Tuntuuko perheen ja töiden yhteen sovittaminen haastavalta? Kenties haluaisit viettää enemmän aikaa kotona lastesi kanssa, mutta tulojakin tietenkin tarvitaan, joten mikä neuvoksi? Etätyö on monelle äidille erinomainen ratkaisu, jolla saa vietettyä enemmän aikaa kotona lasten kanssa, mutta samalla hieman lisätuloja perheelle. Haaveilitpa sitten ulkomaille muuttamisesta lasten kanssa tai muuten vain joustavasta työstä, jota voi tehdä kotoa käsin, on etätyö sinulle sopiva ratkaisu!
Mitä etätyöt pitävät sisällään?
Oletko vielä äitiyslomalla ja haluaisit jatkaa kotona lasten kanssa olemista mahdollisimman pitkään, mutta työt tai kukkaro eivät meinaa antaa periksi? Tai kenties kaipaat muutosta nykyiseen, ehkäpä haaveena muutto ulkomaille perheen kanssa, mutta miten työt sieltä käsin sujuivat? Etätyöllä tarkoitetaan pääosin kotoa, tai muualta kuin varsinaiselta työpaikalta, tehtävää työtä, joka usein toteutetaan internetin välityksellä esimerkiksi puhelimella, tietokoneelle tai tabletilla. Työn toteuttaminen onnistuu siis käytännössä mistä käsin tahansa etkä ole tiettyyn aikaan tai paikkaan sidottu.
Etätyöt ovat tulossa yhä suositummiksi, etenkin nyt koronan jäljiltä, kun monet yritykset ovat tarjonneet työntekijöilleen etätyömahdollisuuksia toimistolla työskentelyn sijaan. Myös suomalaiset yirtykset ovat hypänneet mukaan etätöiden tarjoamiseen, joten uusia suomenkielisiä etätyöpaikkoja on jatkuvasti auki. Mikäli oma työnantajasi ei siis tarjoa etätyön mahdollisuutta, ei sinulla ole syytä huoleen, sillä etätöitä on tarjolla pilvin pimein, joista voit valita itsellesi sopivan vaihtoehdon. Etätyöt ovat pääasiassa erilaista soittotyötä, kirjoittamista ja asiakaspalvelua, mutta toki paljon muutakin on tarjolla.

Miksi etätyö on äideille sopiva vaihtoehto?
Etätyön ehdoton etu on tietenkin jo sen nimensä mukainen vapaus valita oma työpaikkansa, minkä asioista töiden tekeminen onnistuu mistä tahansa, kuten esimerkiksi kesämökiltä tai vaikka Espanjan aurinkorannikolta. Monet etätyöpaikat tarjoavat työntekijöilleen myös vapauden valita omat työaikansa, mikä tietenkin helpottaa etenkin lapsiperheiden arkea huomattavasti. Etätöitä tehdessäsi työsi ei siis ole lähtökohtaisesti aikaan tai paikkaan sidottua, jolloin voit työskennellä juuri silloin kun se sinulle parhaiten sopii.
Etätyösopimuksissa ei myöskään usein ole eriteltyä minimituntimäärää, vaan maksu tapahtuu sen sijaan tuntipalkan perusteella, jolloin saat itsellesi lisää vapautta oman työrytmin suunnitteluun. Mikäli olet toisena viikkona kiireisempi, voit tehdä töitä vähemmän ja joskus toiste, kun aikaa taas riittää tai tarvitset hieman enemmän rahaa, voit tehdä töitä enemmän.
Etätyöt antavat sinulle mahdollisuuden suunnitella työsi oman arkesi ympärille, eikä niin, että työ määrittelee koko muun elämän. Näin ollen saat halutessasi enemmän aikaa lastesi kanssa ja voit olla varma, että pääset osallistumaan heidän tanssiesityksiin ja jalkapallopeleihin, etkä ainakaan missaa niitä töiden takia. Toisaalta etätyöt antavat myös rytmiä päivään ja mukavasti lisätienestiä äideille. Voit myös toteuttaa haaveesi ulkomaille muuttamisesta tai kenties haluat viettää ensi kesänä koko kesän mökillä lasten kanssa!

Mistä löydän mukavan etätyöpaikan?
Joustavat työajat ja valinnan vapaus kuulostavat varmasti kaikista mukavalle vaihtoehdolle, mutta mistä sitten löytää itselleen sopivan etätyön? Katriumilla meillä on mahtava työyhteisö, jossa töitä tehdään sydämellä ja hyvällä yhteishengellä. Tiimiimme koostuu suomalaisista, jotka asuvat ympäri maailmaa ja työskentelevät sieltä käsin. Meillä pääset tekemään monipuolista soittotyötä, kuten esimerkiksi asiakaspalvelua, tutkimushaastatteluita ja B2B-myyntiä. Lisäksi tarjoamme erilaisia kirjoitustyömahdollisuuksia kuten esimerkiksi artikkeleiden, blogitekstien ja arvosteluidenn kirjoittamista. Mikäli haluat liittyä osaksi upeaa tiimiämme, lähetä meille avoin hakemus täältä, niin voimme yhdessä kartoittaa, minkälaista työtä haluaisit tehdä. Mikäli sinulle heräsi kysymyksiä, niin kysy rohkeasti ja me vastaamme mielellämme kaikkiin kysymyksiin, mitä sinulle etätöihin liittyen tulee mieleen!