Työkokeilupaikka on usein ratkaiseva vaihe paluussa työelämään, ja se voi auttaa mittaamaan työssäjaksamista sekä työn sopivuutta yksilölle. Tämä tarina alkaa, kun sain ehdotuksen työeläkevakuutusyhtiöltä, kun olin ollut pitkään pois työelämästä äkillisen sairastumisen vuoksi.
Mikä on työkokeilu?
Ammatinvalinta- ja uravaihtoehtojen selvittämiseksi voit tutustua työelämään työkokeilun avulla. Työkokeilulla voidaan myös tukea paluutasi työelämään pitkän poissaolon jälkeen.
Työkokeilu voi liittyä suunnittelemaasi alaan, mutta voit mennä kokeiluun myös silloin, kun tulevasta alasta ei vielä ole tietoa. Tällöin työkokeilu on mahdollista järjestää esimerkiksi työpajalla, jossa voit kokeilla erityyppisiä työtehtäviä.
Työkokeilupaikka -kuinka sellaisen löytää?
Yhdessä työnohjaajan kanssa aloimme etsiä minulle mahdollisia soveltuvia työkokeilupaikkoja, ja yksi vaihtoehto, joka nousi esiin, oli Katrium.
Katriumilla oli juuri tuolloin tarvetta tutkimushaastattelijalle projekteihinsa, ja heidän työpaikkailmoituksensa herätti kiinnostukseni. Päätimme ottaa yhteyttä Katriumiin ensimmäisenä ja tiedustella, olisiko mahdollista saada työkokeilupaikka heiltä.
Katriumilta tuli nopeasti vastaus, että he mielellään ottaisivat minut työkokeiluun, ja minulle tarjoutuisi mahdollisuus tutustua erilaisiin työtehtäviin. Työkokeilu voitaisiin myös räätälöidä sopivaksi, ja työskentely voitaisiin toteuttaa etätyönä.
Loistava työkokeilupaikka
Aloitin työkokeiluni Katriumilla 18.7.2022. Olen saanut tehdä Katriumilla tutkimushaastatteluita, asiakaspalvelua, litterointia, asiakasrekisterin keräämistä ja erilaisia blogikirjoituksia. Työtehtävät ovat vaihtuneet sopivin väliajoin, yksikään työpäivä ei ole ollut täysin samanlainen ja joka päivä oppii uusia asioita ja pääsee itseään haastamaan sekä kehittämään. Tietotekniset taidot ovat parantuneet entisestää ja englanninkielentaitoni on myös parantunut. Olen ollut tähän mennessä Katriumilla työkokeilussa nyt vähän yli 3kk ja olen ollut erittäin tyytyväinen valitsemaani työkokeilupaikkaani. Työkokeilu Katriumilla on sujunut hyvin. Työympäristö on ollut vastaanottavaista, ystävällistä ja lämminhenkistä ja aina autetaan jos jokin asia ei suju heti ensi yrittämällä, sekä muutoinkin tuetaan hyvin työkokeilun sujumisessa. Tehtäviin saa hyvän perehdytyksen, ketään ei jätetä yksin ongelmatilanteissa ja muistetaan aina kiittää hyvästä työstä. Palaute on ollut rakentavaa ja kehittävää.
Yhteenveto työkokeilusta
Katriumin vastaanotto on ollut lämmin ja ystävällinen. Työskentelyä tuetaan aktiivisesti, ja apua tarjotaan aina, kun tarvitsen sitä. Tehtäviin saa hyvän perehdytyksen, eikä ketään jätetä yksin ongelmatilanteissa. Katriumilla kiitellään aina hyvin tehdystä työstä, ja palaute on rakentavaa ja kehittävää.
Yksi asia, joka on tehnyt erityisen vaikutuksen, on Katriumin henkilöstöpolitiikka ja johtamistapa. He ovat onnistuneet luomaan työympäristön, joka kannustaa työntekijöitä kehittymään ja menestymään.
Työkokeilupaikka Katriumilla on kokemukseni perusteella erinomainen valinta, ja voin lämpimästi suositella sitä muillekin! Työkokeilu voi avata ovia ja tarjota mahdollisuuden palata vahvempana takaisin työelämään.