Bloggauksen ulkoistaminen tehostaa markkinointia ja säästää aikaa. Bloggauksen aloittaminen on helppoa, mutta moni yrittäjä uupuu bloggauksen ylläpitoon, kun kiireet puskevat päälle ja ideat alkavat loppua viimeistään kymmenennen blogitekstin kohdalla. Tässä vaiheessa avuksi on parasta palkata kirjoittamisen ammattilainen, jolta eivät ideat lopu kesken.
Suunnitelmallinen bloggaus osana markkinointistrategiaa
Markkinoinnissa suunnitelmallisuus on kaiken a ja o. Äkillisistä energiapuuskista ei ole minkään tasoista hyötyä, jos projektit jäävät puolitiehen, pilottijaksoon tai pahimmassa tapauksessa vain yrittäjän ajatuksen tasolle tai muistivihkoon. Mikäli markkinointia ei aio toteuttaa suunnitelmallisesti, voi projektin yhtä hyvin jättää vaikka aloittamatta. Tämä pätee myös bloggaukseen. Bloggaus tulee toteuttaa suunnitelmallisesti ja blogiin tulee julkaista uusia blogeja tasaisin väliajoin. Kerran viikossa riittää tuomaan tuloksia, joihin yrittäjä voi olla tyytyväinen. Parhaat blogit julkaisevat uuden julkaisun kuitenkin pari kertaa viikossa.
Bloggauksen ulkoistaminen tuo blogin ylläpitoon tehokkuutta ja varmuutta. Kirjoittamisen ammattilaiset tuottavat tekstin tehokkaammin, kuin omaa kirjoittamistyyliä vasta kehittelevä yrittäjä.

Kysyvä ei tieltä eksy
Lyhyen blogitekstin kirjoittamiseen voi kulua tunnista useaan tuntiin aikaa. Blogin perustaminen on aina monivaiheinen prosessi. Kesto riippuu taustatyöstä, onko aihe kirjoittajalle miten tuttu, idean kirkkaudesta ja ennen kaikkea inspiraatiosta. Kirjoittaminen on luovaa työtä ja on päiviä, jolloin ajatus ei vain kulje. Yrittäjällä deadlinet puskevat päälle joka suunnasta ja kiire sekä paine eivät ole luovuuden parhaita ystäviä, päinvastoin.
Bloggauksen ulkoistaminen tarjoaa valmiin, idearikkaan ja kieliopillisesti puhtaan tekstin yrittäjän pöydälle kuin tilauksesta. Bloggaus automatisoituu ja yrittäjän vastuulle ei jää muuta kuin tarkistaa, että blogitekstit miellyttävät kaikilla tasoilla ja ulkoistettu bloggauspalvelu on linjassa yrityksen arvojen kanssa.
Delegointi on menestyvän yrittäjän salaisuus. Kyky luottaa tehtäviä luotettaville kumppaneille on yrittäjän työkalupakista löytyvä elintärkeä taito. Bloggauksen ulkoistaminen on prosessi, jossa otetaan huomioon kilpailukyky hinnoittelussa, kumppanin ammattitaito, luotettavuus, arvot ja työtavat. Kaikkien tasojen tulee kohdata toisensa, jotta tuloksena on pitkäjänteinen ja molempia hyödyttävä yhteistyö.
Bloggauksen ulkoistaminen – Mistä tunnistaa hyvän kirjoittajan?
Bloggauksen ulkoistaminen alkaa hyvän kumppanin tunnistamisella. Hyvän kumppanin tunnistaa seuraavista piirteistä:
- Aikataulussa pysyminen – Oikea kumppani kunnioittaa aikaasi ja asettamiasi aikatauluja.
- Kyky ottaa vastaan palautetta – Oikea kumppani on aina valmis kuuntelemaan palautettasi uteliaana ja avoimena, valmiina tekemään toivomasi muutokset.
- Huolellisuus – Ulkoistettua kumppania valittaessa tulee kiinnittää huomiota oikeinkirjoitukseen, pilkkuihin ja pisteisiin. Suomen kieli kirjoitettuna on asia erikseen, joka eroaa huomattavasti puhekielestä. Kirjoittaja on aivan eri alan ammattilainen, kuin puheella tiensä liidaava myyntitykki.
- Kilpailukykyisyys – Hyvä kumppani kykenee ammattitaitonsa turvin tuottamaan tekstiä kustannustehokkaasti.
- Pätevyys – Ei riitä, että löydät vain taitavan kirjoittajan. Bloggauksen ulkoistaminen pitää sisällään parhaillaan kaiken bloggaukseen liittyvän työn, avainsana-analyysin, oikoluvun, ideoinnin, hakukoneoptimoinnin, kuvien etsimisen netistä ja julkaisun. Oikea kumppani tuo mukanaan tarvittavan tietotaidon blogialustoista ja niiden käytöstä.
- Tyyli – Kirjoittaminen on osa markkinointia ja jokaisella markkinoijalla on oma allekirjoituksensa. Löydä kirjoittaja, kenen tekstistä pidät. Tekstin tulee olla helppolukuinen, helppotajuinen ja riittävän omaperäinen. Parhaat kirjoittavat osaavat kirjoittaa yleistajuisesti sisällyttäen tekstiin kuitenkin harvinaisempia ja erikoisempia sanoja tehden tekstistä näin rikkaampaa ja erottaen sen puhutusta kielestä.
- Etiikka – Kirjoittajan ammattietiikkaan kuuluu täydellinen plagioinnin välttäminen. Taustatyö on toki tehtävä ja tähän kuuluu muiden kirjoittajien tekstien lukeminen samasta aiheesta. Itse teksti on kuitenkin aina täysin uniikki. Kirjoittajan etiikkaan kuuluu myös laadukas teksti, joka on laadittu harkitusti, jäsennellysti ja ajatuksen kanssa.
Bloggauksen ulkoistaminen kannattaa toteuttaa suunnitelmallisesti ja sopivaa kumppania huolellisesti arvioiden. Ontuvasta, epäloogisesta ja konemaisesta tekstistä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä, ja valitettavan useasti uudet verkkokaupat sortuvat tähän virheeseen kuvitellen, että mikä tahansa teksti on tyhjää parempi. Näin ei ole, sillä tekoälyllä tai konekääntäjällä luotu kummallisia ilmaisuja käyttävä teksti karkottaa asiakkaat ja luo yritykselle epäluotettavan maineen. Mitä korkeamman luotettavuuden palveluita yrityksesi tarjoaa, sitä puhtaampaa tekstin on oltava kieliopillisesti, jotta se olisi linjassa yrityksesi imagon kanssa.

Bloggauksen ulkoistaminen ammattitaidolla
Blogin kirjoittaminen voi olla hankalaa, aiheiden keksiminen tuottaa tuskaa ja aikakin on vähissä. Me Katriumilla olemme auttaneet tässä ongelmassa useita yrityksiä, tarjoamalla laadukkaita blogipalveluita kustannustehokkaasti. Meillä on huippu tiimi ammattilaisia kirjoittamassa artikkeleita ja ne valmistuvatkin käden käänteessä. Saat juuri sinulle sopivat blogit kustannustehokkaasti, ilman että joudut käyttämään itse aikaa niiden tekemiseen. Teemme aihe ehdotukset, joista sinä voit valita mieleisimmät ja jatkaa keskittymistäsi yrityksen muiden toimintojen kehittämiseen, kun kirjoitamme artikkelit sinulle.
Ota yhteyttä, niin voimme keskustella lisää siitä, kuinka bloggauksen ulkoistaminen kannattaa ja miten voimme auttaa teitä siinä!







2 Responses