dc886e7e-f1a0-4a66-99f7-d0c239f93527

Ulkoistanko palvelut vai tuotanko sisältöä itse?

Moni yrittäjä alkaa innoissaan kirjoittamaan blogia, jonka jälkeen vastaan tulee se iso MUTTA! Yrittäjä huomaakin, että blogin kirjoittamiseen menee aikaa ja ideatkin alkavat ehtymään. Aiheita olisi mistä kirjoittaa, mutta aikaa ei tahdo löytyä. Monella yrityksellä viimeisimmästä blogitekstistä on kulunut liian kauan aikaa ja lukijatkin ovat jo kaikonneet. Kuitenkin markkinointisuunnitelmassa on selkeästi määritelty blogi yhtenä välineenä. Vuorovaikusta asiakkaiden kanssa halutaan lisätä ja esitellä heille uusia tuotteita tai palveluita. Blogin tarkoituksena on myös lisätä nettisivujen kävijämääriä ja linkittää nämä muihin sosiaalisen median kanaviin. Näin kaikki mainonnan eri osa-alueet tukevat toisiaan ja yrityksen ulkoinen viestintä on johdonmukaista sekä säännöllistä. Blogin kirjoittamiseen on hyvä tehdä kunnollinen suunnitelma, joka tukee juuri näitä muita markkinointitoimenpiteitä. On syytä myös miettiä, minkälaisia lukijoita blogille halutaan ja mikä on sen tavoite.


Eikö tekstiä synny kuin Runebergin kynästä? Meneekö bloggaamiseen liikaa aikaa ja sisällöntuotanto takkuaa?
Anna meidän Katriumin hoidettavaksi yrityksesi blogi ja voit keskittyä siihen, minkä parhaiten osaat.
Kevään 2019 tarjous: 25€/blogikirjoitus (sis. 200-500 sanaa)
Ota yhteyttä: info@katrium.eu

Tags: No tags

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.