Viisi kuukautta on nyt takana, ja media-alan harjoitteluni Katriumilla tulee päätökseensä. Tässä blogissa tulen kertomaan omasta oppimisen ja itsensä kehittämisen ajastani, ja toivottavasti inspiroimaan myös sinua hakemaan harjoittelupaikkaa juuri Katriumilta!
Kiinnostus etätyöhön
Etätyö on jo pidemmän aikaa kiinnostanut minua. Ajatus jännitti, mutta päätin hypätä tuntemattomaan ja ottaa selvää, olisiko etätyö se minun juttuni! Etätyössä minua eniten kiinnosti vastuun ottaminen omasta työskentelystä. Halusin myös päästä kehittämään taitojani aikatauluttamisessa. Olin vasta hetken asunut Pirkanmaalla, eikä minulla ollut vielä suhteita tai tietoa, mitkä yritykset tarjoaisivat minun koulutustani hyödyttävää harjoittelua. Löysin Katriumin harjoittelu-ilmoituksen netistä, ja päätin hakea avoimin mielin! Ilmoituksessa mainittiin mm. artikkeleiden kirjoittaminen sekä sisällöntuottaminen. Ne kiinnittivät huomioni, ja siitä tajusin, että tämä harjoittelupaikka täydentäisi opintojani hyvin.
Etätyön haasteet
Kokonaisuudessaan harjoitteluni kesti 5 kuukautta. Voisin sanoa, että vasta ensimmäisen kuukauden jälkeen, työskentelyn aikataulutus lähti rullaamaan sujuvammin. Alussa koin haasteellisena säilyttää fokuksen työskentelyssä. Kun teet töitä kotona, ympärillä on paljon ärsykkeitä, kuten astianpesukoneen tyhjennys, pyykkien levittäminen ja oma puhelin. Pikkuhiljaa ensimmäisen kuukauden jälkeen huomasin, että pyrin työskentelemään kaksi tuntia intensiivisesti, jonka jälkeen pidin aina pienen jaloittelu tauon. Opin myös, että pidän puhelinta äänettömällä, ja toisella puolella asuntoa, niin ettei ole kiusausta selata puhelinta kesken harjoitteluprojektien. Tietokoneeltani löytyi WhatsApp, joten pystyn silti olemaan yhteydessä harjoitteluohjaajani Katriin aina kun työskentelin. Katriumin laajan palvelukirjon hahmottaminen ja ymmärtäminen vei minulta kaksi kuukautta. Tästä ohjaajani osasikin jo sanoa heti harjoittelun alussa. Jokainen projekti lisäsi palveluiden ymmärtämistä, ja Katriumin arvot tulivat koko ajan enemmän ja enemmän selkeämmiksi itselleni.
Etätyön mahdollisuudet
Huomasin nopeasti, miten paljon mahdollisuuksia ja hyötyjä etätyöskentely toi mukanaan. Työmatkoihin ei mennyt aikaa, koska niitä ei ollut olemassakaan. Ohjaajani kertoi myös, että saan työskennellä juuri silloin, kuin minulle parhaiten sopii. Suurimmaksi osaksi pidin työpäiväni klo 8-16 tai 9-17. Mutta poikkeustilanteissa saatoin aloittaa jo kuudelta aamulla, tai vastaavasti toisinaan työskennellä iltamyöhään. Tämä tuntui hyvältä ja vapauttavalta. Näin sain harjoitteluni rullaamaan vaikka minulla olisi ollut menoa viikolla. Näin sain myös palautua harkkaviikoista, kun minulle jäi aikaa tehdä asioita joista saan vastapainoa ja energiaa. Koska etätyö on tietokoneella istumista, oli todella tärkeää liikuttaa kroppaa joka päivä. Tulin siihen tulokseen, että minulle etätyöskentely toi huomattavasti enemmän mahdollisuuksia, kuin haasteita.

Työtehtävien monipuolisuus
Ehdin viiden kuukauden aikana osallistumaan todella monipuolisiin projekteihin, jatkuvien työtehtävien ohella. Jos aloitan kertomalla jatkuvista työtehtävistäni. Kirjoitin harjoittelun alussa artikkeleita, jonka jälkeen minulle annettiin enemmän vastuuta joka tarkoitti käytännössä sitä, että aloin tarkastamaan muiden kirjoittamia artikkeleita. Minulle tuli nopeasti varmuus tarkistamiseen, koska olin oppinut itse kirjoittamalla ohjeiden avulla, millainen on hyvä ja oikeaoppinen artikkeli. Tässä opin myös palautteen antamisesta. Pyrin kommentoimaan muiden kirjoittamia artikkeleita kannustavasti ja rakentavasti. Muita vastuullisempia työtehtäviä oli Duunitorin ilmoitusten päivittäminen, sekä rekrytoinnin hoitaminen harjoitteluni alkupuolella. Koska opiskelen medianomiksi, sain suurimmaksi osaksi työskennellä erilaisten graafisten projektien parissa. Tein esimerkiksi erilaisia infogrameja sekä graafisia postauksia Facebookiin sekä LinkedIniin. Näistä työtehtävistä pidin kaikista eniten, koska sain käyttää luovuuttani, ja kehittää taitojani graafisena suunnittelijana.
Millainen jälki minusta jää Katriumille?
Viimeinen ja käytännössä suurin työtehtäväni oli käsikirjoittaa ja äänittää voice over suomeksi sekä englanniksi kolmeen Katriumin yritysvideoon. Minun äänenkäyttöni huomattiin jo opinnoissani, joten oli ilo huomata miten myös Katriumilla nähtiin minun potentiaalini. Olin todella otettu ja innoissani, kun sain kuulla että juuri minun ääneni halutaan yritysvideoiden voice overiin. Sain harjoitteluohjaajaltani Katrilta tukea ja apua käsikirjoittamiseen. Mutta äänittämisen sekä kääntämisen englanninkielelle hoisin itsenäisesti. Minulta löytyi omasta takaa laadukas mikrofoni, millä sai taattua hyvän äänenlaadun näin tärkeään projektiin. Käy ihmeessä katsomassa ja kuuntelemassa Katriumin yritysvideot heidän YouTube kanavaltaan, ja näe miten siistejä juttuja voit päästä tekemään harjoittelusi aikana!
Hae Katriumille harjoitteluun
- Opit paljon itsenäisestä työskentelystä
- Saat ammattilaisen tuen koko harjoittelusi ajaksi
- Soveltuu moneen eri koulutukseen
- Voit työskennellä missä päin maailmaa tahansa
- Saat kokea harjoittelun yrityksessä jossa on loistava tekemisen meininki







