Rennosti lomalla

Kuinka ihanaa onkaan olla lomalla! Jättää työkiireet taakse, viettää aikaa mökillä, rentoutua ja nauttia olosta. Koko pitkä talvi on painettu töitä, joten loma tulee todella tarpeeseen monelle, myös yrittäjälle itselleen.

Usein on kuitenkin niin, että itse yrittäjän on vaikea irtautua työstään ja loman pitäminen jää hyvin vähäiseksi tai sitä ei ole ollenkaan. Lomasta on paljon muitakin hyötyjä kuin vain rento oleminen ja löhöily. Silloin kerätään voimia, virkistäydytään ja täten huolehditaan omasta jaksamisesta. Kukaan meistä ei ole kone, joten emme voi loputtomiin painaa pitkää päivää. Pahimmassa tapauksessa siitä voi seurata vakava työuupumus.

Joten eikö olisikin ihanaa, jos voisi vaan rennosti lomailla edes muutaman viikon vuodessa? Se on täysin mahdollista, jos yrityksen toiminta on ulkoistettu asiantunteviin käsiin. Meillä Katriumilla on loistava ammattilaisten tiimi, joka pitää huolen siitä, että itse yrittäjäkin voi ottaa välillä rennommin. Lähde lomalle, aseta ”Lomalla”-viesti työsähköpostiin, rentoudu ja anna meidän hoitaa työsi puolestasi.

Ulkopuoliseen apuun luottaminen voi olla vaikeaa. Usein yrittäjä haluaa tehdä kaiken itse, sillä tietää parhaimpien tuloksien syntyvän silloin kun on itse paikalla. Moni asia stressaa, laskujen maksaminen, asiakkaat, juoksevat kulut, päivittäin hoidettavat asiat. Onneksi monet asiat voi kuitenkin automatisoida tänä päivänä ja niitä mitä ei voi, on mahdollista hoitaa ulkopuolista apua hyväksikäyttäen.

Me Katriumilla lupaamme, että pidämme huolta kaikesta sovitusta, vaikka sinä olisitkin poissa. Voit huoleti olla lomalla, nauttia siitä ja palata takaisin töihin, jossa kaikki on sujunut mukavasti lomasi aikana. Oli kyse sitten suuremmasta tai pienemmästä projektista, voit luottaa siihen, että me pidämme huolta yrityksestäsi 365 päivää vuodesta 24/7. Jätä asiakkaasi asiantunteviin käsiin ja saat ansaitsemasi loman.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.