Contact Typewriter

Mitä ovat kontaktointipalvelut?

Haluaisitko saada yrityksellesi enemmän näkyvyyttä ja myyntiä? Kenties haluaisit saada vanhat asiakkaasi palaamaan asioimaan yrityksessäsi yhä uudelleen? Mutta ehkäpä et oikein tiedä mistä tai miten uusia asiakkaita voisi tavoittaa tai miten saisit mukavasti aktivoitua jo olemassa olevia vanhoja asiakkaitasi? Yrittäjänä olet lisäksi todennäköisesti hyvin kiireinen muiden työtehtävien parissa, joten asiakkaiden yhteystietojen etsimiselle, uutiskirjeiden luomiselle tai heihin muulla tavalla yhteyden ottamiselle on tuskin aikaa. Mikä siis neuvoksi, jotta tavoittaisit asiakkaasi paremmin kiireenkin keskellä, saaden yrityksellesi uusia asiakkaita, mutta myös vanhoja asiakkaitasi aktivoitumaan? Olisiko kontaktointipalveluista apua yrityksellesi?

Kontaktointipalvelut – mitä ne oikein pitävät sisällään?

Kontaktointipalvelut ovat nimensä mukaisesti erilaisia tarjottuja palveluita, joiden tarkoituksena on ottaa yhteyttä sekä uusiin että vanhoihin asiakkaisiisi ja siten saada heidät aktivoitumaan. Hyvän asiakassuhteen ylläpitäminen on nykyään yhä tärkeämpää, sillä kilpailevien yritysten lisääntyessä uskolliset asiakkaat pitävät toiminnan käynnissä ja todennäköisesti tuovat mukanaan myös uusia asiakkaita, mikäli he ovat olleet erityisen tyytyväisiä yritykseltäsi saamaansa palveluun.

Kontaktointipalveluihin kuuluu muun muassa uusien liidien generointi, yhteystietojen ja asiakastietojen päivitys sekä asiakkaiden aktivointi niin sanotulla kylmä soittamisella. Liidin generoinnilla tarkoitetaan tapahtumasarjaa, jonka tarkoituksena on kiinnittää asiakkaidesi huomio tarjoamiisi palveluihin kiinnostavalla tavalla, jolloin heistä tulee uusi mahdollinen yrityksesi asiakas. Yhteystietojen ja asiakastietojen päivityksellä taas viitataan niin vanhojen asiakkaiden yhteystietojen päivittämiseen kuin myös uusien potentiaalisten asiakkaiden yhteystietojen etsimiseen. Kylmäsoittaminen tarkoittaa nimensä mukaisesti “kylmälle” kontaktille soittamista. Tarkoituksena on saada esimerkiksi jo yrityksesi tuotteita tai palveluita ostaneet asiakkaat kiinnostumaan tarjotuista palveluista uudelleen ja muistuttamaan niiden olemassaolosta.

Kuka hoitaa kontaktointipalvelut?

Yrittäjillä; joista etenkin pienyrittäjillä, tuntuu olevan kädet täynnä hommia lähes ympäri vuorokauden. Yrityksen kasvattaminen on toki erittäin tärkeää samoin kuin uusien asiakkaiden tavoittaminen. Ajan löytyminen kuitenkin asiakkaiden tavoittamiselle voi tuntua hyvinkin haastavalta kaiken muun työkuorman ohella. Tämän vuoksi onkin hyvä ajatus palkata erillinen toimija hoitamaan kyseistä asiaa, jolloin voit itse yrittäjänä keskittyä sinulle ja yrityksellesi tärkeimpiin työtehtäviin. Toisaalta erillisen kokopäiväisen työntekijän palkkaaminen voi tulla etenkin pienemmälle yritykselle kalliiksi. Mahdollisten lisien, koulutusten sekä tarvittavan välineistön kustantaminen ei ole välttämättä kovinkaan kustannustehokasta. Lisäksi työhön rekrytointi ja perehdyttäminen vievät joko yrittäjän tai HR-vastaavan aikaa ja resursseja muista tehtävistä. Tämä saakin monet pohtimaan, olisiko tarjolla mitään parempaa vaihtoehtoa?

Iloksesi voimme ilmoittaa, että tarjolla on todellakin sekä ajallisesti että rahallisesti tehokkaampi vaihtoehto, joka sopii erinomaisesti juuri sinun yrityksesi kontaktointitarpeisiin. Ulkoistamalla kontaktointipalvelut kolmannen osapuolen yritykselle, pitävät he huolta kaikesta mahdollisesta kontaktointipalveluihin liittyvistä asioista. Lisäksi heillä on myös usein tarjolla erittäin hyvät call center – ja contact center -palvelut, joista saat lisää apua yritystoimintasi pyörittämiseen ja asiakkaiden kanssa kommunikointiin. Yksi merkittävimmistä tekijöistä ulkoistamista tarjoavissa yrityksissä on se, että palvelut ovat hyvin laadukkaita, mutta hinta ei laita kukkaron naruja turhan tiukalle. Saat siis alan ammattilaiset hoitamaan yrityksesi kontaktointipalvelut, vain murto-osalla hinnasta, joka kuluisi oman työntekijän palkkaamiseen. Lisäksi ulkoistamista palveluita tarjoavilla yrityksillä on käytössään alan uusin ja parhain teknologia, joten asiakkaasi saavat varmasti parasta mahdollista palvelua.

Ulkoista kontaktointipalvelusi nyt

Me Katriumilla hoidamme kontaktointipalvelut puolestasi vuosien kokemuksella ja tehokkaasti. Osaavat työntekijämme pitävät huolen siitä, että asiakkaillenne jää erittäin positiivinen näkemys juuri teidän yrityksestänne, joka lisää sekä asiakastyytyväisyyttä että myyntiä. Tyytyväiset asiakkaat suosittelevat todennäköisemmin tarjoamianne palveluita myös heidän perheelleen, kollegoilleen sekä ystävilleen. Katriumilla saat kaikki tarvitsemasi kontaktointipalvelut sekä call center – ja contact center -palvelut käyttöösi edulliseen hintaan; laadusta tinkimättä! Ota meihin yhteyttä täältä, mikäli kiinnostuit tarjoamistamme palveluista.

Tags: No tags

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.