Digiassari
Published on 13 maaliskuun, 2024

Digiassari eli etäassistentti hoitaa samoja tehtäviä kuin henkilökohtaiset assistentit toimistolla paikan päällä. Kuitenkin hänen etunsa paikan päälle toimiviin assistentteihin on hänen joustavuutensa. Digiassistentit joustavat mukana yrityksen arjessa, ja ovat paikalla apuna tarpeen vaatiessa. Esimerkkinä heidän hoidettavaksi voi jättää laskutukseen ja rekisterien ylläpitoon liittyviä tehtäviä. Etäassistentti on kätevästi yhteyden päässä chatilla tai WhatsAppin välityksellä, ja häneltä voi tilata erilaisia töitä pois omasta kalenterista kiireistä arkea helpottamaan.

Digiassari voi ottaa vastuulleen digimarkkinointia, seurata markkinoinnin automatisaatiota, tehdä visuaalisia presentaatioita ja muuta materiaalia ja sisällöntuotantoa. Lisäksi hän voi luoda ja ylläpitää verkkosivuja- ja kauppoja. Digiassarilta voi tilata statistiikat viimeisimmästä analytiikasta ja raportoinnista. Olkoot avun tarve lähes minkälainen tahansa, pätevä digiassistentti hoitaa sen laajan kokemuksensa ansiosta.

Aika ei aina riitä yrittäjällä kuin kaikkein kiireellisimpiin ja tärkeisiin tapaamisiin. Muun muassa somen ylläpito, blogien kirjoitus ja vaikkapa käyntikorttien suunnittelu jää herkästi taka-alalle kiireisessä arjessa. Esimerkiksi rekrytointi on tärkeä, mutta aikaa vievä prosessi. Lopussa yrittäjä itse toki haluaa sanoa viimeisen sanan rekrytoivasta henkilöstöstä, mutta digiassarit voivat nopeuttaa hakemusten käsittelyä ja työpaikkailmoitusten lataamista ja päivittämistä. 

Digiassari on paikkariippumaton huippuammattilainen.

Paikkariippumattomuus tuo parhaat assistentit saataville

Digiassarin paikkariippumattomuus tuo alansa parhaat ammattilaiset yrityksen käden ulottuville. Tavallisesti paikkariippumattomuus tarjoaa paljon laajemman valikoiman osaamista laidasta laitaan, kuin mitä tietyllä paikkakunnalla sijaitseva yritys kykenisi kilpailukykyisilla hinnoilla löytämään omasta lähiympäristöstään.

Digiassistentit ovat yleistyneet samaa vauhtia digitalisaation kehityksen myötä jo ennen etätyöbuumia. Etätyöhön siirtyminen on osaltaan vauhdittanut etänä tehtävien palveluiden laajuutta. Yleisesti Assistenttipalveluiden ulkoistaminen on muuttunut yhä yleisemmäksi käytännöksi yrityksissä, ja järjestelmien siirtyessä sähköiseen muotoon on assistenttipalveluiden siirtyminen etään yleistynyt.

Digiassistenteilla löytyy kokemusta laaja-alaisesti ja monikielisenä. Ensinnäkin vakiotyöt, kuten aspa rautaisella ammattitaidolla ja rekisterin ylläpito kuuluu digiassarin vakiotyökalupakkiin. Digiassistenteista löytyy todellisia helmiä myös litteroinnin, sisällöntuotannon ja IT-osaamisen saralta. Digiassaria etsivän yrityksen kannattaa miettiä, minkälaisesta erikoisosaamisesta  juuri he hyötyvät eniten, ja etsiä tähän sopiva assari. Oikea osaaja löytyy varmasti!

Digiassari on alansa huippuammattilainen

Digiassarit ovat kehittäneet ammattitaitoaan ja laittaneet työvälineensä kuntoon. Näin he tuottavat assistenttipalvelut hyvin kustannustehokkaasti ja motivoituneesti. Kuluja on helppo ennakoida erilaisten pakettiratkaisujen avulla, ja yritys maksaa vain tehdystä työstä ilman piilokuluja, kuten esimerkiksi koulutus- ja toimistotilakuluja. Digiassistentti on ammattimainen yrittäjä, joka hoitaa itse veronsa, kulunsa ja työvälineensä.

Kun yritys ulkoistaa assistenttipalvelunsa, saa hän usein kokonaisen tiimin avukseen. Vaikka digiassistentti työskentelisi yksin yrityksen oikeana kätenä, digiassarit työskentelevät usein yhteistoimistoilla. Näin assistentilla on käytössä laaja resurssi oman alansa tietämistä ja näin yritys voi olla varma saavansa alansa parasta ja ajankohtaisinta ammattitaitoa avukseen.

Digiassaritoimistossa kykyjä, taitoja, kokemusta ja tietämystä välitetään talon sisäisesti. Aina on kollega, jota konsultoida. Näin yrityksen assari ei ole vain yrityksen järjestämien koulutusten varassa, ja digiassistentti tuo taloon uutta osaamista.

Kuvassa syitä, miksi digiassari kannattaa: tehokkuus, skaalautuvuus, saatavuus.

3 etua digiassarin palkkaamisessa

Parempi tehokkuus

Ulkoistettu digiassistentti voi parantaa tehokkuutta olemalla tavoitettavissa aina tarvittaessa. Koska digiassistentit toimivat verkossa, heihin saa yhteyden useiden eri laitteiden kautta. Viiveet vähenevät digiassareiden ollessa aina tavoitettavissa. Tämä auttaa yritystä käyttämään aikaansa tehokkaammin. Mitä kauemmin etäassistentit työskentelevät yrityksen kanssa, sitä tehokkaammin he voivat toimia, kun he tutustuvat yrityksen tarpeisiin ja pyrkivät ennakoimaan niitä.

Esimerkki tästä voi olla, että digitaalinen avustaja ottaa vastaan yritykseen tulevat saapuvat puhelut. Digiassari tietää yleisimmät vastaukset useisiin yleisiin kysymyksiin, joita ihmiset voivat esittää. Hän voi tiedottaa asiakkaita tilausprosessista tai palautuskäytännöistä. Digiassari voi antaa soittajille mahdollisuuden jättää soittopyyntö, tai viesti ylemmälle taholle. 

Skaalautuvuus

Digitaalinen avustaja voi skaalata palvelujaan vastaamaan yrityksen muuttuvia tarpeita ja samalla tarjota henkilökohtaista palvelua yrityksen ja asiakkaiden kanssa. Kun yritys käyttää digitaalista avustajaa, yritys voi myös ylläpitää johdonmukaista palvelua huolimatta siitä, kuinka monta asiakasta digiassari avustaa samanaikaisesti. 

Digitaalinen assistentti voi tarjota skaalautuvia ratkaisuja, jotka pystyvät käsittelemään suuria määriä tietoa tai palvelemaan suurta käyttäjämäärää ilman merkittävää suorituskyvyn laskua.

Saatavuus

Digitaalisesti toimiva assistentti voi olla saatavilla ympäri vuorokauden, mikä mahdollistaa palvelujen käytön joustavasti eri aikavyöhykkeillä ja työskentelyajoilla. Lisäksi hän voi tarjota monipuolisia toimintoja ja palveluita yhdessä paikassa, mikä helpottaa työn suorittamista ja käyttäjäkokemusta. Kokonaisuudessa et työskentele vain asiakaspalvelijan kanssa, työskentelet asiantuntijatiimin kanssa digiassaripalvelut valitessasi.

Digiassari voi toimia seuraavilla liiketalouden osa-alueilla:

  • Markkinointi: He voivat auttaa suorittamaan erilaisia ​​markkinointitoimintoja suorittamalla toistuvia tehtäviä. 
  • Kirjanpito: He voivat auttaa suorittamaan aikaa vieviä toistuvia kirjanpito-, palkka- ja taloustehtäviä. Esimerkiksi he voivat seurata maksamattomia laskuja sähköpostilla kehotteidesi perusteella tai kiittää asiakkaita nopeasta maksusta.
  • Myynti: Yrityksen myyntikokemusta voi personoida käyttämällä digitaalista avustajaa hoitamaan alustavaa yhteydenpitoa asiakkaisiin. Digiassari voi esimerkiksi ajastaa muistutuksia mahdollisten asiakkaiden yhteydenotosta tai tehdä seurantasoittoja asiakkaille kartoittaakseen mahdollisen lisäavun tarpeen.
  • Henkilöresurssit: Etäassistentti voi auttaa uusia työntekijöitä ja vastata heidän peruskysymyksiinsä.
  • Viestintä: Digiassari voi hoitaa yrityksen tiedotteet, esitteet ja uutiskirjeet
  • Projektien koordinointi: Etäassari voi avustaa projektin hallinnassa, tiedonkeruussa ja aikataulu-koordinaattorina. Lisäksi hän voi tarkistaa asiakkaiden vastauksia.
  • Asiakaspalvelu: Assari voi auttaa asiakkaita ratkaisemaan perusongelmia ja vastaamaan yksinkertaisiin tuotteitasi tai palveluitasi koskeviin kysymyksiin. Monimutkaisissa kyselyissä he voivat kerätä ja tallentaa tärkeitä tietoja välittääkseen tiedot asianmukaiselle osastolle.

Sittenkin oikea assistentti toimistolle?

Jos yritys ennen pitkää toivoisi näkevänsä uusia kasvoja toimistolla, ja toimistolla vapautuisi paikka paikanpäällä päivystävälle assistentille, on tämä osa elämää. Digiassistentti perehdyttää uuden assistentin työhönsä siinä missä muutkin assistentit. Hän on pitänyt kirjaa kaikista toimeksiannoista yhteistyön ajalta, ja välittää perehdyttää uuden henkilön tarpeen vaatiessa tehtävään.

Kaikkiaan assistentti on yrittäjän oikea käsi, joka avustaa asiassa kuin asiassa. Hyvä digiassari kulkee yrittäjän rinnalla vuosikaudet ollen paikalla tarpeen vaatiessa. Tutustu Katriumin tarjoamiin palveluihin ja löydä pätevä assistentti pitkällä kokemuksella maksuttoman etäpalaverin merkeissä.



2 Responses

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Discover more from

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading