a7dfeb7c-5122-48e7-9938-416b5c227aa5

Miksi yrittäjän ei tulisi tehdä kaikkea itse?

Jokainen yrittäjä varmasti tietää tunteen, jolloin tuntuu siltä, kuin pitäisi juosta pää kolmantena jalkana, palautumiselle ei jää aikaa ja vaikka kuinka koittaa hoitaa hommat, niin työtehtäviä tuntuu kertyvän lisää vain entisestään. Tämä selittääkin osalta sen, miksi monet yrittäjistä saattavatkin palaa loppuun. Yrittäjien teettämän yksityisyrittäjä kyselyn mukaan yli puolet yksityisyrittäjistä on kokenut uupumusta ja haasteita jaksamisessa. Jaksaminen ja arjen voimavarat ovat jokaiselle yksilölle tärkeitä tekijöitä, joista myöskään yrittäjän ei tulisi tinkiä. Kasaantuvat työtehtävät, stressi, sijaisten puute sekä jatkuva multitasking ovat selvästi selittäviä tekijöitä uupumukselle. Kyselyn mukaan suurimmat haasteet pienyrittäjillä ovat ajanhallinnan kanssa. Mikä siis neuvoksi, jotta oma jaksaminen ei kärsisi, mutta yrityksen toiminta voisi kuitenkin jatkua entisellään?

Apua yritystoimintaan ja ajanhallintaan pienyrittäjille

Kuten jo aiemmin totesimmekin, ajanhallinta tuo suuria haasteita monille yrittäjille. Pienyrittäjät yrittävät hyvin usein hoitaa kaiken mahdollisen itse aina markkinoinnista ja tuotesuunnittelusta myös asiakaspalveluun. Työtehtävien kirjo on siis laaja ja tekemistäkin riittää enemmän kuin päivässä on tunteja. Yrittäjän tulisi olla mahdollista keskittyä yrityksen toiminnan kannalta olennaisimpiin työtehtäviin ja jättää esimerkiksi asiakaspalvelun hoitaminen sun muut vastaavat työtehtävät osaavan henkilökunnan käsiin. Onkin siis suotavaa, niin yrityksen tehokkaan toiminnan, kuin myös itse yrittäjän jaksamisen kannalta, palkata osaava tekijä huolehtimaan asiakaspalvelusta.

Kun call center – ja contact center -palvelut, jotka sisältävät muun muassa monikielisen asiakaspalvelun niin puhelimitse, sähköpostitse kuin myös chatin välityksellä, sekä asiakkaiden rekisteröinneistä ja ajanvarauksista huolehtimisen, voit huoletta keskittyä oman liiketoimintasi pyörittämiseen. Lisää apua yrityksesi toiminnan pyörittämiseksi saat tietenkin myös assistentista. Oma assistentti huolehtii ajanhallinnastasi, eikä sinun tarvitse aikatauluttaa kaikkea itse. Lisäksi assistentti voi hoitaa osaa paperitöistä, jolloin myös yrittäjän työkuorma pienentyy.

Kannattaako palveluiden ulkoistaminen?

Yritykselle oman asiakaspalvelijan tai assistentin palkkaaminen kuulostaa monelle tässä kohtaa varmasti hyvältä ja jopa lähes välttämättömältä ajatukselta. Yrityksen oman asiakaspalvelijan tai assistentin palkkaaminen onkin osalle yrityksistä hyvä ja toimiva ratkaisu. Näin se ei kuitenkaan aina ole. Oman assistentin tai asiakaspalvelijan palkkaaminen tulee kuitenkin usein yllättävän kalliiksi niin ajallisesti kuin rahallisestikin. Etenkin pienyrittäjälle ei ole välttämättä kaikkein kannattavinta käyttää aikaa ja rahaa oman asiakaspalvelijan ja assistentin palkkaamiseen. Koulutus ja perehdyttäminen vie usein aikaa, sillä uusi työntekijä tulee perehdyttää ohjelmistoon, järjestelmiin sekä yrityksen toimintaan. Kaiken koulutuksenkin jälkeen yritykselle työskentelevä assistentti tai asiakaspalvelija voi vain tietenkin työskennellä rajallisen määrän tunteja viikossa, ellei aikeissa ole palkata kokonaista tiimissä hoitamaan asioita. Ympärivuorokautisen asiakaspalvelun teettäminen tulee siis käytännössä omilla työntekijöillä aika kalliiksi muun muassa pakollisten lisien maksujen sekä suuremman henkilöstö tarpeen vuoksi. Mikä siis neuvoksi, jos oman assistentin tai asiakaspalvelutyöntekijöiden palkkaaminen ei tunnu sopivan oman yrityksen budjettiin?

Assistentti sekä asiakaspalveluiden ulkoistaminen onkin käynyt yhä tavallisemmaksi tavaksi toimia. Ulkoistaminen on monen yrittäjän kukkarolle huomattavasti edullisempi vaihtoehto. Asiakaspalvelun ulkoistamisella tarkoitetaan tilannetta, jossa oma yrityksesi ostaa asiakaspalvelijan tai assistentin palvelut toiselta kyseisiä palveluita myyvältä asiaan erikoistuneelta yritykseltä. Näin ollessasi saat käyttöösi monikielisen ja monikanavaisen asiakaspalvelun, joka on asiakkaidesi tukena vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri. Ulkoistamalla asiakaspalvelua säästät myös laitteisto yms. kustannuksissa, sillä yrityksellä on kaikki tarvittavat laitteet ja palvelut omasta takaa. Lisäksi asiakaspalvelijat sekä assistentit ovat kokeneita alansa ammattilaisia, joten voi olla varma, että hommat hoituvat hyvin ja huolellisesti. Katriumilla tarjoamme monipuoliset call center – ja contact center -palvelut, jotka sisältävät kaiken tarvittavan asiakaspalvelun pyörittämiseksi. Virtuaaliassistenttimme avulla saat ajanhallintasi kuriin alta aikayksikön ja voit keskittyä yhä enemmän itsellesi tärkeisiin asioihin. Ota meihin yhteyttä täältä, niin kerromme sinulle lisää palveluistamme!

Tags: No tags

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.