Haastattelu osana markkinatutkimusta tuo arvokasta tietoa kohderyhmän mielipiteistä yrittäjälle. Haastattelu on tapa jakaa tietoa erilaisten ihmisryhmien mielipiteistä laaja-alaisesti tavalla, joka ei olisi orgaanisten kohtaamisten kautta mahdollista. Ei ainakaan niin tehokkaasti, sillä haastattelussa kysymykset on myös laadittu tavalla, joka tuottaa mahdollisimman paljon uutta tietoa.
Haastattelu auttaa tekemään dataan pohjautuvia päätöksiä
Lopulta yritys on olemassa asiakkaita varten, ja tätä yrittäjän ei tule koskaan unohtaa. Päätöksenteko ilman tietoa on riskinottoa, ja yrittäjä saattaa tuntea jo väärien valintojen seuraukset selkänahassaan. Olisiko jokin keino tehdä laskelmoituja riskejä, ja vähentää hutiliikkeiden määrää?
Kaikki lähtee asiakastuntemuksesta. Yrittäjän tulee tietää asiakkaan mieltymykset, arvot, ostokäyttäytyminen, minkälaista palvelua hän tarvitsee ja arvostaa, missä hän käy mieluiten ostoksilla, mihin kellonaikaan hän käy mieluiten ostoksilla, ja mihin vuodenaikaan hän käyttää eniten rahaa? Jos yritys myy esimerkiksi lastentarvikkeita, on loogista sijoittaa myymälä sellaiseen paikkaan kauppakeskuksessa, jossa on paljon lasten leikkialueita. Samoin myymälän on oltava avara, jotta sinne mahtuu lastenrattailla.
Edellisessä esimerkkitapauksessa asiakasprofiili on jo selvä, mutta tutkimushaastattelulla voidaan silti mitata asiakkaan mielipidettä lapsiystävällisyydessä onnistumisessa. Onko henkilökunta varmasti onnistunut vaalimaan lapsiystävällistä tunnelmaa ja palvelua? Jos ei, mistä tämä johtuu, ja miten tätä voisi korostaa myyjien koulutuksessa? Onhan myyjille myös selvillä yrityksen arvot?

Markkinatutkimus pysyy trendien ja ajan hermolla
Viimekädessä myyntiluvut kertovat palautetta, miten yrityksellä menee. Pelkkä myyntikäyrien nousut ja laskut eivät lopulta kerro muuta, kuin että syystä tai toisesta myynti on joko kasvanut tai vähentynyt. Mutta mitkä tekijät ovat johtaneet tähän? Mikä on syynä äkilliseen myyntilukujen romahtamiseen? Kohderyhmän haastattelu kannattaa jo uteliaisuuden tyydyttämiseksi, mutta ennen kaikkea so toimii kompassina data-ohjautuvassa päätöksenteossa.
Nopeasti muuttuvilla aloilla, kuten kauneudenhoidon saralla, trendit muuttuvat nopeasti. Uusi sukupolvi tuo mukanaan joukon trendejä ja käsitteitä, joita asiaan vihkiytymätön ei voi mitenkään tietää. Säännöllinen haastattelu auttaa pitämään kohderyhmän läheisenä ja tunnistamaan kehityskohteet ajoissa. Joskus ostopäätöksen voi ratkaista valikoiman ollessa laaja niinkin pieni seikka, kuin pakkauksen materiaali tai meikkisiveltimen harjasten paksuus.
”Fake it till you make it” voi toimia alussa rohkaisevana asenteena, mutta lopulta vain todellisuudessa kiinni oleva yritys voi tehdä oikeita ratkaisuja.
Tutkimushaastattelu osana julkishallinnon kehitystä
Haastattelu ei ole ainoastaan journalistien utelua ajankohtaisista aiheista avainhenkilöiltä, eikä osa markkinastartegista kartoitusta. Laajassa merkityksessä myös työhyvinvointikyselyt voidaan nähdä eräänlaisina haastatteluina. Näin myös julkishallinnot voivat teettää haastatteluita sidosryhmilleen, joissa kartoitetaan yhteistyön sujuvuutta muun muassa aikataulujen ja kommunikaation osalta.
Kun haastattelijana toimii kolmas puolueeton osapuoli, saadaan enemmän tietoa kuin kumppanin suoraan kysymänä. Haastattelussa painotetaan tuloksien tarpeellisuutta kehityskeskusteluissa, ja kannustetaan antamaan kriittistäkin palautetta. Rakentava palaute hyödyttää kaikkia osapuolia.
Haastattelu voidaan toteuttaa myös esimerkiksi kiinteistöisännöinnin taholta. Haastattelija ottaa yhteyttä isännöintifirman hallinnoimiin kiinteistöihin, ja kysyy rakentavaa palautetta. Tämä on osa proaktiivista asiakaspalvelua, sillä vastausten avulla isännöitsijä ei ainoastaan kartoita tyytyväisyyttä, vaan esimerkiksi sopivien siivousvälien tiheyttä. Kiinteistössä toimiva virasto saattaa kertoa, että esimerkiksi eteishalli likaantuu nopeammin, kuin sitä ehditään siivota, ja ilmastoinnin tehokkuudessa olisi parantamisen varaa.

Puhelinhaastattelu tavoittaa laajan kohderyhmän
Haastattelu voidaan toteuttaa kasvokkain, tai se voidaan myös toteuttaa puhelimen kautta. Haastattelu on mahdollista myös teettättää kohderyhmän itsenäisesti täytettäväksi eismerkiksi sähköisen lomakkeen kautta. Laadullisesti haastettelijan toteuttama tutkimus on kuitenkin syvempi, sillä haastattelutilanteessa asiakas voi antaa laaja-alaisemman vastauksen, josta kokenut haastattelija osaa tiivistää oleellisimmat seikat. Vastaukset ovat näin rikkaampia.
Miksi puhelinhaastattelu kannattaa?
- Puhelimitse tapahtuva haastattelu on yleistynyt sen käytännöllisyyden vuoksi.
- Puhelinhaastattelija tavoittaa kohderyhmän riippumatta näiden fyysisestä sijainnista.
- Puhelimitse tehdyt haastattelut myös tallentuvat nauhalle kätevästi haastattelumateriaalin myöhempää laaduntarkastusta tai rikastamista varten.
Me Katriumilla olemme markkinatutkimuksen edelläkävijöitä. Kokeneet haastattelijamme ovat toteuttaneet markkinahaastatteluja jo vuosien ajan. Toteutamme niin markkinatutkimukset, kuin julkishallinnon kyselyt ammattimaisesti ja tehokkaasti. Kaikki haastattelumme tallennetaan laadunvalvontatarkoituksia varten, ja olemme sitoutuneet toteuttamaan haastattelut aikataulussa. Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää!







Yksi vastaus