Ulkoista asiakaspalvelu jos alkaa tuntua siltä, että asiakaspalvelu vaatii yrittäjälle kallisarvoista aikaa enemmän ja enemmän. Kysymykset ja ongelmat eivät tule pelkästään puhelimen kautta, vaan myös sähköpostitse ja esimerkiksi sosiaalisen median viestikanavien kautta. Vaikka niihin vastaaminen onkin aikaa vievää ja ajoittain myös työlästä, viestii se yritykselle selkeästi sitä, että tarjotuilla tuotteilla ja palveluilla on kysyntää kuluttajien keskuudessa. Pienyrittäjänä voi kuitenkin tuntua työläältä hoitaa asiakaspalvelua täysin itse tai vain kahden hengen voimin, etenkin jos yritys on kasvuvaiheessa.
Ulkoista asiakaspalvelu jos nämä merkit täyttyvät kohdallasi
Hallinnolliset tehtävät vievät liikaa aikaasi ja keskittymistäsi
Yrityksesi toiminnan kannalta tärkeimpiin tehtäviin ei jää aikaa, koska aikasi kuluu hallinnollisten tehtävien pyörittämiseen. Tällaisia tehtäviä ovat esimerkiksi useisiin asiakkaiden lähettämiin kysymyksiin vastaaminen, yleisen tiedon välittäminen, valitusten käsittely, teknisen tuen työt ja kylmäsoittaminen myynnissä. Siksi on syytä harkita asiakaspalvelun ulkoistamista.
Kysyntäsi vaihtelee kausittain
On monia aloja, joilla kysyntää on enemmän tiettyinä kausina, jolloin itse yrittäjä tai työntekijät joutuvat vastaamaan ryöppyyn asiakkaiden kysymyksiä ja ongelmia, mikä tietenkin vie aikaa muista työtehtävistä. Kausittain vaihtelevan kysynnän vuoksi yrityksen omille asiakaspalvelijoille täytyy myös löytää muita hommia sesonkiajan ulkopuolella. Mikäli taas pyrit tekemään kustannustehokkaamman ratkaisun, joudut joka sesongin alussa palkkaamaan ja kouluttamaan uudet ammattilaiset hoitamaan kauden asiakaspalvelua. Tämän vuoksi ulkoistaminen on yleensä paras vaihtoehto.
Haluat tehostaa myyntiäsi
Hyvä asiakaspalvelu on yhä yksi tärkeimmistä osista hyvän asiakaskokemuksen takaamiseksi. Pitämällä asiakkaasi tyytyväisenä lisäät samalla myös myyntiäsi, sillä tyytyväiset asiakkaat haluavat todennäköisesti asioida kanssasi uudemmankin kerran. Toisaalta ulkoistettua asiakaspalvelua tarjoavat yritykset tarjoavat usein myös muita liiketoiminnan tukipalveluita, joilla voit tehostaa myyntiäsi. Ulkoista asiakaspalvelu ja voit hyödyntää myös muita heidän tarjoamiaan liiketoiminnan tukipalveluita sekä contact center- ja call center -palveluita.
Tarvitset monikielisen asiakaspalvelun
Kenties yrityksesi on jo laajentunut tai juuri laajentumassa myös kansainvälisemmille markkinoille. Tällöin on hyvin olennaista, että saatavilla on myös monikielistä asiakaspalvelua. Ulkoista asiakaspalvelu taataksesi asiakastyytyväisyys ja hyvä kuluttajakokemus, jolloin myös ulkomaalaiset asiakkaasi saavat erinomaista palvelua monikielisen asiakaspalvelun avulla. Kolmannen osapuolen yrityksen työntekijöillä on usein kattava kirjo kielitaitoa, jolloin asiakaspalvelun hoitaminen sujuu helposti monikielisesti, ilman lisäkoulutuksia ja -kustannuksia.
Tarvitset kustannustehokkaan asiakaspalveluratkaisun
Oman asiakaspalvelijan kouluttaminen vie aikaa ja voi tulla myös huomattavan hintavaksi. Lisäksi yrityksen oma asiakaspalvelija voi työskennellä vain tiettyinä kellonaikoina, sillä harva on töissä ympäri vuorokauden. Mikäli haluat ympärivuorokautista asiakaspalvelua, tulee se nopeasti kalliiksi lisien maksun yms. seurauksena. Ulkoista asiakaspalvelu ja saat edullisesti monikielistä, monikanavaista ja ympärivuorokautista asiakaspalvelua, joka on tietenkin huomattavasti kustannustehokkaampi ratkaisu!
Mistä apua ulkoistamiseen?
Me Katriumilla tarjoamme vuosien kokemuksella luotettavaa ja tehokasta asiakaspalvelua, jota tehdään sydämellä. Osaavat monikieliset asiakaspalvelun ammattilaisemme pitävät huolen yrityksesi asiakkaista ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä.
Ota meihin yhteyttä täältä ja ulkoista asiakaspalvelu yrityksesi parhaaksi!
[…] ja katsotaan yhdessä, miten voimme parhaiten räätälöidä juuri sinun yrityksellesi sopivan monikanavaisen asiakaspalvelun. Anna meidän tänä vuonna auttaa sinut joulukiireiden yli, jotta yrityksessäsi päästään […]
[…] yrityksen ei tarvitse hoitaa kaikkea yksin. Ulkoistetut asiakaspalvelut ja kontaktointipalvelut tarjoavat joustavan ja tehokkaan tuen. Ne […]
[…] Arkipäivät voivat olla hyvin kiireisiä, joten sähköpostit vaikuttavat helpoimmalta ja nopeimmalta tavalta ottaa yhteyttä asiakkaaseen. Kuitenkin totuus on, että mikään ei voita puhelinkeskustelua ja henkilökohtaista tapaamista asiakkaan kanssa. […]
[…] asiakaspalvelu: Palvelu takaa tasalaatuista asiakaspalvelua, sillä tehtävään on koulutettu ammattilaisia. Tämä parantaa asiakastyytyväisyyttä ja […]
[…] Arkipäivät voivat olla hyvin kiireisiä, joten sähköpostit vaikuttavat helpoimmalta ja nopeimmalta tavalta ottaa yhteyttä asiakkaaseen. Kuitenkin totuus on, että mikään ei voita puhelinkeskustelua ja henkilökohtaista tapaamista asiakkaan kanssa. […]
[…] keinoja, mutta yhä useampi asiakas kaipaa monipuolisempia vaihtoehtoja yhteydenotoille eli monikanavaista asiakaspalvelua. Nykyään live-chatin muodossa oleva asiakaspalvelu onkin erinomainen ratkaisu; vastaukset […]
[…] keinoja, mutta yhä useampi asiakas kaipaa monipuolisempia vaihtoehtoja yhteydenotoille eli monikanavaista asiakaspalvelua. Nykyään live-chatin muodossa oleva asiakaspalvelu onkin erinomainen ratkaisu; vastaukset […]