Kolme kuukautta kestävä liiketoiminta-alan perustutkinnon työharjoitteluni Katriumilla lähenee loppuaan ja olen ehtinyt tehdä paljon mielekkäitä työtehtäviä. Aion kertoa tässä blogissa mielenkiintoisesta ja opettavaisesta ajastani harjoittelussa Katriumilla. Toivon, että blogikirjoitukseni innoittaa sinut hakemaan tähän maailman parhaaseen työpaikkaan.
Miten löysin Katriumin
Kun läheiseni antoi vinkin eräässä työnhakupalvelussa näkemästään Katriumin työharjoitteluilmoituksesta, niin kävin katsomassa ilmoitusta. Se herätti välittömästi mielenkiintoni. Niinpä päätin avoimin mielin lähettää työhakemuksen tulevalle työpaikkaohjaajalleni Katrille.
Miksi hain Katriumille
Hain Liiketoimintaympäristössä toimiminen tutkinnonosaan soveltuvaa harjoittelupaikkaa Katriumilta, koska sen tarjoamat työtehtävät täyttivät tutkinnon osan oppimistavoitteet. Osasyy mielenkiintooni Katriumia kohtaan on myös se, että olen kiinnostunut sisällöntuotannosta ja markkinointiviestinnästä. Ennen kaikkea Katrium oli harjoittelupaikkana kiinnostava, koska työharjoittelu toteutui kokonaan etänä. En ollut koskaan ennen tehnyt etätöitä, joten päätin kokeilla jotakin uutta sekä ennenkokematonta.
Mitä toivoin Katriumilta
Toivoin Katriumilta mukavaa harjoittelujaksoa, jona pääse kokeilemaan jotain uutta ja saamani piti. Koska olen luonteeltani omassa rauhassa viihtyvä ja rauhaa rakastava, työharjoittelupaikka Katriumilla oli kuin tehty minulle. Joka ikinen työpäivä on ollut kiva, kun on saanut edetä omaan tahtiin kuitenkin tehokkaasti aikaa käyttäen harjoitteluprojekteissa. Pääsääntöisesti olen päivittänyt erilaisia yritysrekistereitä. Olen nauttinut niiden tekemisestä täysillä. Ennen harjoittelujakson alkua toivoin pääseväni tekemään sisällöntuotantoa, mutta Katri sanoi, ettei heillä ollut tarjota minulle sisällöntuotantoon kuuluvia työtehtäviä.

Mitä opin Katriumilta
Opin paljon siitä, millaista etätyö oikein on. Etätyö vaatii työntekijältä itsenäisyyttä, oma-aloitteisuutta, omatoimisuutta, ajanhallintaa, kurinalaisuutta, teknisiä taitoja, mukautumis- ja ongelmanratkaisukykyä. Nämä vahvuudet ovat etätyöskentelyssä kaiken a ja o. Tiesin kyllä jo valmiiksi, kuinka ensiarvoisen tärkeää oikea päätetyöskentelyn ergonomia on ja että on tärkeää välillä jaloitella, mutta nämä asiat ovat tulleet entistä tutummiksi kolme kuukautta ollessani etätyöharjoittelussa. Opin myös, että etätyöskentely todennäköisesti tulee lisääntymään tulevaisuudessa, koska sillä on paljon etuja esimerkiksi se, että ei tarvitse tehdä työmatkoja.
Mitä sain Katriumilta
Sain Katriumista hyvän kuvan harjoittelupaikkana, jonne voisi hakea ensi vuonna markkinointiviestintään kuuluvalla työharjoittelujaksolla. Olen saanut ennen kaikkea viettää rauhallisia sekä mukavia työpäiviä tekemässä mielenkiintoisia harjoitteluprojekteja. Joka ikinen työpäivä on ollut sisällöltään samanlainen, mistä pidän hyvin paljon. Minua ei haittaa työpäivien yksipuolisuus, sillä tykkään siitä asiat toistuvat rutiininomaisesti, niin aina on tietoinen siitä, että mitä seuraavana päivänä tulee tapahtumaan.
Miksi harjoittelu Katriumilla oli hyödyllinen
Työharjoittelujaksoni oli hyödyllinen, sillä pääsin kokemaan itse, että minkälaista etätyöskentelyn luonne on ja että mitä ominaisuuksia sellainen työntekijältä kysyy. Etätyö Katriumilla innoitti minut miettimään hakemista toisiin etätyöpaikkoihin tulevaisuudessa. Työharjoittelu oli myös hyödyksi sillä tavalla, että tekniset taitoni kehittyivät paremmiksi, kun olen käyttänyt joka päivä Excel-taulukkolaskentasovellusta päivittäessäni yritysrekistereitä. Lisäksi itsenäisyydestäni, oma-aloitteisuudestani, omatoimisuudestani, ajanhallinnastani, kurinalaisuudestani, mukautumis- ja ongelmanratkaisukyvystäni on tullut parempia harjoittelun aikana.

Miksi suosittelisin Katriumia harjoittelupaikkana
Suosittelisin itse Katriumia muille harjoittelupaikaksi, koska se antaa hyvän kuvan siitä, millaista etätyö on ja onko se oma juttu. Työaikoihin saa itse vaikuttaa ja joka päivä voi oppia jotakin uutta. Työpaikkaohjaaja Katri on mukava ja osaa antaa hyviä neuvoja erilaisten harjoitteluprojektien tekemiseen. Katriumille kannattaa myös hakea työharjoitteluun, koska se on erinomainen harjoittelupaikka havainnollistamaan etätyöskentelyä. Kohdennetusti suosittelisin Katriumia henkilölle, joka haluaa olla omassa rauhassa ja tykkää yksintyöskentelystä enemmän kuin työskennellä ryhmässä.






