaan kilpailuedun eri sektoreilla.

Markkinatutkimuksella voidaan myös selvittää, mitä asiakkaat haluavat ja tarvitsevat sekä mitä mieltä he ovat yrityksen tuotteesta tai palvelusta. Näin pystytään myös varmistamaan, että asiakaspalvelu on vaaditulla tasolla, onhan se kuitenkin yksi menestyvän liiketoiminnan avaintekijöistä. Tutkimuksella voidaan myös tarkastella, miten kilpailijat toimivat sekä millaiset markkinat ovat tietyssä kohderyhmässä tai tietyllä alueella.

Markkinatutkimus menetelmät

Markkinatutkimus menetelmät ovat eri tapoja, joilla yritykset pyrkivät saamaan kontaktin asiakkaisiin. Eri menetelmien hallitseminen on tärkeää markkinoiden kokonaisvaltaisen tilanteen havaitsemisen kannalta. Ensin on määriteltävä, minkälaista ja mihin käyttötarkoitukseen dataa kerätään, jotta pystytään rajaamaan tutkimuksessa tarvittavat markkinatutkimus menetelmät.

Markkinatutkimus menetelmät voidaan jakaa kahteen ryhmään: kvantitatiivisiin ja kvalitatiivisiin. Molemmissa näistä on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, minkä vuoksi usein tutkimukset yhdistävät molempia tiedonlähteitä. Näiden lisäksi on myös ensisijaista ja toissijaista markkinatutkimusta sekä digitaalisten menetelmien käyttöä. Valitut markkinatutkimus menetelmät riippuvat yrityksen tarpeista ja resursseista.

Infograafi, joka esittelee markkinatutkimus menetelmät. Kuvassa on viisi menetelmää: kvantitatiivinen, kvalitatiivinen, ensisijainen markkinatutkimus, toissijainen markkinatutkimus ja digitaalinen markkinatutkimus.

Kvantitatiivinen eli määrällinen

Kvantitatiivinen tutkimustulos on numeerista tietoa, joka tarjoaa määrällisiä vastauksia. Määrälliset markkinatutkimus menetelmät sopivat siis yritykselle, joka tarvitsee numeroita ja laajemman vastaajamäärään. Tulosten saamiseksi voidaan käyttää seuraavia tapoja:

  • Verkkosivujen analytiikka: Verkkosivulla kävijöiden käyttäytymistä voidaan seurata, esimerkiksi mitä he sivulla tekevät ja kuinka pitkään he siellä viipyvät, sekä mistä he tulevat.
  • Lomakkeet ja kyselyt: Voidaan toteuttaa puhelimitse, kasvotusten tai internetin avulla. Erinomainen suurien joukkojen tavoittamiseen. Esimerkkikysymys: “Arvioi tyytyväisyytesi palvelun laatuun asteikolla yhdestä viiteen.” Kyselyiden, varsinkin verkossa toteutettavien, tulisi kuitenkin olla kompakteja ja tarpeeksi mielenkiintoisia, jotta vastaajat täyttävät ne ajatuksella.
  • Tilastollinen analyysi: Antaa kokonaiskuvan esimerkiksi trendeistä. Analyysissa hyödynnetään olemassa olevaa dataa, kuten asiakasrekisteriä tai myyntilukuja.

Kvalitatiivinen eli laadullinen

Kvalitatiivinen tutkimustulos tarjoaa syvällisempää ymmärrystä numeroiden sijaan. Laadulliset markkinatutkimus menetelmät ovat hyödyllisiä yritykselle, joka haluaa numeroiden sijasta syvällisempää tietoa.

Seuraavia tapoja voidaan käyttää hyödyntää:

  • Havainnointi: Kuluttajien käyttäytymisen tutkimista luonnollisessa ympäristössä, esimerkiksi vaatekaupassa. Näin nähdään, miten kuluttajat oikeasti toimivat, mikä voi poiketa siitä, mitä he sanovat tekevänsä.
  • Haastattelut: Haastattelu voidaan toteuttaa yksilöllisesti joko verkossa, kasvotusten tai puhelimitse. Se tarjoaa syvällisempää tietoa kuluttajan mielipiteistä, tavoista ja motiiveista. Haastattelun tekemiseen on monia eri keinoja, ja käytettävä lähestymistapa riippuu yrityksen tavoitteista. Riippumatta muodosta haastattelut tarjoavat tutkijoille mahdollisuuden esittää jatkokysymyksiä ja kerätä tietoja, joita voidaan käyttää tietoon perustuvien päätösten tekemiseen tuotteesta tai palvelusta. Haastattelijan tulee pysyä ajan tasalla ja pystyä tarvittaessa auttamaan haastateltavaa ymmärtämään kysymykset syvällisemmin. 
  • Kohderyhmät: Pieni ryhmä valittuja ihmisiä keskustelee yrityksen haluamasta aiheesta ja sen herättämistä ajatuksista. Tämä tapa on erityisen tehokas uusien tuotteiden testaamiseen ja reaktioiden kartoittamiseen. Näin saadaan heti vastaus siihen, pitävätkö he tuotteesta ja miksi. On kuitenkin huomioitava, että vastaajamäärä on hyvin pieni eikä siksi anna laajaa kuvaa kuluttajien mielipiteistä.

Ensisijainen markkinatutkimus

Ensisijainen markkinatutkimus on menetelmä, jossa kerätään uutta tietoa ilman siitä olemassa olevaa dataa. Siinä voidaan hyödyntää kvalitatiivista tutkimusta. Yritys päättää tietyn asian, josta tietoa kerätään, kuten kehitteillä olevan tuotteen. Tietoa kerätään suoraan potentiaalisilta asiakkailta, jolloin data tulee suoraan ensikäden tietona ja perustuu kysymykseen, johon halutaan saada vastaus. Esimerkiksi siihen, voiko tuote menestyä markkinoilla.

Ensisijaista markkinatutkimusta voidaan mukauttaa yrityksen tarpeisiin, ja sen avulla voidaan hallita tapaa, jolla tietoa kerätään ja hyödynnetään. Tämä tekee siitä hyvin keskitetyn tutkimustavan. Ensisijainen markkinatutkimus saattaa joissain tapauksissa olla tarkempi kuin toissijainen markkinatutkimus, joka käydään seuraavaksi läpi.

Toissijainen markkinatutkimus

Toissijainen markkinatutkimus, myös niin kutsuttu pöytätutkimus, on olemassa olevan datan hyödyntämistä yrityksen markkinatutkimuksen tarkoituksiin. Se voi olla ensisijaista rajoittavampi, koska data saattaa olla vanhentunutta tai epätäydellistä. Se on kuitenkin ensisijaista markkinatutkimusta kustannustehokkaampaa, sillä siinä käytetään jo olemassa olevaa dataa. Sillä voidaan kerätä tietoja sekä yrityksen sisäisesti että ulkoisesti.

Toissijaisessa markkinatutkimuksessa yritys voi joko itse kerätä dataa kolmansien osapuolten lähteistä, kuten verkkosivuilta ja tutkimusaineistoista, tai hyödyntää yritysten palveluja, jotka tarjoavat markkinatutkimusten toteuttamista. Mainio esimerkki tällaisesta yrityksestä on Katrium, jonka avulla voit tehdä markkinatutkimuksen.

Digitaaliset menetelmät

Markkinatutkimus menetelmät voivat nykyään olla myös digitaalisia. Tällaisia ovat esimerkiksi sosiaalisen median analysointi, jossa saadaan selville, mitä ihmiset puhuvat ja mitä mieltä he ovat brändeistä. Verkkoyhteisöt ja online-paneelit tarjoavat myös tilaisuuden saada kuluttajilta jatkuvaa palautetta. Näiden avulla yritys voi löytää myös uusia markkinarakoja.

Esimerkiksi jos toinen yritys myy tuotetta X ja kuluttaja on sen ostanut, minkä jälkeen kirjoittanut nettiin arvostelun siitä, kuinka siitä puuttuu jokin hänen haluamansa ominaisuus, voi tutkimusta tekevä yritys ottaa tästä kopin ja suunnitella tuotteen, joka vastaa kysyntään. Uutta tuotetta ei tietenkään kannata tuoda markkinoille vain yhden kuluttajan toiveesta. Laajemman kysynnän sille selvittää markkinatutkimus.

Katriumin markkinatutkimus palvelut

Infograafi, joka esittelee Katriumin tutkimus- ja tiedonkeruupalvelut. Kuvassa on kolme osa-aluetta: laaja ja monipuolinen, asiantunteva ja ammattitaitoinen sekä yrityksellesi räätälöity.

Katrium tarjoaa laajan valikoiman erilaisia tutkimus- ja tiedonkeruupalvelua, jotka voidaan myös jaotella kvantitatiivisiin ja kvalitatiivisiin palveluihin.

  • Sidosryhmätutkimukset: Tutki ja analysoi asiakkaitasi sekä heidän käyttäytymistään. Näin saat selville heidän tarpeensa sekä odotuksensa yrityksesi tuotetta tai palvelua kohtaan.
  • Tuote- ja palvelututkimukset: Saa kokonaisvaltainen kuva tuotteesi tai palvelusi laadusta sekä sen tarpeesta markkinoilla.
  • Kilpailijatutkimukset: Selvitä ketkä kilpailijasi ovat, sekä miten he toimivat ja menestyvät. Näin ollen voit parantaa omaa toimintaasi sekä kilpailuasemaasi.
  • Syvähaastattelut: Saa syvällisempi ymmärrys tuotteesi tai palvelusi laadusta yksilöllisillä syvähaastatteluilla.
  • Markkinatutkimukset: Saa tärkeää tietoa markkinoista sekä kilpailijoista ja asiakkaista.
  • Asiakastyytyväisyystutkimukset: Saa suoraa palautetta asiakkailtasi ja tietoa heidän tyytyväisyydestään tuotetteestasi tai palvelustasi.
Kuvassa teksti: "Laadukas ja hyvin toteutettu markkinatutkimus auttaa yrityksiä ymmärtämään, mitä tuotteita tai palveluja asiakkaat etsivät ja kuinka paljon he ovat valmiita maksamaan niistä." -Katrium

Markkinatutkimus menetelmät: Yhteenveto

Tässä olivat oleellisimmat markkinatutkimus menetelmät. Tutkimuksen mukaan 60 prosenttia yrityksistä, jotka priorisoivat asiakaskeskeisen toiminnan ovat tuottavampia, kuin brändit jotka eivät sitä tee. Markkinatutkimus tarjoaa arvokasta tietoa, jota oikein hyödyntämällä yritys voi kasvattaa tuottavuuttaan sekä asiakaskuntaansa. Ota yhteyttä Katriumiin, niin räätälöidään yrityksellesi yhdessä suunnitelma, jonka avulla maksimoit mahdollisuutesi kasvaa ja menestyä!



Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Discover more from

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading