OSAAVA ASIAKASPALVELU ON TÄRKEÄSSÄ ROOLISSA YRITYKSEN MENESTYMISESSÄ

On tärkeää, että asiakaspalvelija tuntee hyvin asiakkaiden toiveet ja tarpeet. Tällaista asiakastuntemusta tulisikin ehdottomasti hyödyntää liiketoiminnassa, jotta yritys menestyisi entistä paremmin alati kasvavassa kilpailussa.

Hyvällä asiakaspalvelijalla on kaikki eväät edistämään yrityksen myyntiä. Heillä on toimivat työkalut, joita he käyttävät käydessään asiakaskeskusteluja. Hyvä asiakaspalvelija ei vain avusta, vaan osaa myös kuunnella ja oivaltaa mahdollisia palvelutarpeita ennen kuin asiakas itse edes mainitsee niistä ääneen. Kaiken tämän keskellä asiakas tuntee olevansa erittäin hyvissä käsissä ja tämä lisää myyntiä parhaalla mahdollisella tavalla.

Asiakaspalvelijan ajantasaisuus

Asiakaspalvelijan kannattaa aina pitää huolta siitä, että hän on ajan tasalla siitä, mitä sekä yrityksessä että yleisilläkin markkinoilla on meneillään. Asiakaspalvelussa on hyvä olla avara katsontakanta ja nähdä myös uudet kasvun mahdollisuudet tehtäväkentässä. Yleisin tehtävä on lisämyynnin kasvattaminen, jossa asiakaspalvelu on tärkeässä roolissa. Myynnin lisääminen asiakaspalvelussa on itse asiassa paljon helpompaa kuin monessa muussa liiketoiminnossa, sillä asiakaspalvelijat ovat päivittäin tekemisissä asiakkaiden kanssa. Näin he saavat ensikäden tietoa siitä, mitä ovat asiakkaiden toiveet ja tarpeet.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lisämyynti jäisi asiakaspalvelijoiden tehtäväksi. Asiakaspalvelun kontaktit ovat usein nopeita ja niiden pääpainopiste on jonkin tietyn ongelman ratkaiseminen. Tällöin itse myynnille ei edes jää aikaa eikä tilaa. Tärkeämpää on kuitenkin se, että asiakaspalvelu osaa tunnistaa tilanteessa lisämyynnin mahdollisuudet ja välittää tämän tiedon eteenpäin niille, joiden vastuulla on myynti ja sen kehittäminen.

Jotta tällaista lisämyyntiä onnistutaan tekemään asiakaspalvelua hyödyntäen, on kuitenkin tärkeää, että asiakaspalvelulla on taitoa myynnin tekemiseen. Heidän tulee olla ajan tasalla yrityksen tuote- ja palveluvalikoimista sekä heitä voi lisäkouluttaa myynnin tekemiseen. Voi olla myös hyvä idea, että onnistuneesta asiakaspalvelusta palkitaan ja sille annetaan arvostusta, joka usein jäin huomioimatta yrityksen sisällä.

Asiakaspalvelun työntekijätyytyväisyys

Asiakaspalvelulla tulee olla hyvät työvälineet. Kun työvälineet ovat oikeanlaiset ja monikanavaiset, tulee myös työn tekemisestä mielekkäämpää. Jos työvälineet eivät ole toimivia eivätkä omalta osaltaan tue lisäarvon mahdollistamista, ei asiakaspalvelultakaan voi odottaa sen parempia tuloksia. Huonot työvälineet eivät myöskään lisää työntekijän motivaatiota, vaan päinvastoin laskevat sitä alaspäin. Jos työvälineet sen sijaan ovat kunnossa, toimivia ja tukevat erilaisia työtehtäviä, on asiakaspalvelun tekeminenkin paljon mielekkäämpää ja motivoivampaa.

Vastuuta lisämyynnistä ei myöskään tule jättää pelkän asiakaspalvelun vastuulle. Asiakas kohtaa eri työntekijöitä monessa eri kohdassa omaa polkuaan ja jokainen työntekijä on vastuussa siitä, että he tuovat oman panoksensa mahdolliselle myynnin lisäämiselle. Kaikkien täytyy näin siis yhdessä osallistua siihen, että asiakas saa hyvää palvelua ja tuntee itsensä tärkeäksi.

Asiakas haluaa, että hänestä pidetään hyvää huolta ja hänen tarpeensa huomioidaan. Ja sitähän asiakaspalvelu parhaimmillaan onkin, asiakkaan täyspainoista palvelemista. Asiakaspalvelun ei pidä tuntua tuputtamiselta, sillä siinä tapauksessa asiakas voi jopa pahimmillaan siirtyä toisen yrityksen palveluihin. Asiakas haluaa, että hänestä pidetään huolta ja että hänen ongelmiinsa löytyy ratkaisu helposti ilman turhaa ajankäyttöä.

Siksi asiakaspalvelun täytyy olla kunnossa kaikin puolin. Asiakaspalvelijoilla on oltava oikeat työvälineet, työn on oltava mieluisaa ja heiltä on löydyttävä ymmärrystä ennen kaikkea asiakasta kohtaan. Kun nämä kaikki perusasiat ovat kunnossa, voi se johtaa entistä parempaan lisämyyntiin. Työnantajan onkin tärkeää huolehtia myös omien asiakaspalvelijoidensa viihtyvyydestä töissä. Hyvät asiakaspalvelijat ovat kullan arvoinen lisä yritykselle ja parhaimmillaan ne voivat nostaa yrityksen myyntiä huomattavasti entisestään. Motivoitunut työntekijä asiakaspalvelussa palkitsee yritystä myös tyytyväisillä asiakkailla, jotka arvostavat yrityksen panostusta asiakaspalvelun laatuun.

Katriumilla on vuosien kokemus asiakaspalvelutyöstä. Meillä on käytössämme uusimmat työvälineet ja osaamme hyödyntää niitä erittäin kustannustehokkaasti. Kun sovit tapaamisen meidän kanssamme, kerromme sinulle kattavammin kaikista niistä mahdollisuuksista, joita voimme tarjota sinulle. Älä siis enää odota, vaan ota yhteyttä heti tänään ja laitetaan yrityksesi asiakaspalvelu kuntoon.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.